Upea purjealus odotti matkustajiaan laiturissa. Sen pituus oli ehkä neljäkymmentä metriä ja sen fokka- , iso- ja mesaanimastot odottivat purjeineen merille pääsyä ja sopivia tuulia saadakseen liidättää alusta eteenpäin, meren vaahtopäisten tyrskeiden joutuessa väistymään laivan kokan tieltä.

- Onpa kaunis alus, Eleonoora sanoi katsellessaan laivaa.

- Isäni ylpeys.

- Kas, nuoriherra Tomas, tervehti kapteeni. –Aurus Nektaria onkin jo odottanut teitä, tämä lempeännäköinen, arvokkaasti harmaantunut mies sanoi.

- Onko tämä fregatti? Kysyi Wellett.

- Ehei, tämä on kolmimastoparkki. Katsokaas, kapteeni osoitti laivaa, parkissa on fokka- ja isomastot raa'allisina sekä mesaanimasto. Fregatissa fokka- ja isomastoissa on raakapurjeet sekä takimmaisessa mastossa on kahvelipurje ja latvassa raakapurjeet. Tai sitten kaikki mastot ovat raa'allisia. Haruspurjeet parantavat tällaisten raskaitten alusten purjehdusominaisuuksia, osoitti kapteeni keulassa olevia puomeja. Wellett nyökkäili ymmärtäneensä, vaikka todellisuudessa hän ei ymmärtänyt sanaakaan kapteenin puheista. Hänen puolestaan kapteeni olisi voinut puhua muinaisfyrkottia, hän ymmärsi siitä tasan yhtä paljon kuin eri laivoille tyypillisistä ominaisuuksista. Tystos ja C'Torin tekivät samoin ja yrittivät kovasti erottaa purjeita ja mastoja toisistaan.

- Astukaahan laivaan, jotta pääsemme lähtemään suotuisissa tuulissa, kapteeni Taavits kehotti.

Aurus Nektaria lähti laiturista, kaikki purjeet (olivat ne sitten minkä nimisiä tahansa) avattiin ja matka kohti Niarnia, Lohikäärmeiden saarta, alkoi.

- Meidän on poikettava Ammarissa, Eleonoora sanoi heidän syödessään myöhemmin päivällistä.

Kapteeni hätkähti hieman ja Tomas laski haarukkansa äänekkäästi lautaselle.

- Sinne velhojen linnakkeeseen emme poikkea.

- Kyllä me poikkeamme. Kuinka pian arvelette meidän ehtivän sinne, kapteeni?

Taavits mietti hetken. Hän ei ollut ikinä käynyt Ammarissa ja hän oli totisesti toivonut ettei sinne ikänänsä edes joutuisi.
Suotuisassa sivutuulessa matkaa taitettaisiin nopeasti, joten hän arveli matkan kestävän noin vuorokauden ja koska nyt oli puolipäivä jo ohitettu, he saapuisivat Ammariin huomenissa samaan aikaan.
Tomas poistui pöydästä jättäen loput ateriastaan syömättä. Kapteeni söi ruokansa loppuun, mutta poistui sitten vedoten kiireisiinsä. Eleonoora ja professorit istuivat keskenään syöden hiljaisuuden vallitessa.

- Tunnen lievää pahoinvointia, sanoi C'Torin näyttäen hieman kalpealta.

- Minulla on lääkettä siihen, sanoi Eleonoora kaivaen viittansa taskusta pienen pullon sinertävää nestettä. Hän ojensi pullon professorille.

- Tiedättehän, että olen tiedemies, joten minun on hyvin vaikea uskoa tällaisiin…juomiin.

Eleonoora hymyili C'Torille.

- Mitenkä te sitten tiedemiehenä selitätte sen, että olitte Mustassa Peilissä?

Professorit katsoivat häkeltyneinä toisiaan. Toden totta, kaikki se mitä he olivat viime päivinä kokenet sotivat rajusti heidän akateemista mieltään vastaan.

- Tuota, jospa me näemme unta, ehdotti Tystos

Eleonoora räjähti nauramaan.

- Tuotako te kutsutte tieteelliseksi? Voi, arvon professorit tässä maailmassa on niin paljon kaikkea, mitä tiede eikä järki pysty selittämään. Mutta te haluatte kaikista konkreettiset todisteet. Kaikki on teidän mielestänne todistettava empiirisesti. Ettekö te voisi ajatella asiaa näin: Mitä tiede ei pysty todistamaan ei välttämättä ole olematonta, vaan se on sitä kaikkea suurempaa.

-Mikäli te, Eleonoora osoitti Tystosta, uskotte, että näemme unta niin kenen unessa me olemme?

- Minun kaiketi.

- Miten niin sinun, protestoi Wellett.

- Mitä tapahtuu kun heräätte?

- Kaikki katoaa, sanoi Tystos hetken mietittyään.

- Jatketaan ajatusta pitemmälle. Mitä, jos olemmekin Ylijumala Nerren unta. Kun hän herää me katoamme.

- Aika pelottava ajatus, vastasi Wellett.

- Onko se pahempaa kuin kuoleminen?

- Eipä kai. Kuolemassakin kaikki loppuu.

–Te unohdatte Sielun, joka on olemassa ikuisesti. Mutta jos olemme ainoastaan Jumalan unta, silloin meitä ei ole olemassa missään muodossa. Eleonoora nousi pöydästä. -Jos arvoisat professorit suovat anteeksi, minä vetäydyn hyttiini lepäämään.

- Vallan mielenkiintoinen nainen, totesi Wellett Eleonooran poistuttua.

- Aivan. Poikkeaa edukseen kaikista niistä noidista, jotka olen tuntenut, myönsi Tystos.

- Ja kuinka monta olet tuntenut?

Tystos hörppäsi viiniä ja mumisi samalla jotain. C'Torin katsoi yhä kädessään olevaa pulloa. Tuuli oli todennäköisesti yltynyt, sillä hänen mielestään laiva keinui nyt enemmän kuin ennen.

- Oikein kiva väri sinun kasvoillasi, Tystos huomautti.

C'Torin avasi pullon ja kulautti eliksiirin suuhunsa.

Yöllä myrskysi vielä, mutta C'Torin nukkui autuaasti, sillä Eleonooran antama uute oli voimakkaasti rauhoittavaa. Aamulla Tystos ja Wellett näyttivät siltä kuin eivät olisi nukkuneet lainkaan (kuten he eivät olleetkaan,sillä laivan runko oli natissut niin paljon tuulen ja meren tuiverruksessa, että he eivät olleet uskaltaneet nukkua). Auringon noustessa kaukana horisontissa erottui maata. Paulkinin saari.

