Fantasiaromaani Etern : Jatkokertomuksen 3. osa

Lisa lensi lohikäärme Egnan selässä kohti Griesiä missä hän tiesi Shianin odottavan. Tyttö piteli Peiliä käsissään eikä huomannut kirotussa tilassaan lainkaan kuinka se poltti hänen kätensä rakkuloille. Egna sen sijaan tunsi sen vihamielisen kosketuksen erittäin hyvin selässään ja lensi sen tähden mahdollisimman nopeasti.. Shianin suunnitelma oli ollut loistava, se Egnan täytyi myöntää. Danin pettäminen ei tosin ollut hänestä mukavaa, mutta minkä teet. Danista ei kerta kaikkiaan ollut enää mitään hyötyä. Zaraa oli selittänyt hänelle kaiken, kun he olivat Griesissä odottaneet puiden varjossa kahdestaan silloin iltapäivällä. Alhaalla Hadosin merestä heijastui heidän kuvajaisensa. Egna oli päättänyt lentää suoraan Edosiin ja sieltä rantaviivaa seuraten Gurpuun. Matka oli kuitenkin liian pitkä yhdellä lennolla taitettavaksi, joten illan koittaessa Egna alkoi katsella yöpaikkaa. Ainoa paikka joka tuntui sopivalta näillä tienoin oli Palanut Maa, tulivuori Ziryan asumiskelvottomaksi tuhoama alue. Siellä he saisivat olla rauhassa. Egna ei saanut minkään näköistä yhteyttä selässään ratsastavaan tyttöön, mutta ehkä tämä sentään tajuaisi itse tehdä jotain. Egnaa ainakin väsytti suuresti ja hän kaipasi hyvää unta, joka palauttaisi hänen voimansa. Aurinko alkoi uhkaavasti kadota horisonttiin, mutta onneksi maata oli jo näkyvissä. Hetken kuluttua Egna erotti rantaviivan selvästi ja kohta hän jo näki tulivuoren huipunkin. Ihan sinne asti heidän ei ollut tarkoitus lentää, joten Egna aloitti laskeutumisen. Hän laskeutui somerikkoiseen maahan, josta sade oli huuhtonut kaiken irtomaan pois. Siellä täällä kasvoi ruohoja, mutta muutoin maa oli autio. Mereltä käyvä tuuli oli viileä, eikä Palaneella Maalla ollut mitään suojaisaa paikkaa. Lohikäärme siristeli silmiään ja huomasi hieman kauempana olevan suuren kiven. Sen takaa voisi löytää tuulensuojan. Hän lensi katsomaan ja totesi sen sopivan vallan mainiosti sen yön lepopaikaksi. Lisa laskeutui hänen selästään ja istui maahan, nojaten selkäänsä kiveen. Hän puristi Peiliä yhä edelleen sylissään. Mitä tästäkin tulisi, pohti Egna ja huomasi säälivänsä tyttöä. Nopeasti hän karisti itsestään moisen heikkouden osoituksen. Hän haukotteli, laski pitkän kaulansa ja päänsä maahan ja nukahti miltei saman tien. Nousevan auringon säteet herättivät lohikäärmeen. Hänen punaiset suomunsa kiilsivät, kun hän venytteli nautinnollisesi itseään ja antoi auringon lämmittää hänen ruumistaan. Sitten hän alkoi katsella ympärilleen. Missä tyttö oli? Egna etsi lähiympäristön jalkaisin, tuloksetta ja nousi sitten siivilleen ja tarkasti alueen laajemmalta säteeltä. Tyttöä ei näkynyt missään. Tämä ei kyllä tiennyt ollenkaan hyvää hänelle. Egna pohti tilannetta ja tuli siihen tulokseen, että hänen oli parasta lentää takaisin kotiinsa, Niarnin saarelle. Hoitakoot ihmiset asiansa itse, häntä ei kiinnostanut enää koko juttu. Egna kääntyi ilmassa ja alkoi lentää kohti kaakkoa. Hän ei katsonut enää taakseen, joten häneltä jäi huomaamatta valonvälähdys joka syntyi Peilin pintaan osuneesta auringon säteestä.

Emisior katsoi huohottavia velhoja ja yhtä noitaa, jotka polviinsa käsillään nojaten yrittivät saada hengityksensä tasaantumaan.

-Mitä sinä oikein pelleilit? Eleonoora kysyi tuohtuneena virnuilevalta velholta. –Mikset päästänyt meitä sisään, vaikka tiesit Goadin olevan aivan lähellä?

-Vai ei ollut? Tuohtui nyt puolestaan Rosalind, joka unohti ihmetellä mitä kuolleeksi luultu velho teki täällä syrjäisen asumattoman saaren luolassa. –- Se otus olisi pystynyt repimään meiltä päät irti pelkällä hönkäyksellään.

Mgia katseli uteliaana Emisioria, historian suurinta velhoa. Päällepäin vanha velho näytti aivan tavalliselta, hänessä ei ollut mitään muuta suuruudesta kertovaa kuin silmät, jotka olivat älykkäät ja tuntuivat tietävän asioista, joista Mgialla ei ollut mitään tietoa. Ainakaan vielä, hän päätti mielessään, mutta jossain vaiheessa hän tulisi tietämään yhtä paljon kuin Emisior, jonka sanottiin olevan ainoan velhon, joka oli Mgiaa itseään taitavampi.

-Mitä sinä täällä toimitat? Ihmetteli Mgia ääneen. –Eikö sinun pitäisi olla Peilissä?

-Joka muuten varastettiin, moitti Emisior. –Ei teille voi uskoa mitään tehtävää kun te hulitoitte kaiken.

Hän katsoi heitä kaikkia tiukasti. Emisiorin hiippahatun yläosa oli taipunut notkolle ja näytti siltä kuin hänen päässään olisi ollut pitkällä kaatonokalla varustettu kannu.

-Sinäkin, Emisior osoitti Eleonooraa. –Kuinka saatoit olla huomaamatta Shianin juonta, joka kuitenkin oli aika ilmeinen.

-Ja sinä. Velho kääntyi Mgian puoleen. –Kadotit Lisan ja Easinin ja Peilin.

Mgia ei vastannut mitään. Mitä tuohon olisi voinut sanoa, sillä Emisior puhui totta.

-Jos minulla on moiset liittolaiset, en tarvitse vihollista lainkaan. Emisior tuhahti ja risti kätensä rinnuksilleen.

-Älä ala olla noin paatoksellinen, Eleonoora sanoi kyllästyneenä vanhan velhon motkotuksiin. –Meillä on sentään vastassa Shian.

-Koska sitten on aika? Kun Shian on tuhonnut ja käristänyt koko Eternin? Onko se aika silloin?

Emisior katsoi Rosalindia. Hän näki Rosalindin tyttärissä selviä luonneyhtäläisyyksiä äitiinsä (varsinkin tämän temperamentin olivat molemmat tyttäret perineet), mutta Danissa ja Mgiassa oli myös paljon vaikutteita heidän kasvuympäristöstään ja geeniperimästään.
Danin isä oli ihminen ja tavattoman kunnianhimoinen sellainen. Eikä hänen päävärkissään tainnut olla kaikki osat tallella. Dani-parka ei ollut saanut kunnon luonnetta itselleen aikaiseksi millään sellaisessa kasvuympäristössä. Ei ollut mikään ihme, että tämä joutui pahan puolelle. Mgian isä taas oli haltia ja haltiat ovat täysin erilaisia kuin ihmiset. Luontoa rakastavia, rauhallisia, jonkin verran ehkä sulkeutuneita, mutta kuitenkin omia oikeuksiaan raivokkaasti puolustavia. Mgian luonne oli kyllä selkeästi äidin peruja, näin kun tarkemmin ajatteli.
Temperamentikas ja äitiäänkin kunnianhimoisempi velhouden suhteen. Aika outoa, että haltioiden vaikutus Mgiaan oli jäänyt niinkin vähäiseksi, sillä hänellä oli geneettisessä perimässään puolet haltiaa ja kasvuympäristökin oli haltiayhteisö. Kumman sitkeästi tyttö oli haltiapuolensa tukahduttanut ja miksi?
Illyn isä oli myös ihminen, mutta tyttö oli joutunut kasvamaan ilman isäänsä ja Rosalindin vaikutus häneen oli vähäinen, sillä Illyä olivat kasvattaneet Ammarin velhot. Velhot eivät tienneet lastenkasvatuksesta mitään, joten ymmärrettävää kyllä Illy oli häipynyt linnasta heti kun mahdollista.
No, mitä minä nyt tällaisia asioita pohdin, Emisior hätkähti. Minunhan pitää kertoa heille mistä tässä on kyse.