- Viime yönä tuuli niin mukavasti, että olemme aika tavalla edellä laatimastani aikataulusta, sanoi kapteeni kävellen reelinkiin nojailevan Eleonooran vierelle.

Hetken aikaa he seisoivat hiljaa katsellen auringonvalossa kimaltelevaa merta.

- Onko kaikki ne jutut totta mitä olen kuullut?

- Mitä olette kuulleet?

- Sen, että Shian on tullut takaisin ja suuri sota on syttymässä.

- Muuten oikein paitsi, että sota on jo syttynyt. Westlow ja Hamin on valloitettu ja Shianin joukot ovat suurella todennäköisyydellä tällä hetkellä matkalla Fennin rajalle. Meidän on saatava heidät pysäytetyiksi, ennen kuin on liian myöhäistä. Jos Shian valtaa vielä Sowaninkin…
Eleonoora pudisti päätään ja tuuli irroitti hänen hiuksensa auki nutturasta.

- Mikä laivaston tehtävä tulee olemaan?

- Todennäköisesti maihinnousu Fennin lahden kautta. Eleonoora kokosi hiuksiaan uudelleen nutturalle.

- Se vie aikaa, sillä Efflanilla ei ole sotalaivastoa. Meidän täytyy tehdä aikamoinen matka. Kiertää Kiram ja Efflan. Emme millään ehdi ajoissa.

- On vielä muitakin vaihtoehtoja ja toivon että kuninkaan taktikot huomaavat ne. Tuuli sotki jälleen Eleonooran kampauksen ja noita katsoi harmistuneesa ylös pilviin.

- Mitä vaihtoehtoja?

- Mennä ylös Fenniin Kiramin Aper- jokea ja Efflanista Ceram- jokea pitkin.

- Sehän on mahdotonta. Ei näin suuria laivoja voi viedä niitä jokia pitkin. Tuuli ei riitä ja laivojen uppouma on liian suuri.

- Onko kukaan koskaan yrittänyt?

- Kaikki tietävät sen mahdottomaksi. Ceram- joki sitä paitsi menee Ceramin ikimetsän läpi. Siitä ei nyt ainakaan tulisi yhtään mitään.

Parin tunnin kuluttua Ammarin satama tuli näkyviin. Luotaus osoitti, että vesi oli liian matalalla, joten purjeet reivattiin ja Aurus Nektaria jätettiin kauemmas ankkuriin. Manttelitaljojen avulla laskettiin vene vesille ja Eleonoora, Tomas ja professorit soudettiin rantaan.
Vastaanottokomiteaan kuului arkkivelhosta seuraava, velhojenneuvoston puheenjohtaja, Selenik, sekä Mgia, Rosalind, Tazkazi ja Tutvot. Anselm, Ghor ja Easin seisoivat hieman taaempana, sillä he eivät olleet velhoja ja velhot olivat tällaisissa protokolla- asioissa tarkkoja.

- Tervetuloa Ammariin, kuulutti Selenik äänellä joka luultavasti kuului linnan sisälle saakka. –Olkoot Jumalat teille suosiollisia ja näyttäköön viitan onnellisten tähtien alle.

- Kiitos, kiitos, vastasi Eleonoora, kun soutajat auttoivat hänet laiturille.

- Tervetuloa teillekin, nuori mies. Vaikka mieltänne painaa raskas kantamus, Jumalat auttavat teitä pääsemään siitä eroon ja te näette kaiken uusin silmin.

Tomas ei vastannut mitään, mulkoili vain kiukkuisesti tervehtiviä velhoja.

- Proffat, huusi Easin nähdessään tuttujen naamojen ilmestyvän eteensä.

- Kas, Easin ja Anselm, sanoivat professorit kömpiessään veneestä.

Selenik näytti närkästyneeltä. Tämä oli ennenkuulumatonta. Tällaista tärkeää seremoniaa ei saanut rikkoa, mutta sen siitä sai, kun otti maallikot mukaan arvokkaisiin tervetuliaisseremonioihin. Selenik kokosi itsensä ja aloitti uudelleen.

- Tervetuloa, arvoisat professorit ja annattekoot teille voimia, jotta jaksaisitte raskaan tehtävänne kunniakkaasti loppuun ja avartakoot teidän mielenne vastaanottamaan uusia tietoja ja muuttamaan vanhoja tuoreimmiksi.

- Kiitos, mumisivat professorit tietämättä mitä noin paatokselliseen puheeseen pitäisi vastata.

- Mikä tuo teidät saarellemme, kysyi Selenik heidän astellessaan kohti Ammarin pääovea.

- Sen minäkin haluaisin tietää, mutisi Tomas.

- Tulimme hakemaan Mgian ja muut Peilin kantajat. Ja professorit jäävät tänne.

- Häh! Kuului yllättynyt, mutta loistavasti muotoiltu vastaus heidän suustaan.

- On sääli menettää hyvät vieraat, mutta iloitkaamme uusista vieraista, nyökkäili Selenik. –Suonette meille edes sen ilon, että voimme tarjota teille vaatimattoman aterian ennen lähtöänne.

- Ruoka maistuu aina, sanoi Easin.

Velhojen tarjoama vaatimaton ateria oli runsas. Se sisälsi hedelmiä, vastaleivottua leipää, paistettuja munia, vihanneksia, salaatteja, kalaa. Jälkiruokana oli omenatorttua. Easin näytti erittäin tyytyväiseltä.
Lähdön hetki oli koittanut. Rosalind hyvästeli tyttärensä ja kerrankin heidän keskustelunsa ei johtanut riitaan. Rosalind sai jopa sanottua Mgialle ”pidä huolta itsestäsi” ja Mgia melkein uskoi, että Rosalind myös tarkoitti sitä. Professorit seisoivat velhojen joukossa hieman hämillään, mutta Selenik oli ottanut heidät suojatikseen, joten eiköhän heidän sopeutumisensa olisi aika kivutonta.
Aurus NektVerdanata lähetettiin vene hakemaan heitä ja muutaman minuutin päästä he olivat aluksen vierellä ja sitten laivan kannella. Purjeet avattiin ja matka jatkui.

Merimatka Niarniin oli pitkä. Pelkkää merta, aaltoja, tyrskeitä, pärskeitä, pisaroita ja kuohuja. Horisontissa taivas näytti sulautuneen yhteen meren kanssa.
Ensin Anselm, Easin ja Ghor olivat olleet hämmentyneitä Eleonoorassa tapahtuneen muodonmuutoksen johdosta, mikä sinällänsä oli kyllä silmiä hellivä edelliseen versioon verrattuna.
Eleonoorahan oli noita, joten se siitä, oli Anselm sanonut Easinille tämän ihmeteltyä kymmenennen kerran kuinka tällainen muutos oli tapahtunut.
Poika oli tavattoman pitkästynyt. Mitään ei ollut tehtävissä ennen kuin he saapuisivat Lohikäärmeiden saarelle. Mgia ja Eleonoora juttelivat ja kertoivat toisilleen mitä oli tapahtunut ja olivatko heidän johtopäätöksensä olleet oikeita. Eleonoora oli samaa mieltä, että Illy oli se jonka luo oli mentävä kysymään Peilistä.
Eleonooran korppi istui emäntänsä tuolin karmilla, höyhenet merituulessa vipattaen. Se ei ollut tottunut tällaiseen ilmastoon ja kaipasi puita. Ihan kuin Ghor. He molemmat näyttivät yhtä masentuneilta katsellessaan aavaa merta joka aukeni heidän ympärillään.
Merimiehet seisoivat raa'alla reivaten purjeita, sillä tuuli oli yltynyt. Isopurje pullisteli kuin uhitellen tuulelle ja fokkapurje ei paljon jäänyt uhittelussa jälkeen, vaikka olikin pienempi purjepinta- alaltaan.
Easin katsoi ylöspäin. Miehet näyttivät pieniltä ahkeroidessaan purjeiden kimpussa. Isomärssypurje oli kuin aave isopurjeen yläpuolella, sillä taivas oli uhkaavasti tummentunut ja auringon säteet ulottuivat enää sinne ylös. Yhtäkkiä raju tuulenpuuska iski laivaan ja heitti vettä kannelle.

- Teidän on varmaan parasta mennä sisälle, sanoi ohikulkeva merimies. –Näyttää siltä, että saamme niskaamme oikein rajumyrskyn.

He lähtivät messiin. Laiva keinui ja keikkui alati kasvavilla aalloilla. Anselm horjahti seinää vasten ja Easin kaatui lattialle. Laiva nousi ja laski, kallistui ja oikeni. Laidat valittivat ja köli joutui kovalle koetukselle.

- Nyt siellä taitaa ukkostaakin.

Kapteeni Taavits tuli vettä valuen messiin.

- Teidän on parasta pysytellä täällä. Ulkona on varsinainen myräkkä.

Sen sanottuaan kapteeni meni jatkamaan tehtäviään.

- Missä Tomas muuten on? Ihmetteli Eleonoora katsellen ympärilleen. –Hän puhuu niin vähän, ettei aina huomaa hänen läsnäoloaan.

- Sanallisesti hän saattaa olla vaitelias, mutta oletko katsonut hänen ilmeitään. Niillä hän puhuu, muttei mitään kaunista ainakaan meistä kahdesta. Miksi hän inhoaa velhoja ja noitia niin paljon?

- Velho tappoi hänen veljensä, vastasi Eleonoora.

- Eikä!

- Mutta yllytettynä ja erittäin tärkeästä asiasta viivytettynä.

- Tiedustelijako?

Eleonoora nyökkäsi.

- Ei mikään ihme sitten. Tomakselle on tosin turha yrittää selittää, kuinka tiedustelijavelholle ei mikään muu merkitse mitään paitsi viestin perille vieminen.

- Hänen isänsä on yrittänyt sitä selittää viimeiset viisi vuotta, vaikka koville se on ottanut kuninkaallekin, mutta hän sentään ymmärtää asian. Laiva keikkui ja keinui kuin kaarnanpala aallokossa. Katossa öljylamppu heilui ja tuolit, joilla kukaan ei istunut vaihtelivat paikkaa laivan liikkeiden mukaan. Kapteenin viinikarahvi kolahti lattialle pirstaleiksi ja siellä oleva punainen viini levisi lattialle.

- Tämä on aivan kauheaa, Easin yökkäsi ja Ghor nyökkäsi yhtä pahoinvoivana.

Anselm istui ja valitti kasvot harmaina. Kajuutan ovi avautui ja Tomas tuli sisään. Laiva hypähti juuri silloin ja nuori mies paiskautui seinään. Eleonoora ja Mgia nostivat hänet ylös.

- Kuinka kävi?

Tomas ei vastannut vaan riuhtaisi itsensä irti, nosti kaatuneen tuolin pystyyn ja istui sille. Hän risti käsivartensa rintansa päälle ja mulkoili heitä tylysti.

- Ette taida mitään poppakonsteja tai taikoja tämän myräkän taltuttamiseksi, hän kysyi hetken hiljaa oltuaan.

- Luonnonvoimat ovat Luojajumalista. Niiden taltuttamiseen tarvittaisiin toinen jumala, sanoi Mgia.

-Eril ja Os ovat tämän myrskyn takana, vahvisti Eleonoora. –Luulisin ainakin, hän lisäsi epäilyksen häivä äänessään.
Mgia katsoi huolestuneena noitaan.

- Et kai luule, että…

Eleonoora kohautti harteitaan.

- Näinä aikoina ei mikään ole aivan varmaa. Mistä sitä tietää millaiset voimat Shianilla on?

- Te puhutte jumalista aivan kuin he olisivat teidän läheisiä ystäviänne. Suurin virhe oli luoda tälle maailmalle velhoja ja noitia, äyskäisi Tomas.

- Nyt poika et tiedä mitä puhut, kiivastui Mgia. –Sotien aikana teillä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia ellei meitä olisi ollut. Jos…

- Velho tappoi minun veljeni, Tomas huusi takaisin kasvot punaisina raivosta.

- Ärsytettynä ja estettynä toimittamasta erittäin kiireellistä viestiä eteenpäin. Meillä on säännöt ja määräykset aivan kuten teilläkin ja on yksi sääntö joka ohittaa kaiken muun. Se on tiedustelijavelhoille annettu erikoislupa. Sen mukaan kaikki esteet saa raivata tieltä mahdollisimman nopeasti ja millä tavalla tahansa, kaikkea väkivaltaa tosin viimeiseen asti välttäen…

- Este! Oliko veljeni este?!