-Peili on Balantine. Tämä, Emisior viittasi kädellään ympärilleen, on portti.

-Silla tavalla. Juuri kun luulee olevansa asioista edes jotenkin selvillä huomaa olevansa enemmän sekaisin kuin koskaan, Rosalind sanoi ristien kätensä rinnalleen. Hän mulkaisi vanhaa miestä kiukkuisesti. –Selitä nyt vähän tarkemmin.

-Tämä luola on se Portti, toden ja toteutumattomuuden rajalla. Balantine, siis Peili, on ikkuna, josta näkee ulos.

-Sillä hetkellä teille riitti tieto, että Peili on portti. Olisi ollut liian monimutkaista selittää koko juttu juurta jaksain.

-Se luola mihin tutkijat ja professorit joutuivat silloin sieltä katakombeista. Shaelin yliopiston kellarista, täsmensi Mgia huomattuaan, että Emisior näytti edelleen tietämättömältä luolan suhteen.

-Jaa, se luola. Se on ihan oikeasti se minkä sanoinkin sen olevan eli luola missä tein Peilin. Sinne jäi niin paljon taikuutta, että se mahdollisti miesten siirtämisen luolasta Peilin kautta tänne.

Mgia ja Rosalind näyttivät hämmentyneiltä. Jotenkin tämä juttu alkoi karata heidän tajunnastaan.

Emisior ei vastannut vaan lähti kävelemään käytävää pitkin syvemmälle luolaan. Valot ohjasivat tietä ja huone oli käytävän päässä. Huoneessa oli takka, pöytä, sohva ja muitakin kalusteita. Emisior istahti takan vieressä olevalle tuolille ja kehotti muitakin istumaan.

-Tämä saari on tavallaan illuusio, aloitti Emisior. –Sitten, kun Peili saadaan muutettua takaisin Balentineksi ja Aleido ja Doida asetetaan sen oikeisiin kohtiin, tämä saariryhmä katoaa. Tuhkan saaret ovat olemassa ainoastaan siksi, että Peili on olemassa.

-Minun käsitykseni mukaan ei mitään. Eternillä ei ole suoranaisesti mitään tekemistä asian kanssa.

-Aivan, Nerre tavallan loi sen ”vahingossa” kolmannen suuren sodan – Jumalten välisen sodan – aikana.

-Miten niin kolmannen sodan, ai niin, te laskette Kivien sodan mukaan, Eleonoora selvitti itselleen.

Ennen ajanlaskun alkua (eli ennen kuin ihmiset luotiin Eterniin) jumalat olivat jo kerran taistelleet. Se taistelu käytiin vain ja ainoastaan Nerren ja Shianin välillä. Tämä tapahtui heti sen jälkeen, kun Nerre oli tajunnut luoneensa pahuuden ja se paha oli hänestä lähtöisin. Silloin Nerre voitti Shianin juuri tällä tiedolla (sillä hyvä ja paha ovat saman asian eri aspektit, mutta pohjimmiltaan yksi ja sama asia). Ylijumala lähetti Shianin toiseen ulottuvuuteen, toteutumattomaan todellisuuteen.
Toinen suuri ihmiskuntaa koetteleva sota oli Kivien sota, vuosina 129-136. Se käytiin kääpiöiden ja ihmisten välillä.
Kolmannen sodan, joka raivosi vuosina 329-330, Jumalten Sotana paremmin tunnettu, taisteltiin nimensäkin mukaisesti jälleen kerran jumalten kesken. Shian oli päässyt vapautumaan ulottuvuudesta, johon Nerre oli hänet lähettänyt. Tuhon jumala oli ollut täynnä vihaa ja käynyt siekailematta Nerren kimppuun, käyttäen kaikkia mahdollisia keinoja nujertaakseen Ylijumalan. Kun Shian oli alkanut järjestelmällisesti tuhota koko Eterniä ja sen asukkaita, oli Nerren pakko puuttua asioihin. Hän laskeutui alas Eternin pinnalle ja kohtasi Shianin Fennin ja Sowanin rajalla, siinä missä nyt nousee Orhon vuoristo.
Aikakirjat eivät pysty antamaan kaikenkattavaa selitystä mitä oikein noiden kahden välillä tapahtui, mutta yhdestä asiasta kaikki historioitsijat ovat liikuttavan yksimielisiä. Kun Nerre suuttui Shianiin todella, sillä raivolla ei ollut mitään rajoja. Purkaakseen sen johonkin, Nerre nostatti vuoriston hänen ja Shianin väliin. Tuhon jumala kiipesi sen yli ja silloin Nerre repäisi yhden vuoren irti maasta, musersi sen nyrkissään kiveksi ja heitti sen kaikella voimallaan Shiania kohti. Kivi osui tähän ja hän kaatui jääden maahan makaamaan. Nerre meni katsomaan, miten Tuhon jumalan oli käynyt, sillä raivostaan huolimatta Nerressä ei ollut tuhoavia voimia, vaan ainoastaan luovia ja elämää ylläpitäviä. Shian oli tajuton ja hänen rintakehässään oli suunnaton aukko. Nerre huomasi kimallusta vasemmalla puolella Shianin ruumista ja nosti kimaltavan esineen ylös.
Se oli mitä kaunein timantti, mutta Nerren katsoessa sen toista puolta oli se ruminta mitä Nerre oli ikinä nähnyt. Silloin Ylijumala tajusi, että se epätäydellisyys oli tullut Shianista, kun kivi oli osunut tähän. Jos näin oli, se tarkoitti sitä, että se täydellinen oli syntynyt hänen kädestään, kun hän oli puristanut vuorta nyrkissään.
Nerre istui maahan miettimään. Hän katsoi kiveä. Tämä kivi oli syntynyt Eternistä, sen ulkopinnan olivat muovanneet hän ja Shian, hyvä ja paha, elämä ja kuolema, rakkaus ja viha, luova ja tuhoava. Tasapainottavat voimat. Kaiken olemassaolon perustat ilmenivät tässä kivessä. Silloin hän nimesi sen Balantineksi ja päätti, että sinä päivänä, kun epätäydelliselle lasketaan täydellisyys, täydelliselle epätäydellisyys, hyvälle paha ja pahalle hyvä, tasapaino on saavutettu ikuisiksi ajoiksi. Aleido ja Doida, valo ja varjo odottivat jumalatar A'ien käsissä. Jumalien käsi ei saisi yhdistämistä tehdä, sen tulisi tehdä sellainen, jossa kaikki ominaisuudet olivat edustettuna eli ihminen.
Nerre vei timantin haltioille, joiden tiesi olevan hyviä ja pyyteettömiä. Kääpiöt rakastivat liikaa jalokiviä, jotta hän olisi uskaltanut luottaa heihin ja ihmiset olivat luonteeltaan heikkoja. Heidän tuli kehittyä ja oppia ymmärtämään, vasta silloin olisi aika yhdistää tasapainon voimat.

-Nähtävästi, vastasi Emisior. –Tai sitten Shian on päättänyt tehdä omat ratkaisunsa ennen Nerreä.