- Kyllä, sillä hän tieten tahtoen esti tiedustelijaa…

Laiva keinahti rajusti. Mgian ja Tomasin oli lopetettava huutaminen vähäksi aikaa ja otettava tukea seinistä pysyäkseen pystyssä.

- Minun on pakko saada raitista ilmaa, sanoi Easin ja juoksi ulos kajuutan ovesta.

- Ei, Easin! EI! Huusivat Mgia ja Eleonoora juosten pojan perään. Anselm ja Ghor olivat liian huonovointisia ymmärtääkseen mitä ympärillä tapahtui ja Tomas ei raivoltaan tajunnut mitä tapahtui.

Mgia voi huonosti. Ei niinkään merenkäynnistä vaan äskeisestä raivostumisesta. Hänen kättään särki, pakotti ja aristi. Hänen oli pakko istua alas, sillä hänestä tuntui kuin hänen koko elimistönsä olisi alkanut muuttua hänen kätensä kaltaiseksi. Puuksi.

- Ei nyt, hän ajatteli kauhuissaan ja tunsi palleassaan paniikinomaisen sykäyksen.

Sitten Eleonoora oli hänen vieressään ja puhui parantavia sanoja. Pikku hiljaa kuristava ote tuntui hellittävän ja Mgia pystyi jälleen hengittämään normaalisti. Kättä pakotti yhä, mutta se oli sellaista normaalia jomotusta, ei merkkinä siitä, että ”puutuminen” olisi alkanut levitä muualle.

- Olen jo kunnossa.

Hän nousi Eleonooran avustuksella ylös.

- Missä Easin on?

He menivät kannelle. Siellä oli täysi kaaos. Yli seitsenmetriset aallot hyökyivät edestä ja syöksyivät kannelle. Miehiä roikkui köysissä tai he pitelivät kiinni mistä ikinä olivatkin saaneet kunnon otteen. Eleonoora ja Mgia kastuivat läpimäriksi heti ulos astuttuaan ja heillä oli täysi työ pysyä pystyssä. Heitä lähinnä oleva merimies huusi jotain, mutta he eivät saaneet selvää mitä hän huusi. Mies alkoi hitaasti ja vaivalloisesti liikkua heitä kohden ottaen tukea mistä sai. Tuuli yritti parhaansa saadakseen miehen irrottamaan otteensa ja vesi auttoi sitä liukastamalla kaiken, mutta sinnikkäästi mies jatkoi ja lopulta, ikuisuuksilta tuntuneen hetken jälkeen, merimies oli heidän vierellään.

- Se poika, hän huusi.

- Niin!! Easin!!

Mies nyökkäsi.

- Putosi yli laidan! Aalto vei mennessään, emme voineet tehdä mitään!

Egna lensi Griesin yli hakien sopivaa laskeutumispaikkaa. Griesin kadut olivat täynnä ihmisiä, sillä Shianin joukot olivat hätistäneet kansan kadulle ja olivat nyt ryöstelemässä näiden koteja. Egna näki Zaraan, joka nuokkui erään puistikon reunalla. Hän suuntasi lentonsa sinne ja laskeutui kohta tämän viereen.

- Hei, emäntä! Perillä ollaan.

Siihen ääneen heräsi myös Zaraa, joka katsoi punaista lohikäärmettä majesteettisesti korkeuksistaan. Zaraa oli Shianin musta, suuri lohikäärme, jota lohikäärmeiden keskuudessa pidettiin urheana, mutta erittäin häikäilemättömänä, itsekkäänä ja arvaamattomana. Dani laskeutui alas Egnan selästä. Hän tervehti kunnioittavasti Zaraata ja tiedusteli tältä missä Shian mahtoi olla?

- Kaupungintalolla, kuului ärtynyt vastaus.

Aurinko paistoi kuumasti, sillä oli sydänkesän aikaa ja Zaraan mustat suomut imivät itseensä lämpöä, tehden hänen olonsa erittäin epämiellyttäväksi. Siksi hän oleskeli täällä puiden varjossa, jotta ne edes hieman helpottaisivat hänen oloaan.
Dani Aurelia suoristi vaatteitaan ja pöyhi hiuksiaan ja lähti sitten kohti kaupungintaloa. Hän sai töniä ihmisiä tieltään, sillä ihmiset olivat kauhuissaan, he vain seisoivat paikoillaan, tajuamatta oikeastaan lainkaan mitä ympärillä tapahtui. Lohikäärmeiden, joukkojen ja Shianin itsensä ilmestyminen kaupunkiin oli saanut kaikkien psyykeen lähtemään lopulliselle kesälomalle.
Kaupungintalo oli valkea rakennus, jonka edessä oli koristeltuja pylväitä. Joskus 200 luvulla, tällainen pylväitten käyttö oli hyvinkin yleistä ja suosittua. Se antoi arvokkaan silauksen julkisiin rakennuksiin ja kaunisti näin myös kaupungin katukuvaa. Pylväiden kannattamalla parvekkeella oli jotain mistä Dani ei saanut heti selvää.
Jaha, nähtävästi Shian oli tehnyt tämän kaupungin johtajasta päätä lyhyemmän.

- Pois tieltä, hän huusi ihmisille ja töni heitä pois tieltään. Dani pääsi ovelle ja kiskaisi sen auki.

Sisällä oli kaikki sekaisin. Kaapit ja laatikot oli pengottu ja siellä olevat paperit, asiakirjat ja muut dokumentit oli heitelty ympäri huonetta. Niiden valkoisilla, siistin käsialan täyttämillä sivuilla näkyi nyt myös peikkojen ja hiisien suurten likaisten jalkojen jälkiä eivätkä sotilaatkaan kitsastelleet astua niiden päälle.
Dani käveli portaiden juurelle. Todennäköisesi Shian olisi tuolla ylhäällä, kaupunginjohtajan huoneessa. Hän nousi portaat ylös, hitain askelin, kuin viimeiselle tuomiolle menevä vanki. Kaksi sotilasta seisoi erään oven ulkopuolella. Dani asteli sotilaiden eteen, jotka tunnistivat oitis velhon, avaten tälle oven ja pyytäen häntä menemään peremmällä, sillä Johtaja odotti jo häntä.

- Kas, sieltähän sinä tulet, sanoi Shian. –Mitä pidät uudesta valloituksestani?

- Mitä hyötyä on tuhota kaupunki? Eikö se olisi arvokkaampi ehjänä?

Shianin kulmakarvat kohosivat miltei hiusrajaan asti. Miten Dani uskalsi puhua hänelle noin suoraan. Sitten hän alkoi nauraa.

- Sinä siis luulet ettei sinulla ole mitään menetettävää.

- Minähän tein virheen!

Shian nousi pöydänkulmalta, jolla oli istunut ja tuli Danin eteen seisomaan. Dani katsoi lähes parimetristä jumalaa, jonka mustat silmät katsoivat tummien kulmakarvojen ja pitkien silmäripsien alta. Lainehtivat pikimustat pitkät hiukset ja musta viitta tekivät Shianin kasvot kalpeiksi.

- Jokainen tekee joskus virheen, hän kuiskasi.

Dani oli aivan hiljaa. Tämä oli vieläkin kauheampaa mitä hän oli kuvitellut. Hän oli luullut, että Shian huutaisi hänelle ja iskisi sitten pään poikki tai jotain muuta, mutta tämä oli hirvittävää. Dani tunsi kuinka hänen polvensa alkoivat notkahdella ja hiki valui pitkin hänen selkäänsä.

- Heikottaako? Kas, tässä tuoli, istu sille.

Shian nappasi nopeasti tuolin selkänsä takaa ja laski sen Danin eteen. Dani istui. Shian meni Danin selän taakse ja pisti hansikkaiden verhoamat kätensä hänen olkapäilleen. Dani tunsi polttavan tulen kärventävän hänen ihoaan, mutta ei uskaltanut liikahtaakaan, saati valittaa tai pyytää jumalaa ottamaan kätensä pois.

- Minä tiedän keiden kanssa siskosi matkusta, Shian kuiskasi Danin korvaan. –Kirjastonhoitajan, tämän oppipojan ja professori Ghorin kanssa. Miksi?

Shianin käsi laskeutui Danin pään päälle. Kuumuus kärvensi hänen päälakeaan ja siirtyi sisälle aivoihin ja edelleen kaularankaa myöden selkärankaan. Danin olo oli kuin helvetissä.

- En tiedä, Dani vastasi, hien virratessa pitkin hänen kauniita kasvojaan.

- Et tiedä. Shian nosti kätensä pois ja käänsi tuolin. Nyt hän seisoi Danin edessä, laskeutui kyykkyyn ja katsoi naista suoraan silmiin. –Mutta minäpä tiedän. Mgia on sinun siskosi…

- Entä sitten? Kyllähän se on ollut tiedossa…

- Älä keskeytä minua! Oppipoika Easin on sinun siskosi poika, Ghor on haltia ja Anselmin isoisän äiti oli haltia, joka varasti Nerren rakkaan Balantinen.

Mitä Shian oikein puhui? Ei Mgialla ollut poikaa, miten Ghor oli muka haltia ja Anselm…ei voinut olla totta. Kaikki nämä henkilöt olivat hänelle tuttuja, eikä hän muka ollut huomannut mitään. Kuumuus poltti hänen päätään ja hänen aivokudoksensa tuntui sulavan epämääräiseksi mössöksi, jossa ei enää ollut mitään toimintaa. Aivokuori, hermoimpulssit, synapsit ja muut päässä majailevat elimet olivat tuhoutuneet, sulaneet, palaneet…ajattelu muuttui vaikeaksi ja hänen päätään alkoi särkeä. Shian nosti kätensä Danin pään päältä, kuin tietäen ja tuntien tämän kokevan tuskan olevan jo aivan äärimmilleen vietyä. Nainen huokaisi helpotuksesta ja kohensi hieman kumaraksi mennyttä istuntaansa. Hän pyyhki hiestä märät kasvonsa kaapunsa hihaan.

-Olet tainnut suorittaa tehtäväsi hieman huonosti.

Shian alkoi kävellä ympäri huonetta ja Dani helpottui kun jumalan silmät poistuivat hänen päältään.Yllättäen Shian kuitenkin käännähti kantapäillään ja katsoi tummilla silmillään suoraan Danin silmiin.Velho hätkähti. Nytkö loppu koittaisi?

- Mutta osoittaakseni, etten vielä ole menettänyt luottamustani sinuun annan uuden tehtävän. Tiedän, että kävit Ammarin saarella jokin aika sitten.

Dani puraisi huuleensa ja tunsi lämpimän veren valuvan suuhunsa.

- Sinä aliarvioit äitisi.

Dani imeskeli haavaansa ja tukki vuodon kielellään.

- Saat raivata äitisi pois tieltä. Ja siskosi. Ja muut hänen mukanaan matkustavat.

- Mitä?!

- Kummalle olet lojaali: minulle vaiko …

- Sinulle tietenkin! Dani kiirehti vastaamaan ja painoi samalla päänsä kunnioittavaan kumarrukseen.

- Jos sinun sukusi ei olisi tässä niin voimakkaasti mukana, olisit kuollut sillä hetkellä kun astuit ovesta sisään, Shian suhisi yhtyeenpuristettujen hampaidensa välistä. –Minä haluan sen Mustan Peilin ja sinä saat hankkia sen minulle.Vain sillä tavalla pystyt pelastamaan henkesi.

- Mutta kaikista tiedusteluista huolimatta en ole pystynyt paikantamaan sitä. Unienmestarin unet ovat olleet harhaanjohtavia tai vanhentuneita, sillä Peili ei ole siellä minne hän meidät neuvoo.

- Lisa, kutsui Shian.

Lisa tuli huoneeseen. Hänet oli puettu mustaan asuun ja hänen vaaleat hiuksensa olivat vapaina ja valuivat puoliväliin selkää.

- Kerrohan tulkintasi unestasi.

- Näen vettä, paljon aaltoja. Nuori poika kantaa esinettä, joka kuuluu ja ei kuulu hänelle. Poika tippuu laidan yli veteen. Esine jää laivaan, kukaan ei voi siihen koskea.

- No, siinä on sinulle vihjettä tarpeeksi.

- Mitä ne tarkoittavat? Koko Etern on ympäröity merellä ja miten se esine muka voi olla Peili?

- Enkö juuri kertonut että siskosi on matkalla Niarniin?

Ei Shian ollut sellaista kertonut, mutta Dani ei uskaltanut sanoa sitä.

- Ja se esine…kukaan ei voi siihen koskea. Se ei voi olla mikään muu kuin Peili.

- Miten Easin sitten voi siihen koskea?