Ilmoitus sai aikaan normaalin hyörinän. Purjeet reivattiin ja ankkuri laskettiin. Manttelitakiloilla laskettiin vene ja herttuatar Sara sekä herttua Neton astuivat siihen. Soutajat soutivat rivakasti ja pian he laskivat Ammarin laituriin. Tavanomainen vastaanottokomitea oli heitä vastassa, etumaisena velhojenneuvoston puheenjohtaja Selenik. Neton auttoi Saran laiturille tarttumalla tämän käteen ja näin nainen saattoi rauhassa astua veneestä laiturille. Netonin päästettyä hänen kädestään, Sara tarkisti kuitenkin varmuuden vuoksi, että hänen kädessään ollut sormus oli yhä tallella. He menivät yhdessä Selenikin eteen ja lausuivat lämpimät kiitokset siitä, että velhot olivat päästäneet heidät tänne saarellensa. -Emme me niin mielellämme olisi sitä sallineet, mutta nuo miehet, Selenik viittasi professoreihin, vaativat sitä voimallisesti. Sanoivat koko Eternin olemassaolon olevan siitä mahdollisesti riippuvainen.
C'Torin, Wellett ja Tystos tulivat tervehtimään Efflanin ja Sowanin hallitsijoita. Ystävälliset tervehdykset vaihdettiin puolin ja toisin.

-Minä en näistä muodollisuuksista niin perusta, sanoi Neton. –Käykäämme suoraan asiaan. Missä on se kirja jota olette tutkineet?

-Sallittehan? Professorit kysyivät Selenikiltä, jonka he tiesivät tarkoin protokollaa noudattavaksi velhoksi. Tämä nyökkäsi myötämielisesti ja professorit lähtivät näyttämään tietä Saralle ja Netonille. Rappusten kiipeäminen nosti hien Tystoksen otsaan ja hän haki nenäliinaan taskustaan, mutta ei löytänytkään sitä sieltä.

-Kas, tässä, tarjosi Neton omaa liinaansa, jonka Tystos otti kiitollisena vastaan. Sitten hän huomasi, että se olikin hänen nenäliinansa (hän tunnisti sen nimikirjaimistaan jotka oli brodeerattu sen alareunaan). Tystos katsoi Netonia hieman ärtyneenä. Tietysti mies oli joku silmänkääntäjä ja oli päättänyt hieman pelleillä hänen kanssaan.

Wellett oli jo pöydän ääressä näyttämässä Ennustuksia –kirjaa Saralle ja Netonille, joten Tystos ei viitsinyt mainita mitään nenäliinastaan, vaan laittoi sen takaisin taskuunsa.

-Ei tästä kyllä selkokielistä saa millään, sanoi Neton hetken kirjaa tutkailtuaan.

-Esimerkiksi tuo, ”--- valtaa lähellä olevilla saattaa olla muita aikeita.” Sara kummasteli. –Mitä se tarkoittaa.

”Varuillanne olkaa, sillä vaara vaanii kaikkialla.
Sielläkin, missä turvassa olevasi luulet.
Valta houkuttaa, mutta myös alttiiksi saattaa, siksi tarkkana ole,
valtaa lähellä olevilla saattaa olla muita aikeita.”

-Ketkä Eternissä on vallassa: kuningas, herttuat, herttuatar (Neton kumarsi Saralle), paronit…

-Voihan rikas mies pitää vallassaan kokonaista kaupunkia, vaikkei hänellä olisikaan siellä poliittista asemaa.

-Eikö tämä mene nyt liian moniulotteiseksi? Muistakaamme, että Zumarker oli velho, ei poliittinen vaikuttaja. Hän ajatteli suoraan eli valta on kuitenkin keskittynyt kuninkaalle, Sara sanoi.

-Valtaa eli Rebalia, lähellä olevilla saattaa siis olla jotakin muita aikeita, jotka poikkeavat kuninkaan suunnitelmista.

-Tuohan alkaa muistuttaa salaliittoa kuninkaan syrjäyttämiseksi! Huudahti Neton.

-Ja, koska ennustuksessa sanotaan vaaran vaanivan sielläkin missä luulet olevasi turvassa, sen täytyy silloin tarkoittaa sitä, että kuninkaan uhkaajat ovat kuninkaan lähipiirissä, kauhistui Sara.

-Kuinka paljon viestistä on hyötyä ellei kuningas edes tiedä ketä epäillä? Ja olemmeko varmasti ymmärtäneet tekstin oikein? Tällainen asia on liian vakava, jotta voisi heppoisin perustein alkaa syyttää jotakuta valtionpetoksesta ja kuninkaan murhasta, C'Torin sanoi. Wellett luki jo seuraavaa ennustusta.

”Se ensimmäinen poika on, vaikka ihminen ei lienekään.
Toista se uhkaa, vaikkei tämän poika olekaan.”

-”Vaikka ihminen ei lienekään”, luki Wellett toistamiseen. –Kenen kanssa kuninkaalla oikein on poika?

-”Se ensimmäinen poika on”, pohti Neton. –Silloin sen pojan on tarkoitettava Tomaksen veljeä. Mutta sehän on mahdotonta, hänhän on kuollut.

-”Se toista uhkaa, vaikkei tämän poika olekaan”, sanoi Sara. –Silloinhan se saattaisi tarkoittaa Tomasta.

-Kuningashan on nyt toista kertaa naimisissa. Tomas ja edesmennyt kruununperijä ovat hänen ensimmäisestä avioliitostaan. Nuorin poika, Chat, on nykyisen kuningatteren Trinitan ja Rebalin ensimmäinen poika. Chat ei ole Tomaksen poika vaan velipuoli ja samalla Tomas on toinen pojista.
Miehet eivät oikein vieläkään ymmärtäneet mitä Sara selitti, mutta päättivät olla tunnustamatta sitä välttyäkseen lisäselityksiltä, joita he eivät todennäköisesti myöskään ymmärtäisi. Siksi he vain nyökkäilivät vakavina ja sanoivat: hmm…aivan, kyllä…hmm… Wellett jatkoi lukemista.

Miehet olivat mielessään tyytyväisiä, että Kirja oli antanut näinkin selvän vihjeen, sillä Saran looginen ajattelu oli heille ylivoimaista ymmärrettävää.
Huoneessa olijat katsoivat huolestuneina toisiaan. Vaikka tulkinta olikin äärimmäisen sekava, varoitus olisi saatava lähetetyksi ja mahdollisimman pian. Mutta nopeimmallakin laivalla matka kestäisi lähes kaksi vuorokautta. Sara pöyhi tummia hiuksiaan epätoivoissaan.

Mutta toisilla ei ollut antaa yhtään hyvää vastausta. Kyllä he jotain mutisivat, mutta niiden selkeys oli samaa luokkaa kuin ennustusten eli ei niistä saanut mitään selkoa.

Peikkojoukko kulki Palaneen Maan poikki. Ne olivat olleet tiedusteluretkellä ja olivat nyt palamassa takaisin tukikohtaansa. Peikot liikkuivat öisin, sillä niiden keho ei kestänyt liian voimakasta auringonvaloa. Peikkojen silmätkin olivat tavattoman valonarat, mutta pimeässä ne näkivät kuin ihmiset päivällä. Niiden suuret, riepuihin käärityt jalat talloivat maata ja pienet silmät tutkia tihrustivat ympäristöä. Ne nuuskivat ilmaa havaitakseen mahdolliset viholliset ajoissa, mutta Palaneessa maassa ei liikkunut mikään muu kuin ne itse. Ne örisivät keskenään peikkojen kielellä, joka ulkopuolisen korvissa kuulosti joukolta eriasteisia korahduksia. Yhtäkkiä etumaisena kulkeva joukon komentaja nosti kätensä pystyyn ja neljä sen perässä kulkenutta peikkoa pysähtyivät.
Punainen lohikäärme lähti vähän kauempana lentoon.
Peikot katsoivat viisaimmaksi piiloutua kivenjärkäleen taakse. Lohikäärmeen kadottua horisonttiin peikot uskalsivat lähteä uudelleen liikkeelle. Kohta taas komentaja pysähtyi ja osoitti paksulla sormellaan jotakin. Peikot örisivät keskenään ja lähtivät sitten varovasti kulkemaan kohti epämääräistä kohdetta, jonka niiden johtaja oli havainnut. Ne pysähtyivät viiden metrin päähän maassa lojuvasta esineestä ja komentaja käski yhden alaisistaan mennä katsomaan mikä se oli. Vastalauseitaan korahdellen peikko varovasti hiipi kohti maassa olevaa kohdetta. Peikko pysähtyi sen viereen.
Vaaleatukkainen tyttö makasi maassa ja hänen vierellään oli peikolle tuntematon esine. Se nosti sen ylös, mutta joutui kuitenkin pudottamaan sen. Ulvoen ja sormiinsa puhaltaen peikko tömisteli takaisin joukkonsa luo.
Muut peikot olivat lähteneet karkuun pelästyneenä toverinsa tuskan ulvaisua, joten sormensa Peilin kanssa polttanut peikko sai juosta melko pitkän matkan ennen kuin sai kumppaninsa kiinni. Se örisi niille jotain kiukkuisesti, iskien samalla vieressään seisovaa peikkoa nyrkillä käsivarteen. Lyöty peikko murahti ja löi takaisin. Joukon johtaja örähteli käskevästi alaisilleen ja viittoili kohti tyttöä ja Peiliä. Peikot palasivat vastentahtoisesti takaisin niiden luo. Johtaja käski alaisiaan noutamaan pari oksaa, jotta Peili voitaisiin kantaa. Tytön eräs peikko heitti selkäänsä.
Suuresta koostaan ja kömpelyydestään huolimatta peikot liikkuivat nopeasti. Muutaman päivän kuluttua ne olivat Griesissä ja luovuttivat tytön ja esineen Shianille, jonka voitonriemuinen ulvonta kuului läpi Haminin herttuakunnan.

Tuhkan saarella velhot ja Eleonoora hätkähtivät. Jotain oli nyt tapahtunut ja he eivät lainkaan pitäneet siitä.

Shian katsoi Peiliä, joka oli hänen edessään. Vihdoinkin se oli hänen!
Unienmestari tosin näytti hieman huonokuntoiselta, mutta äkkiäkö se ongelma olisi hoidettu. Shian kosketti Lisan otsaa ja tyttö avasi silmänsä. Tuhon jumala nosti Peilin tämän eteen.

Lisa katsoi Peilin pintaa. Hän ei tajunnut ympäröivästä maailmasta mitään, mutta Shianille sen ei ollut väliä. Pääasia, että tyttö totteli häntä ja pystyi tulkitsemaan Peiliä. Värit, valot ja varjot alkoivat kieppua Mustassa Peilissä. Lisa katsoi niiden hypnoottista liikettä.

-Minä näen tuhoa. Joka paikassa. Tuhon jumala marssii voitokkaana läpi Eternin. Suojelijajumalista ei ole vastusta, Luojajumalat ja Ylijumala eivät voi mitään, sillä ihmisten pelko on pahan käytettävissä ja se on ehtymätön luonnonvara. Haltiat, velhot ja toisia jumalia seuraavat ihmiset tuhoutuvat. Pahuus hallitsee.
Shian hymyili, mutta sen hymyn edessä jokainen normaalilla älyllä varustettu elollinen olento olisi pötkinyt pakoon.
Viimeinkin, hän ajatteli, viimeinkin saan sen mikä minulle kuuluu. Nerre on hallinnut liian kauan, nyt on vihdoinkin minun vuoroni ja minun valtani tulee kestämään ikuisesta ikuiseen, sillä Peilin avulla saan muutettua maailman miksi haluan, eikä siinä maailmassa ole tilaa Nerrelle. Muutosten jälkeen tuhoan Peilin ja muut jumalat jäävät ajelehtimaan ainiaaksi toiseen olevuuteen. Mitä tuskaa he tuntevatkaan tajutessaan sen, että kaikki kuului hänelle ja he eivät voineet tehdä sille asialle mitään.

-Kyllä, mikäli Shian haluaa tietää missä me olemme. Lisalle ei ole temppu eikä mikään saada sitä selville. Täytyy vain toivoa, ettei Shiania aivan heti kiinnosta meidän olinpaikkamme.

Kaikki he vaikenivat ja pohtivat mielessään tätä asioiden saamaa ikävää käännettä. Miten kaikki olikin mennyt näin helposti Shianin tahdon mukaan?

Shian tuli tytön selän taakse ja katsoi Peiliin, mutta hän ei nähnyt mitään.

Shian alkoi harppoa pitkin huonetta raivoissaan.
Ne vietävän velhot! Voisivatko he sittenkin onnistua pilaamaan hänen mahdollisuutensa? Miten se voisi olla mahdollista? Shian rauhoitti itsensä ja alkoi miettiä. Hän oli sentään Tuhon jumala ja nuo mitättömät olivat vain tavallisia velhoja. Mutta miksi Peili oli näyttänyt ne tytölle?

Shian pysähtyi niille sijoilleen ja käänsi päänsä nopeasti tytön suuntaan.

-Ennustusten kirja, Shian mumisi. –Ne professorit, jotka Dani päästi karkuun. He pystyvät tulkitsemaan kirjaa, mutta pystyvätkö he sen avulla muuttamaan tapahtumia?

Kirja oli arvoitus, samoin kuin oli ollut sen kirjoittaja, Zumarker. Siinä velhossa oli ollut jotain outoa. Kaaoksesta hän oli katsellut kuinka velho kirjoitti kirjaansa siinä tornissa koskaan sieltä poistumatta.
Zumarker katsoi välillä kaukaisuuteen ja puhui itsekseen tai jollekin Shianille näkymättömän kanssa, kirjoitti sitten kirjaansa ja katsoi taas paikkaan, johon kukaan muu ei voinut nähdä.
Ja nyt ne pahuksen professorit olivat kirjan kimpussa! Miksi hän oli luottanut Daniin tässä asiassa? Velho oli ollut täysin epäpätevä hoitamaan näin tärkeitä tehtäviä. Niinkin yksinkertainen asia kuin professorien silmällä pitäminen ja ajan koittaessa heidän tuhoamisensa. Siihenkään Dani ei ollut pystynyt.
Shian iski nyrkillään vieressään olevaa pöytää, joka hajosi murusiksi. Lisa ei edes hätkähtänyt, vaikka se räjähti hänen korvansa juuressa.

-Kaikki kieppuu, muuttuu epäselväksi. Lisa oli vaiti ja yritti tulkita Peilin näyttämää kuvaa. –Näen Nerren, joka saapuu voitokkaana alas korkeuksistaan Luojajumalten seuratessa häntä.

Mitä tämä oikein tarkoitti? Ensin Peili näytti hänelle voittoa, mutta nyt Nerrelle. Eikö Lisa osannutkaan tulkita Peiliä vai oliko Peili hänelle liian vahva? Tyttö oli Unienmestari, mutta eikö sekään riittänyt. Shian mietti mielessään kaikkia Peiliin liittyviä ehtoja. Emisiorin kaikkien sukulaisten tuli olla kuolleita. Emisiorilla ei ollut suoria jälkeläisiä, mutta hänen veljellään oli lapsi. Häneltä oli mennyt kauan aikaa selvittäessään Emisiorin veljen olemassaolon, sillä se oli hyvin suojattu. Erhardin poika oli saanut pojan, joka oli puolestaan saanut tyttären ja vasta silloin Shian oli saanut selville, että nämä ihmiset olivat Emisiorin sukulaisia. Shianin seuraajat olivat tehneet Eternin pinnalla työtä, jota hän ei voinut kaaoksesta tehdä, eli olivat surmanneet nämä ihmiset ja siihen oli päättynyt Emisiorin suku. Lopullisesti. Tai niin hän luuli, kunnes kuuli Easinista. Hyvin he olivat pojan häneltä kätkeneet. Mutta senkin ongelman hän oli selvittänyt nostamalla merellä myrskyn, johon poika oli hukkunut. Miksi Peili siis antoi ristiriitaisia näkyjä tulevaisuudesta?
Syyn oli pakko olla tytössä, tämä ei ollutkaan niin taitava mitä tarvittiin Peilin tulkitsemiseen. Hänellä oli nyt Peili ja Unienmestari, mutta ne molemmat olivat hyödyttömiä.!
Shian raivostui. Hän nosti Peilin käsiinsä. Se poltti, mutta Tuhon jumalan sisällä palava tuli oli paljon polttavampaa. Shian kokosi kaikki voimansa ja paiskasi Peilin seinään johon se, kaikista fysiikan laeista piittaamatta, ei pysähtynyt, vaan lensi seinän läpi toiseen huoneeseen ja pysähtyi vasta osuttuaan kiviseen seinään, josta se rymähti lattialle. Vaikka Peili oli Balantine, timantti, ja siten periaatteessa särkymätön, niin Shianin voima oli suuri ja Peiliin tuli pieni särö oikeaan alakulmaan.