- Se kuuluu ja ei kuulu hänelle. Peili valitsee. Se valitsi pojan. Poika on hukkunut. Peili tarvitsee uuden orjan. Se ei ole huolinut ketään laivassa olijoista. On sinun vuorosi. Otat Unienmestarin mukaasi. Peili tulee tottelemaan nyt häntä. Saatuasi Peilin tuot sen minulle. Ymmärrätkö? Olenko puhunut tarpeeksi yksinkertaisesti, jotta sinä ymmärrät?
Dani nyökkäsi, vaikka häntä raivostutti suunnattomasti Shianin äärettömän alentuva asenne häntä kohtaan. Sillä hetkellä tremani tunsi itsensä peikkoakin alempiarvoiseksi.
Viimeinkin hän saisi peilin ja Nerre saisi väistyä. Hän lähettäisi tämän samaan paikkaan missä oli itse kärventynyt vuosisatoja. Kun hän olisi raivannut muut jumalat tieltään…Suojelijajumalista ei ollut mitään vastusta, Luojajumalat olivat vähän kovempi vastus, mutta kunhan hän saa käsiinsä Peilin, niin maailma oli hänen. Kokonaan hänen. Hän olisi yksi ja ainoa jumala jota kaikkien tulisi palvoa ja totella…

- Mitä sinä vielä täällä toimitat? Ota tyttö ja lähde!

Dani kumarsi ja poistui Lisa mukanaan. Dani tunsi epäonnistuneensa jälleen. Hän oli kyllä valinnut voittajan, mutta hävinnyt silti.

Ammarin saarella professorit tutustuivat ”kollegoihinsa” ja näiden työhän. Kaikkea velhot eivät voineet heille näyttää ja kertoa, sillä suurin osa oli tietenkin tarkoitettu vain velhoille. Mutta professorit alkoivat viihtyä saarella hetki hetkeltä enemmän.

-Vallan mielenkiintoisia nämä velhot, sanoi Tystos heidän kävellessään Ammaria ympäröivää hiekkaista tietä.

-Paulkin saari oli heidän arvionsa mukaan yhdeksänkymmentä prosenttia metsää ja se metsä oli saanut olla rauhassa iät ja ajat. Sen kyllä tunsikin selvästi, sillä metsä oli jotenkin ominut paikan itselleen, Paulkinin saari kuului metsälle ei siellä asuville velhoille.

- Onko tämä ikimetsä?

Wellett ja C'Torin miettivät otsat rypyssä.

- Enpä usko, Wellett lopulta sanoi. –Mutta en ole aivan varma, sillä Paulkinin metsästä ja yleensä koko saaresta tiedetään aika vähän. Velhothan tulivat tänne karkotuksen jälkeen (vuonna 354) ja sen jälkeen tämä on kuulunut heille. Tänne ei saanut, eikä vieläkään saa, tulla ilman heidän lupaansa.

- Yrittivätkö jotkut?

- Tietenkin. Joukko kuninkaan ritareita halusi päästä velhoista eroon kertaheitolla ja päättelivät, että tuhoamalla velhojen ”päämajan” asia olisi sillä selvä. Tyypillistä sotilaiden ajattelua, Wellett tuhahti.

- Koska tämä tapahtui?

- Taisi olla vuonna…no, enpä nyt muistakaan, mutta kuningas Ohran aikana kuitenkin.

- Ohrahan tunnettiin erittäin magian vastaisena kuninkaana. Jopa noidatkin olivat vaarassa, vaikka heidän loitsunsa tähtäsivätkin enemmän parantamiseen kuin vahingoittamiseen…

- On poikkeuksiakin.

- Niin tietenkin, mutta noin yleensä, jatkoi C'Torin. –Noidat hakevat voimansa luonnosta, luonnon tuntemisesta ja sen parantavista kyvyistä, velhot taas, niin, heillä on oltava kyky tai voima, joka tulee jostain…C'Torin vaikeni kun ei tiennyt sen enempää.

- Ketä jumalaa velhot palvelevat? Pohti Tystos.

- Enpäs tiedä.

- Voisiko se olla tulen jumala, Aret? Kukaan suojelijajumala se ei ole, sen verran minäkin tiedän.

- Minä luulen että he palvovat heitä kaikkia, siis, Luojajumalia. Hehän tarvitsevat loitsuihinsa kaikkien peruselementtien voimaa, päätteli Wellett.

Toiset kaksi nyökyttelivät myöntävästi päitään.

- Miten siinä taistelussa muuten kävi? Muisti Tystos.

- Velhot löivät ritarit ja nämä luikkivat takaisin mantereelle. Sen jälkeen ihmiset päättivät unohtaa velhot ja tämän saaren kokonaan.

- He onnistuivatkin siinä aika hyvin, vähän samalla tavoin kuin haltioiden kanssa.

- Hassua ajatella, että teimme kymmenen vuotta töitä haltian kanssa. Ghor ei ikinä vahingossakaan paljastanut todellisia juuriaan. Ja Anselmkin on osittain haltia. Tystos vaikeni. –Mitä jos minussakin on haltiaverta?

Wellett ja C'Torin nauroivat ja taputtivat virkaveljeään selkään ystävällisesti. Hetken aikaa he kävelivät hiljaisuuden vallitessa ja katselivat sinistä taivasta, jolla purjehti muutama kumpupilvi. Kevyt tuuli hulmutti heidän kaapujaan ja hiuksiaan ja pitkästä aikaa he tunsivat olonsa hyväksi.

- Tekisipä mieleni mennä tutkimaan tuota metsää, sanoi Tystos.

- Enpä suosittelisi.

Professorit katsoivat oikealle ja sitten vasemmalle, mutta eivät nähneet ketään.

- Kuulenko omiani, ihmetteli Wellett.

- Et, koska minäkin kuulin sen, C'Torin lohdutti.

Jokin puulta näyttävä liikahti. He siristivät silmiään nähdäkseen paremmin. Siinä heidän katsellessaan puu muuttui ihmiseksi! Professorit hieraisivat silmiään epäuskoisena.

- Comlett, esitteli tämä puusta ihmiseksi muuntautunut velho itsensä.

Professorit esittelivät myös itsensä ja toisensa.

- Miksi metsään ei saa mennä?

- Tuo metsä on täynnä henkiä.

- Keiden?

- Kaikkien mahdollisten.

- Mitä se tarkoittaa?

- Juuri sitä. Kaikkien.

Professorit vilkuilivat toisiaan. Oliko tällä velholla kaikki kotona?