-Hei mitä nyt tapahtuu, ihmetteli Eleonoora viiman alkaessa pyörittää hänen kaapunsa helmoja. Kova tuuli puhalsi huoneeseen, jossa velhot ja hän istuivat. Se pyöri kiivaasti ympäri huonetta ja jäi viimein kieppumaan heidän ympärilleen. Tuuli muodostui suppiloksi ja kaikilla heillä oli vähän aikaan venähtänyt olo. Sitten pyöriminen loppui.

Professorit, Sara ja Neton katsoivat toisiaan ja lähtivät sitten kovaa vauhtia portaita alas. Heidän kaikkien päähän oli pälkähtänyt sama ajatus. Lohikäärmeiden avulla saataisiin sana nopeasti kuninkaalle Heppettiin.
Pihalla olivat kaikki Ammarin asukkaat. He katsoivat lähestyviä lohikäärmeitä, joita oli kymmenittäin. Ensimmäinen lohikäärme laskeutui pihalle ja professorit tunnistivat sen samaksi, millä Dani oli saapunut muutamaa päivää aiemmin. Ratsastaja laskeutui hänen selästään ja Saran ja Netonin nähdessään hymy kirkasti nuoren miehen kasvot.

-Me tulimme tulkitsemaan professoreiden kanssa Ennustusten kirjaa. Mutta nyt meidän on pakko päästä kuninkaan luo Heppettiin ja niin pian kuin mahdollista.

-Chat? Poikahan on tuskin kymmenvuotias. Tomas katseli kaksikkoa epäilevästi. –Olettekohan nyt ymmärtäneet ollenkaan oikein?

He selittivät kaikki yhteen ääneen Tomasille tulkintansa. Hän ei paljonkaan saanut selvää, mutta tajusi, että he ainakin itse uskoivat lujasti päätelmäänsä.
Ghor ja Anselm olivat tällä välin laskeutuneet Rolfin kanssa Egnan lähelle. He huomasivat professorit ja Tomaksen ja liittyivät näiden seuraan. Kiihkeät äänenpainot ja punaiset läikät puhujien poskilla herättivät heidän uteliaisuutensa.

-Kas, Ghor ja Anselm, tervehtivät professorit ja esittelivät heidät Saralla ja Netonille.

Nämä katsoivat Ghoria hieman yllättyneenä. Sara siksi, että tunnisti haltian ja Neton siksi, ettei tunnistanut.

Rolf oli ollut menossa Ammariin, mutta oli huomannut Aurus Nektarian Tuhkan saarten lähistöllä. Hän oli tyytyväinen tähän odottamattomaan onnenpotkuun ja lähti laskeutumaan kohti laivaa. Aluksen miehistö ei joutunut enää paniikkiin (ainakaan paljon) lohikäärmeen lähestyessä, joten Rolf tuli aivan laivan rungon vierelle ja huusi Anselmia ja Ghoria, joiden näki seisovan kannella. Rolf sanoi laskeutuvansa rannalle ja merimiehet soutivat Ghorin, Anselmin ja Tomaksen hänen luokseen. Rolf oli matkalla velhojen saarelle katsomaan, josko Mgia vielä olisi siellä. Anselm selitti, että Rosalind ja Mgia olivat jossain tällä saarella. Olivat olleet jo yli vuorokauden. Rolf katseli ympärilleen ja puhisi itsekseen. Hän vaistosi saarella olevan jotain suurta levottomuutta herättävää.
Sitten Tomas yllätti itsensä ja muut kysymällä suostuisiko Rolf lennättämään hänet Heppettiin, sillä isälle, eli kuninkaalle, oli kerrottava Peilin varastamisesta ja Lisan osuudesta siihen. Henkilöt jotka tekivät Heppettissä suunnitelmia tuli saada tietää, että Peili ei ollut enää heidän hallussaan, vaan sekä Peili että Unienmestari olivat Shianilla. Periaatteessa heidän voitonmahdollisuutensa olivat kariutuneet siihen, mutta ehkä jotain olisi vielä tehtävissä. Ghorin mielestä idea oli loistava (varsinkin kun hänen ei tarvinnut matkustaa lohikäärmeellä) ja ehdotti vielä Tomakselle käyntiä Ammarissa. Pojan ihmetellessä syytä tähän, haltia oli sanonut että professorit olivat tutkineet Ennustusten kirjaa ja olivat varmasti jo löytäneet sieltä jotain hyödyllisiä tulkintoja. Tomas siis kapusi Rolfin selkään ja aloitti matkansa kohti Ammaria. Ghor ja Anselm palasivat soutuveneelle ja lähtivät takaisin laivalle. Kammottava karjunta nousi saarelta heidän ollessa puolimatkassa rannan ja laivan välillä. Soutajat rikkoivat todennäköisesti 'soutu takaisin laivaan' -ennätyksen kiristäessään vauhtia. Kaikkien ollessa turvallisesti laivan kannella he kerääntyivät katsomaan saarta. Karjuntaa ei enää kuulunut, mutta jotain muuta tapahtui.
Saari katosi.
Siinä hämmästyneiden silmien edessä Tuhkan saaret katosivat.

-No, me jatkoimme laivalla Niarniin. Kapteeni ja miehistö olisivat tosin halunneet jonnekin ihan muualle, mutta saimme heidät suostuteltua jatkamaan matkaa minne oli tarkoituskin.

Aurus Nektaria purjehti kohti Niarnia. Matka taittui suotuisissa tuulissa ja muutaman päivän päästä he olivat perillä. Aurinko oli saavuttanut lakipisteensä ja Niarn hehkui punaisena. Niarnia kutsuttiin myös Punaiseksi Maaksi, koska sen maaperä koostui mineraaleista, jotka auringon valossa välkehtivät punaisina. Monet entiset merimiehet olivat menneet halpaan ja luulleet koko saaren olevan rubiinien peitossa. Katkera pettymys odotti heitä, kun he laskivat veneensä saaren rantaan ja rubiinien sijasta löysivätkin lohikäärmeitä.
Kapteeni Taavits oli hieman epäröivä saarelle menon suhteen.

Ghorin ja Anselmin oli soudettava itse saarelle, sillä yksikään merimies ei halunnut tulla mukaan. Ymmärrettävää kyllä. Kuka sitä nyt lohikäärmeiden saarelle vapaaehtoisesti lähtisi.
Tottumattomina soutajina heiltä meni matkaan kauan ja monta kertaa he olivat soutaa väärään suuntaan tai vene ei liikkunut minnekään heidän sohlatessa airojen kanssa. Lopulta kuitenkin veneen kokka rysähti hiekkaan ja rakkulakämmeniset soutajat nousivat veneestä.

Ghor rykäisi ja osoitti Anselmin selän taakse. Hän kääntyi ja huomasi vihreän lohikäärmeen tarkkailevan heitä muutaman metrin päästä. Siis ylöspäin muutaman metrin ja siinä oli lohikäärmeen pää jossa olevat silmät tarkkailivat heitä.

Lohikäärme laski päätään alaspäin ja tarkkaili tunkeilijoita suurilla silmillään. Hänen suustaan nousi hienoista savua ja siivet alkoivat levittäytyä uhkaavasti. Sitten lohikäärme nosti päänsä korkealle, kohosi takajaloilleen ja levitti siipensä. Hän alkoi hakata ilmaa siivillään ja niistä lähtevä ilmavirta oli niin voimakas, että haltia ja mies tupsahtivat nurin.

Sitten lohikäärme lopetti pelottelunsa, kaiketi siksi koska huomasi sen olevan turhaa. Miehet istuivat edelleen paikoillaan, eivätkä juosseet lohikäärmeen luulon mukaisesti pitkin rantaa kauhusta huutaen.

-Keitä te olette? Hän kysyi katsellen korkeuksistaan edessään istuvia mitättömyyksiä.

Hiekalla istuvat kirput esittelivät itsensä. Lohikäärme katseli heitä tarkasti. Hän laski päänsä metrin päähän heidän kasvoistaan ja katsoi heitä suoraan silmiin.

-Me tarvitsemme teitä, Anselm lisäsi. –Tiedätte varmasti mitä on tapahtunut…

Samassa ilmassa alkoi kaikua kimeä huuto. Haltia, ihminen ja lohikäärme katsoivat äänen suuntaan. Sininen lohikäärme lähestyi saarta nopeaa vauhtia ja laskeutui vihreän viereen.

Professorit selittivät saarten kadonneen. Vihreä lohikäärme (hänen nimensä oli Anon) vastasi siihen, että se tarkoitti Shianin saaneen Peilin käsiinsä ja tehneen sille jotain. Rolf ja Anon juttelivat hetken lohikäärmeiden kielellä. Sitten Anon nousi siivilleen ja lensi kohti saaren sisäosia. Rolf käski rannalla seisovia nousemaan hänen selkäänsä ja he lähtivät seuraamaan vihreää pistettä heidän edellään. Ylhäältä katsottuna lohikäärmeiden maa oli yllättävän suuri. Kasvillisuutta siellä oli niukasti. Joet halkoivat saarta ja järviä oli siltä näkemältä kolme. Anselmin ja Ghorin onneksi lentomatka ei kestänyt kauan.

Edellä lentänyt Anon oli kutsunut kokoon lohikäärmeitä ja ne odottivat suurella aukealla, jonka toisella puolen oli järvi ja toisella jyrkkä kallioseinämä. Paikalle ei päässyt muuta kuin lentämällä tai soutamalla ja soutuveneitä saarelta tuskin löytyi. Rolfin selästä laskeutuvat miehet tunsivat itsensä todella pieniksi suurten lohikäärmeiden keskellä. Siniset, punaiset ja vihreät lohikäärmeet katsoivat heitä kiinnostuneina, sillä ihmiset ja haltia olivat hyvin harvinaisia vieraita heidän saarellaan. Erittäin harvinaisia.

-Tomas tuli hyvin juttuun lohikäärmeiden kanssa. Hän selitti heille kaiken mitä oli tapahtunut. Suurimman osan lohikäärmeet jo tiesivätkin. He myös tekivät päätöksensä Tomasin puheen aikana. He päättivät tulla mukaamme, sillä lohikäärmeetkään eivät pidä Shianista ja hänen mustista käärmeistään. Lisäksi he eivät tiedä miten Shianin teot tulevat vaikuttamaan heidän olemassaoloonsa, mutta he ovat melko varmoja, että ne tulisivat huomattavasti huononemaan nykyiseen olotilaan verrattuna.

-Minua ihmetyttää mihin ne saaret katosivat. Mgia, Rosalind ja Eleonoora katosivat niiden mukana, sanoi Anselm.

-Meiltä näyttää kaikki häviävän: Unienmestari, Easin, Peili ja nyt velhot ja Eleonoora.

Vimmattu pyöriminen lakkasi viimein. Vähän aikaa heidän päässään vielä pyöri mutta sekin asettui hetken kuluttua. He avasivat silmänsä ja näkivät täysin vieraan huoneen.

Mgia nousi ylös lattialta, pudisteli pölyt kaavustaan ja suunnisti avoimelle parvekkeen ovelle. Suuri väkijoukko maleksi sen alapuolella.

-Miten me tänne jouduimme, ihmettelivät muut ja tulivat parvekkeelle Mgian viereen.

-Mitä on tapahtunut? Toiset vaativat tietää, sillä vanhan velhon käyttäytymisestä he päättelivät, että tämä tiesi liiankin hyvin mitä oli tapahtunut.

Eleonoora huusi jotain. Hän näytti Mustaa Peiliä, joka oli yhä nurkassa. Emisior meni katsomaan, nosti sen ylös ja tutki sitä tarkasti.

-Tuossa, hän sanoi ja osoitti pienen pientä halkeamaa. Toiset katsoivat sitä ja rypistivät kulmiaan.

-Tuonko takia me vaihdoimme paikkaa? Rosalind kummasteli katsoessaan mitättömän pientä viivaa Peilin pinnassa.

-Aikapyörre. Se pyrkii korjaamaan ajassa tapahtuneet virheet. Pyörre syntyi kun Shian rikkoi Peilin pinnan. Katsokaas, Emisior selitti hämmentyneille kuulijoilleen. –Aika ei ymmärrä tällaisia asioita, eli se ei tajua, että minä olen vielä elossa ja Shian joka ei edes kuulu tähän maailmaan silti on täällä. Niinpä se korjasi asian vaihtamalla meidän paikkojamme. Shian ei kuulu tähän maailmaan eivätkä Tuhkan saaretkaan. Minä olen sentään joskus tänne kuulunut ja niinpä aika parhaalla mahdollisella tavalla korjasi tilanteen.

-Vaikka mitä. Mutta pahin asia on, että Peiliä ei voi muuttaa takaisin Balantineksi ennen kuin Shian on saatu sieltä pois. Ja minulla ei ole mitään tietoa miten se onnistuu!

Lisa hoiperteli Palaneen maan sydämessä. Tuhoisa tulivuori Zirya näkyi kauempana. Tytöllä ei ollut mitään käsitystä kuinka kauan hän oli täällä harhaillut ja miksi yleensä hän edes oli täällä. Hän muisti Shianin ja sen kuinka tämä oli heittänyt Peilin seinä läpi mahtavalla voimalla. Lisa muisti pyörimisen, voimakkaan tuulen kuinka se riepotteli häntä, nosti hänet ilmaan ja …
Sen jälkeen oli tyhjää. Oliko se pyörre siirtänyt hänet tänne? Miksi?
Hänellä oli jano ja hänen kätensä olivat kipeät. Ne olivat täynnä rakkuloita ja arpia ja niitä särki ja poltti vallan vietävästi. Aurinko porotti ja musta palanut maa hehkui imiessään kaiken sen kuumuuden, jonka aurinko luovutti. Lisan huulet olivat kuivuneet ja halkeilleet. Hänen kielensä tuntui kolme kertaa tavallista suuremmalta. Hänen kasvonsa punoittivat ja hiki juoksi pitkin selkää, käsivarsia, kasvoja.
Mieletön kuumuus teki tehtävänsä, Lisa kaatui kasvoilleen ja jäi siihen makaamaan. Aurinko porotti hänen takaraivoonsa tuskallisen kuumasti. Jonkun varjo peitti auringonvalon. Se kumartui Lisan ylle, nosti hänet syliinsä ja katosi maan alle.
Ihana viileys. Kuumuus oli poissa. Hän tunsi kuinka hänestä pidettiin huolta. Hänen polttavaa ihoaan viilennettiin ja hänen haljenneita huuliaan kostutettiin vedellä.

-Hyss, tyttö pieni, älä puhu. Sinä olet saanut auringonpistoksen ja kärsit nestehukasta. Lisäksi käsissäsi on pahoja palovammoja. Mutta älä huoli, minä pidän sinusta huolen.

Näihin lohduttaviin sanoihin Lisa nukahti. Hän nukkui pitkään ja herättyään syvästä parantavasta unesta, hän katseli ympärilleen uteliaana.
Hän näytti olevan jonkinlaisessa luolassa. Luola ei ollut ihan oikea san kuvaamaan hänen olinpaikkaansa, mutta muutakaan sanaa hän ei tähän hätään keksinyt.

Lisa nielaisi. Hän katsoi omia käsiään. Ne näyttivät vielä aivan tavallisilta.