- Tiedättekö miksi tätä metsää kutsutaan? Henkien kehdoksi. Siellä ovat kaikkien henget, menneiden ja tulevien.

Professorit katsoivat velhoa. Tämä oli ilmiselvästi vähintäänkin omalaatuinen, he olisivat jopa valmiita käyttämään sanaa kahjo.

- Täytyy mennä. Kunnes jälleen näemme.

Comlett kääntyi ja katosi saman tien.

- Outoa. Hän katosi tuosta vain, Wellett ihmetteli.

Professorit olivat sillä hetkellä linnan takana. Yllättäen heille tuli kova kiire päästä takaisin linnan sisälle suojaan.

- Onkohan täällä sivuovea, katseli C'Torin ympärilleen, jotta välttyisi pitkähköltä kävelymatkalta metsän lähellä.

- Tuolla voisi olla, ehdotti Tystos näyttäen seinässä olevaa syvännettä.

Kolme miestä lähtivät kulkemaan sitä kohti. Kun he saapuivat syvennyksen kohdalle, he huomasivat sen olevan kuin olevakin ovi. Kokeiltuaan sitä professorit huomasivat sen olevan lukossa.

- No, niinpä tietysti, totesi Wellett käsi yhä oven kahvalla.

Äkkiä kahva liikkui, muuttui ja Wellett huomasi pitelevänsä Comlettin kättä. Wellett huusi lujemmin kuin koskaan elämässään ja pinkoi kaavun helmat jalkoja vasten liehuen karkuun minkä kintuistaan pääsi. C'Torin ja Tystos perässään. Päästyään sisälle linnaan vanhat miehet pysähtyivät aulaan huohottamaan. He nojasivat seinään ja puuskuttivat, kasvot punaisina ja hiestä kiiltävinä.

- Tämä paikka on ihan hullu, Wellett puuskutti.

- Ja me olemme täällä jumissa, puhalsi C'Torin pidellen kättä sydämensä kohdalla.

- ”Kumpi on hullumpi: hullu vai hullua seuraava hullu?”

- Mistä tuo tuli mieleesi, ihmetteli Tystos.

- Minä pelkään, että me olemme hulluja, mutta on epäselvää olemmeko hulluja vai vieläkin hullumpia?

- Siellähän te olettekin ,Rosalind huusi rappusten keskitasanteelta. –Tulkaahan tänne, haluan näyttää teille jotakin.

Professorit nousivat raput hitaasti ja yhä huohottaen.

- Oletteko olleet kuntoilemassa?

- Tavallaan…he mutisivat.

He nousivat portaat aivan yläkerrokseen asti. Nousu joutui hitaasti, sillä professorien kunto ei kestänyt samana päivänä suoritettua juoksua ja kiipeilyä. Ylhäällä oli hämärää, sillä ikkunoita oli vain pari, käytävän molemmissa päädyissä ja nekin olivat pieniä. Rosalind johdatti heidät vasemmalle ja avasi oven pimeään huoneeseen.

- Valo, hän sanoi ja valopallo syttyi hänen yläpuolelleen.

- Vallan mielenkiintoista, totesi Tystos katsellen ilmiötä tiedemiehen silmin, sillä hänen talonpoikaisjärkensä olisi kieltäytynyt uskomasta, että valopallon voi saada ilmestymään tyhjästä.

Rosalind käveli keskellä huonetta sijaitsevan pöydän luo ja valopallo jäi siihen yläpuolelle niin, että valo levittäytyi sopivasti sillä olevaan suureen avoimena olevaan kirjaan.

- Katsokaa.

Professorit kumartuivat kirjan ylle, mutta heidän varjonsa osuivat juuri kirjan päälle niin, että he eivät nähneet lukea mitään. Rosalind pyysi valoa laskeutumaan hieman sivummalle.

- No, nyt näkee hyvin.

He tutkivat kirjan kohtaa, jonka velho oli heille sormellaan osoittanut.

- Mikä kumma kirja tämä on?

C'Torin ja Wellett katsoivat kirjaa yhtä hämillään.

- Omituista tekstiä.

- Tosi epäselvästi kirjoitettu, liekö kyseessä ollut joku kuninkaan virkamies? epäili Wellett. – Viralliset asiakirjat ovat yleensä samanlaisia.

- Se kertoo teistä.

- Meistäkö? Siinähän mainitaan vain kolme miestä?

- Te tulitte tänne laivalla…

- Eipä tänne paljon muulla tavalla pääse, keskeytti C'Torin.

-…Heppetistä, jonne olitte saapuneet lohikäärmeellä lentäen.

- Mutta me emme lentäneet, me olimme … Peilissä repussa, oivalsi Tystos.

- Taitaa se sittenkin tarkoittaa meitä. Hyvin epäselvästi kirjoitettu silti.

- Sen on kirjoittanut velho nimeltä Zumarker. Hyvin älykäs, mutta myös hyvin omituinen, Rosalind selvitti professoreille.

- Omituisista puheenollen, kuka on Comlett?

- Comlettko? Miksi kysytte?

- Tapasimme hänet pariin otteeseen.

- Comlett on opettajana täällä Ammarissa. Erittäin taitava ja etevä velho. Hänen erityisalanaan on muodonmuutokset.

Professorit huokaisivat helpotuksesta. He eivät olleetkaan tulossa hulluiksi. Ainakaan Comlettin osalta.

Rosalind jatkoi ennustuksista.

- Tässä ei tosin sanota, mitä teidän tulee tehdä, mutta aika näyttää. Halusin vain näyttää teille tämän kohdan, jotta tietäisitte, että teidän tänne tulonne ei ollut sattumaa.

- Jatkuuko tuo meitä koskeva ennustus vielä?

- Ei ainakaan selvästi erottuvan. Luulen, että teidän kohtalonne kietoutuu meidän kohtaloomme, joten emme pysty mitenkään irrottamaan sitä erilleen.

- Saammeko lukea eteenpäin? C'Torin pyysi.

- Toki, mutta se kaikki on melko erikoista tekstiä. Jos saatte siitä mitään selvyyttä, tulkaa heti kertomaan meille.

C'Torin tarttui kirjaan viedäkseen sen heidän huoneeseensa. Rosalind pysäytti hänen aikomuksensa.

- Valitan, kirjaa ei saa viedä pois tästä huoneesta. Jätän valon tänne jotta näette lukea.

Rosalind poistui huoneesta vetäen oven perässään kiinni. C'Torin avasi kirjan samasta kohtaa missä heitä koskeva ennustus oli ja alkoi lukea eteenpäin.