-Ei… Lisa alkoi itkeä. Hän itki kaikki kyyneleet mitkä hänellä olivat jäänet itkemättä. Lopulta hän vain kakisteli ja niiskutti. Ursula kosketti Lisan kättä. Lisa tunsi sen käden, mutta pelkkänä henkäyksenä, ilmavirtana.

Ursula vaikeni. Ei ollut todennäköisesti hyväksi kertoa tytölle, että tämä oli ollut läsnä kun hänen isänsä ja äitinsä murhattiin Shianin toimesta niin raa'alla tavalla. Ja varsinkin kun Ursula oli vielä viime töikseen yrittänyt tappaa oman tyttärensä säästääkseen tämän Shianin orjana olemiselta ja Eternin pelastukseksi.

Ursula nousi sängynlaidalta ja Lisa näki puhujan. Tämä li pitkä, laiha nainen, jonka mustat hiukset ulottuivat maahan asti. Naisella oli yllään kaapu, joka samalla kertaa näytti mustalta ja toisaalta taas valkoiselta. Nainen istahti Lisan viereen ja koetti tämän otsaa.

-Minä olen Vaalan valtiatar, Valere. Tunnet varmaan veljeni paremmin, hänen nimensä on Mortem, Kuolema.

-Vaalassa ovat ne ihmiset, jotka on riistetty elämästä liian aikaisin. Veljeni ei voi heitä siitä syystä ottaa vastaan, joten minä noudan heidät ja tuon tänne, Vaalaan. He ovat täällä niin kauan kunnes heidän maallisen vaelluksensa määräaika olisi tullut täyteen.

-Toin sinut tänne kun olit kuolemaisillasi Palaneen Maan kuumuudessa. Kärsit monenlaisista vaivoista, joista vähäisin ei ollut Shianin yllesi langettama loitsu. Olet ollut Shianin Unessa.

Ursula nyökkäsi. Evans tuli Lisan viereen ja kyyneleet valuivat hänen silmistään, kun hän katsoi tytärtään.

-Enpä olisi silloin uskonut, kun sinut päästin matkaan, että seuraavan kerran tavattaisiin täällä.

Lisa katsoi isänsä läpikuultavia piirteitä ja äitiään, joka näkyi samalla tavoin läpikuultavana.

-Kyllä te vielä näette, mutta vasta kun aikasi on täynnä, hymyili Valere. –Mutta nyt sinun on poistuttava, sillä tämä paikka ei ole eläville ja olen jo sotkeutunut asioihin joihin en periaatteessa saisi sekaantua. Mutta Shianin vastustamiseksi olen valmis rikkomaan hieman sääntöjäkin. Lisa katsoi vielä kerran vanhempiaan ja sitten Valere sulki hänen silmänsä.

Lisä hätkähti hereille. Hän huomasi makaavansa nurmikolla. Jossain lähistöllä virtasi vesi. Lisa nousi istumaan ja katseli ympärilleen. Aivan vierasta seutua. Hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä missä oli. Edessäpäin näkyi mäki. Tyttö suunnisti sille ajatellen sen laelta näkevänsä jotain tuttuja maamerkkejä. Matka oli pidempi miltä se oli ensin vaikuttanut ja häneltä kesti kauan aikaa kävellä mäelle. Hän pelkäsi, ettei näkisi sieltä mitään tuttua. Tai vaikkei edes tuttua niin näkisi edes jotain asutusta, sillä hänellä oli nälkä ja häntä väsytti. Saavuttuaan mäen harjalle, Lisa oli tipahtaa hämmästyksestä istualleen. Nuo tornit tuolla ja nuo joet, sehän on Heppett!
Lisa lähti keventynein sydämin kävelemään kohti kuninkaan kaupunkia. Saavuttuaan viimein sen portille, hän oli niin heikossa kunnossa, että pyörtyi.
Joku kosketti hänen otsaansa.

Kuningas? Lisa avasi silmänsä ja näki Rebalin kasvot vuoteen vieressä. Tämä hymyili tytölle.

-Kuka olet? Muistatko mitään mitä sinulle on viime päivien aikana tapahtunut? Kuningas kyseli.

Kuninkaalla itsellään oli mustat silmänaluset, jotka kertoivat, että kuningas oli nukkunut viime aikoina liian vähän.

-Minä olen Lisa Drak. Muistan hämärästi mitä on tapahtunut… tuntuu aivan kuin olisin nähnyt hirvittävää painajaista. Ja tarinani kuulostaa varmaan todella uskomattomalta...

-Olen viime aikoina kuullut ja nähnyt niin paljon omituista, että voisi jopa sanoa, että mitä merkillisempi tarina, sitä uskottavampi. Ja niin Lisa kertoi kaiken siitä lähtien kun Mgia, Anselm, Ghor ja Easin olivat tulleet Uinuvaan Aaltoon aina siihen asti kun hä oli avannut silmänsä ja nähnyt kuninkaan.

Professorit, Sara, Neton, Ghor, Anselm ja Tomas keskustelivat lohikäärmeiden kanssa. Tai lähinnä kolmen lohikäärmeen kanssa.

-Anteeksi, pyyteli Neton ja lopetti Anonin suomujen tutkiskelun. –Olin vain kiinnostunut.

Neton otti liinan ja laittoi sen sitten taskuunsa. Anon mulkoili miestä epäluuloisena.

-Ne ovat lohikäärmeen suomuja, eivät smaragdeja, sanoi Sara Netonille, joka yhä edelleen tarkkaili syrjäsilmällä ihanan kiiltäviä vihreitä suomuja.

-Meidän on lähdettävä heti sillä emme tiedä mitä Heppettissä on tapahtunut sen jälkeen kun minä kävin siellä, Tomas sanoi.

-Ehkä me sitten jäämme tänne. Olemme jo tavallaan kotiutuneet, Tystos ja Wellett sanoivat.

-Ei mitään sellaista…Ada on kaikkein nopein lentäjä, mutta hän on niin kiivas luonteeltaan.

Ada kutsuttiin paikalle. Hän kuului vihreisiin lohikäärmeisiin, mutta oli kaikkein pienin lohikäärme jonka he olivat nähneet. Adan silmät katsoivat kaikkia kiukkuisesti. Rolf, Egna ja Anon selittivät Adalle, miksi tämän oli jäätävä Ammariin. Adan ilme synkistyi. Hän mulkoili professoreita kiukkuisesti, heilutti häntäänsä ja epämääräistä murinaa kuului hänen kurkustaan. Professorit katselivat kauhuissaan lohikäärmettä. Vaikka se suostuisikin jäämään tänne uskaltaisivatko he ikinä nousta tämän selkään tai yleensä edes puhua tälle?
Lopulta päätettiin, että professorit jäisivät saarelle ja tutkisivat Ennustuksia kirjaa entiseen tapaan. Mikäli he löytäisivät jotain tärkeää, joku lentäisi Adan kanssa Heppettiin kertomaan viestin.
Heppettistä viestien piti myöskin tulla säännöllisin väliajoin Ammariin, muistuttivat professorit, muuten heidän työstään ei olisi mitään hyötyä. Tomas, Ghor ja Anselm nousivat Rolfin selkään, Sara ja Neton Anonin, joka ei kyllä yhtään välittänyt tuosta miehestä, joka katselin häntä rahankiilto silmissään.

Heppettissä oli täysi hyörinä päällä. Neuvotteluja ja istuntoja oli pidetty, miehiä harjoitettu, suunnitelmia laadittu, mutta kaikki oli vieläkin sekavaa ja epäselviä asioita oli aivan liikaa. Mitään viestejä ei ollut saapunut pitkään aikaan Eternin muista kolkista ja kuningas alkoi epäillä pahinta.

-Meidän on lähetettävä tiedustelijoita matkaan, sanoi Gutrin. –Ilman tietoja olemme aivan pimennoksessa.

Viimeisin tieto, jonka he olivat saaneet liittyi Fenniin. Shianin joukot olivat jo astuneet rajan yli ja täydellinen kaaos oli myös saapunut sinne. Itse Shianista ei ollut mitään havaintoja, mutta oliko se hyvä voiko huono asia, siitä ei kukaan osannut sanoa mitään.
Linnassa oli kyllä eräs henkilö, joka olisi voinut auttaa heitä, mutta hän oli vielä niin heikossa kunnossa, ettei vielä siihen kyennyt. Hän oli kyllä nähnyt paljon unia, mutta ne olivat niin outoja ja sekavia, ettei Lisa uskaltanut luottaa niihin. Suurin osa unista tuntui olevan jonkinnäköistä hourailua.
Lisäksi häntä vaivasi pohjaton suru ja murhe vanhempiensa kohtalosta. Sillä hän oli alkanut muistaa tapahtumia. Hän muisti kuinka Shian oli tappanut hänen äitinsä ja kuinka isän pää oli katkaistu ja kuinka äiti oli yrittänyt…Mutta hän kostaisi Shianille. Hän löytäisi jonkin keinon. Aivan varmasti. Yhtä varmasti kuin hän löytäisi ystävänsä. Missähän he olivat? Viimeksi hän oli nähnyt heistä unta tai ainakin osasta heistä ja purjelaivasta eli he olivat menossa jonnekin, mutta minne, sitä hän ei enää muistanut. Lisa oli hieman tokkurassa kaikista niistä rohdoista, joita kuninkan parantajat olivat hänelle syöttäneet. Pikku hiljaa hänen vointinsa oli kuitenkin alkanut kohentua ja hän oli jo hieman jaloitellutkin huoneessaan. Yksi asia häntä kyllä huolestutti ylitse muiden. Hän ei enää nähnyt unia. Tietenkin hän näki tavallisia unia, mutta hän ei nähnyt Unienmestarin unia.
Lisa makasi sängyssä ja aurinko paistoi viistosti hänen kasvoilleen. Nytkin häntä nukutti vallan tavattomasti. Hän antoi silmäluomiensa sulkeutua.
Easin! Hän näki Easinin.
Lisa säpsähti hereille, mutta hän pakotti itsensä rauhoittumaan. Hän ohjasi ajatuksensa tiettyyn suuntaan, tunsi kuinka hänen tajuntansa alkoi hämärtyä ja sitten hän nukahti.
Easin makasi tummansinisessä huoneessa valkoisella patjalla. Hänen silmänsä olivat auki, mutta ne eivät nähneet mitään. Jokin tumma hahmo lähestyi poikaa. Mgia vaelsi huoneessa. Hänen seurassaan oli ihmisiä, joita Lisa ei tuntenut. Nurkassa oli musta aukko ja neljä ihmistä oli kerääntynyt sen ympärille. He olivat selvästi huolissaan. Musta aukko alkoi kasvaa ja se imi sisäänsä kaiken tutun, myös nuo neljä hahmoa. Kaikki katosi ja paikan täytti suunnaton mustuus. Lisä säikähti sitä, sillä hän tunsi sen. Korkealla ilmassa. Tuuli tuivertaa hiuksia. Anselm ja Ghor. He ovat sentään yhdessä. Minne he ovat matkalla? Siellä on muitakin. Tummatukkainen nuori mies. Hilleriltä näyttävä vähän vanhempi mies ja kaunis nainen. Heillä on kiire, sillä heidän täytyy estää jokin hirvittävä tapahtuma. Ja hän itse seisomassa suuressa salissa. Mikä paikka tämä on? Joku seisoo varjoissa. Ja nainen. Ei samassa paikassa mutta läsnä. Komea istuin lipuin koristellussa salissa. Kuka siinä istuu? Hän itse. Miksi?
Suuret joukot sotilaita. Taistelevat tasangolla. Takana näkyy vuoristo. Laivojen mastot toisaalla. Mutta suurin taistelu käydään jossain muualla. Ei linnassa, mutta samankaltaisessa rakennuksessa. Lisa hätkähti hereille. Aurinko oli jo laskeutumassa ja hämärä hiipimässä tilalle. Tyttö kohottautui istumaan. Mitä nuo unet tarkoittivat? Ne vaikuttivat samanlaisilta houreilta kuin ennenkin.
Oveen koputettiin. Palvelustyttö astui sisälle kädessään ruokatarjotin.

-Tässä olisi vähän syötävää, tyttö sanoi ja laittoi tarjottimen sängyn vieressä olevalle pöydälle.

Tyttö säikähti Lisan pyyntöä, mutta nyökkäsi kuitenkin. Lisa söi ruuan nopeasti ja sitten palvelustyttö alkoi näyttää hänelle linnaa. Aikansa kierrettyään Lisa sanoi haluavansa nähdä suuren salin.

Tyttö johdatti hänet linnan vastaanottosaliin, joka sijaitsi ensimmäisessä kerroksessa. Huoneeseen johtivat suuret ovet, jotka olivat nyt kuitenkin kiinni. Kuninkaan vartijat seisoivat ovien molemmin puolin. Tyttö kuitenkin tunsi vartijat ja pyysi näitä päästämään heidät sisään. Ei siitä olisi mitään harmia, vakuutti palvelustyttö.
Vartijat hymähtivät, mutta myöntyivät sitten pyyntöön. He astuivat saliin.
Tämä se oli, se paikka jonka hän oli nähnyt unessaan.

-Kenen istui tuo on. Lisa osoitti kädellään kysymäänsä esinettä.
-Kuninkaan.
Lisa alkoi pohtia. Hänen katseensa etsiytyi nurkkaan, missä hän oli nähnyt varjon piileskelevän. Tällä hetkellä siellä ei ainakaan ollut ketään. Hän käveli kohti istuinta, jolla oli nähnyt itsensä istuvan. Kuninkaan istuin. Miksi hän oli sillä istunut? Lisa turhautui, kun hän ei löytänyt vastausta mielestään. Mikäli hänen unensa eivät selkiytyisi entiselle tasolle, hänestä ei olisi mitään hyötyä kenellekään, sillä mitä kukaan tekee Unienmestarilla joka ei pysty tulkitsemaan omia uniaan.

Palvelustyttö kohautti harteitaan ja poistui. Tytön suljettua oven perässään, Lisa meni istumaan kuninkaan tuolille. Tuoli oli niin iso, että hän pystyi käpertymään siihen, pää käsinojalla ja jalat kippurassa. Hän mietti näkemäänsä unta. Se vaivasi häntä suunnattomasti, koska hän ei tajunnut unen viestiä. Asia oli tärkeä, sen verran ainakin hän ymmärsi. Lisa sulki silmänsä.
Joku astui saliin ja pehmeäpohjaisista saappaista ei kuulunut kuin pehmeää narinaa. Kulkija pysähtyi katsomaan ikkunasta ulos, merelle. Kuu heijastui sen aalloilta ja kaikki näytti seesteiseltä aivan kuin mikään ei olisi vialla, ei olisi koskaan ollut eikä tulisi koskaan olemaankaan. Mutta silti todellinen uhka leijui kaiken olevaisen yllä. Raskas huokaus purkautui kuninkaan huulilta.
Sama sivuovi, josta Rebal oli tullut sisään, aukeni hiljaa päästäen valonsäteen puikahtamaan ovenraosta hetkeksi sisälle, mutta se joutui poistumaan heti kun ovi suljettiin. Varjo hiipi seinää myöten pimeään nurkkaan. Kuningas seisoi kädet selän takana katsellen yhä ulapalle. Hän oli täysin vaipunut omiin aatoksiinsa eikä nähnyt tai kuullut mitään.
Lisa avasi silmänsä. Hän näki kuninkaan seisovan ikkunan edessä. Tyttö käänsi katseensa pimeään ja näki kuunvalon heijastuvan siellä seisoskelevan silmistä. Varjo alkoi liikkua hitaasti kohti kuningasta. Lisa seurasi tarkasti sen liikkeitä. Jokin muukin välähti pimeydessä. Tikari! Kuningas aiottiin murhata! Varjo hiipi yhä lähemmäs ja kohotti kättään antaakseen iskun.