- No, jo on merkillistä sepustusta, sanoi Wellett. –Siinä kuitenkin mainitaan tuo suojelus, sama kuin siinä meitä koskevassa virkkeessäkin.

- Tarkoittaako tämä sitä, että meidän on suojeltava jotakuta täällä olevaa velhoa, joka ei itse osaa pelätä sitä taivaalta tulevaa vaaraa?

He päättivät lukea eteenpäin.

- Aina vain omituisempaa, mutisi Tystos.

- Voisiko tuo ”vieraat” tarkoittaa taas meitä?

- Yhtä hyvin kuin ketä tahansa kuutakin.

- Kuitenkin tuo ”jo kotiutuneet” tarkoittaa sitä, että nuo vieraat ovat olleet läsnä jo pitemmän aikaa.

- Totta. Ja vaikka he ovatkin kotiutuneet, he silti ovat vieraita, päätteli Wellett.

- Tuo sana – vieraat – saattaisi tosin myös tarkoittaa erilaisia, johonkin kuulumattomia, sanoi C'Torin.

- Mehän olemme juuri ne. Olemme kotiutuneet tänne, mutta emme kuulu tänne, koska emme ole velhoja.

- Olet oikeassa. Wellett hakkasi innoissaan Tystosta selkään. –Jatka C'Torin, tämähän on mielenkiintoista.

- Mitä aavoja? Ehkä siinä pitäisi lukea aaveita.

- Eivät ne aaveet tee siitä yhtään sen selvempää.

- Eikä, tämähän menee aina vaan sekavammaksi.

- Ehkä kaikki on selvempää sitten, kun todella olemme siinä tilanteessa. Senpä tähden meidän on muistettava nämä säkeet, jotta tiedämme miten toimia.

- Miten niin tiedämme miten toimia? Eihän noissa ollut mitään toimintaohjeita, protestoi Tystos.

- Minä luulen, että kun aika koittaa kaikki on liiankin selvää, sanoi C'Torin.

Dani ja Lisa nukkuivat Egnan lentäessä kohti Paulkinin saarta. Viidennen aamun koittaessa Ammarin linnan tornit näkyivät ja hetken päästä koko linna. Egna laskeutui linnan ja meren välissä olevalle nurmikkokaistalle.
Vihannesmaata kuokkivat velhonoviisit siristivät silmiään nähdäkseen keitä tuli ja tunnistaessaan Danin yksi velhoista juoksi kiireen vilkkaan sisälle kertomaan Rosalindille hänen tyttärensä saapumisesta. Rosalind tuli pihalle Tutvot mukanaan.

- Dani, rakas tyttäreni, mikä saa sinut uudelleen tänne näin pian viime käyntisi jälkeen. Onko jotain ikävää tapahtunut?

- Ei mitään sen kummempaa, vastasi Dani laskeutuessaan lohikäärmeen selästä. Mitä nyt Shian käski minun tappaa sinut ja sen jälkeen Mgian, mutta eipä tässä mitään sen ihmeempää, hän ajatteli itsekseen.

Rosalind katsoi kiinnostuneena Danin vieressä seisovaa tyttöä, jonka vaaleat hiukset liehuivat mereltä käyvässä puhurissa.

- Tässä on Lisa.

- Hauska tutustua, tervehti Rosalind, mutta värähti tajutessaan, että tässä oli nyt se Unienmestari, jonka Shian oli vienyt Tasangolta. Lisa kätteli Rosalindin ja Tutvotin, muttei puhunut sanaakaan ja hänen silmänsä olivat jotenkin elottomat.
Mitä tuolle tytölle on tehty? Ajatteli Rosalind.

- Kuulin että Mgia on käynyt täällä hiljattain.

Rosalind valpastui.

- Aivan.

- Miksi hän kävi täällä?

Rosalind ei vastannut, katseli vain tytärtään. Dani tuijotti vastaavasti äitiään. Vieressä seisova Tutvot tunsi jännitteen näiden kahden naisen välillä kiristyvän äärimmilleen. Kumpi voittaisi tuijotuskisan?
Tutvotin ihmeeksi Rosalind laski katseensa. Voitonriemuinen ilme kohosi Danin kasvoille.
Hänen voimansa olivat kasvaneet Shianin myötä ja nyt hän oli voimakkaampi kuin äitinsä!
Professorit tulivat ulos juuri silloin ja hätkähtivät nähdessään Dani Aurelian.

- Kas, täällähän tapaa enemmänkin tuttuja. Olette tulleet pitkän matkan sieltä luolasta tänne saarelle. Saanko olla utelias ja kysyä miten se onnistui?

- Saat olla niin utelias kuin haluat, mutta vastausta et tule saamaan, ainakaan meiltä, vastasi Tystos.

- Kas, kun emme ole itsekään varmoja miten kaikki tapahtui, selvensi Wellett.

- Kaunis lohikäärme. Onko hän sinun? Kysyi C'Torin.

Egna käänsi pienen kauniin päänsä kohti harmaapäistä miestä. Pieni tulenlieska leimahti hänen suustaan, kun hän vastasi.

- Lohikäärmeet eivät kuulu kenellekään.

- Aivan. Anteeksi.

Yhtäkkiä Wellett meni oudon näköiseksi. Hän tarrasi Tystosta ja C'Torinia hihoista ja veti heidät syrjemmälle.

- Uhka tulee taivaalta ja uhri ei osaa epäillä, koska uhkaaja on tuttu, hän supisi. –Dani. Se tarkoitti Dania, se ennustus. Mutta onko uhri Rosalind vaiko joku muu? Vaikkapa joku meistä?

Tystos ja C'Torin katsoivat toisiaan. Wellett oli oikeassa. Ennustuksen sanat sopivat täydelleen tähän tilanteeseen. Mutta mitä he voisivat tehdä? Ennustuksissa ei kerrottu mitään siitä. Eivätkä he olleet edes velhoja. Miten kolme ihmistä pysäyttäisi velhon? Shianin velhon?

- Sitä paitsi niissä kirjoituksissa sanottiin myös että tuhottuaan kaiken se lähtee kohti aavoja. Laivaa. Mgia ja muut ovat laivalla. Samoin Peili. Jos Dani nyt onnistuu, hän saa Peilin melko varmasti. Mgia on loistava velho, mutta kun Danilla on Shian apunaan… C'Torin pyöritti päätään.