 |
-Anteeksi…Kuningas, velho ja Kesäheinä katsoivat ylös lohikäärmeeseen. -Onko mitenkään mahdollista saada lupaa laskeutua teidän pihanurmellenne, se kun näyttää olevan suurin alue mihin voin laskeutua aiheuttamatta sen suurempaa harmia kenenkään asumuksille. -Juu, olkaa hyvä vaan, Seistop vastasi. -Kiitän. Lohikäärme laskeutui alas. Se oli niin iso, että vaikka se oli maassa, sen pää ulottui parvekkeelle. Nyt se pystyi puhumaan ihmisten kanssa ilman, että kenenkään niska kärsi sen suurempia vahinkoja. -Onko tässä linnassa prinsessaa? lohikäärme tiedusteli katsellen Kesäheinää uteliaasti. -Ei ole, valitan, kuningas pyöritti päätään. -Kesäheinä on tavallaan töissä velholla. -Töissä!? Kesäheinä protestoi. –Minä en ole töissä vaan tuo velhonkuvatus tuossa sai taikalitkuillaan hiukseni tämän värisiksi ja siksi olen täällä. Lohikäärme katseli tytön hiuksia uteliaasti. -Varsin on erikoisenväriset, täytyy myöntää, lohikäärme vastasi. –Näin ne tuolta yläilmoista ja päätin laskeutua. Kesäheinä mulkaisi velhoa kiukkuisesti. Nyt hänen hiuksensa houkuttelivat paikalle jo lohikäärmeitäkin. -Minun nimeni on Savuailmantulta. Tulin etsimään prinsessaa vangiksi linnaani. -Anteeksi? -Niin katsokaas, sellainen on tapana, että lohikäärmeellä on vankinaan kaunis prinsessa, jota sitten urheat prinssit yrittävät pelastaa. -Ihanko totta? Kesäheinä ihmetteli. –Enpä ole ikinä kuullut, mutta enpä minä olekaan prinsessa… -Minä olen tainnut kuulla sellaisesta joskus, velho pohti. -Mutta meillä ei ole prinsessaa, kuningas sanoi uudelleen. On tietysti tämä Kesäheinä tässä, jos hän vain kelpaa… -Anteeksi vaan, Kesäheinä vastasi loukkaantuneena. 
-Oletko varma ettet ole prinsessa, lohikäärme tiedusteli tytöltä.-No, kyllä olen melko varma. -Sitten ei valitettavasti käy. Täytyy olla prinsessa. Voi kuinka harmi! Ajattelin heti hänet nähdessäni, että tuollaisten hiusten omistajan täytyy olla jokin tärkeä henkilö, mutta nyt minun täytyy jatkaa matkaani, jos kerran et ole prinsessa, lohikäärme sanoi katsellen Kesäheinää toiveikkaasti. Kesäheinä pudisti päätään. -No, voi, voi sentään. Jospa sitten jatkan tästä matkaani. Kiitos ja näkemiin! Lohikäärme poistui paikalta ja vartijat palasivat piilopaikoistaan paikoilleen. -Olisit sinä voinut sanoa olevasi prinsessa, Nytsemyrkynlykkäs sanoi Kesäheinälle. -En kai minä valehtelemaan ala. Ja sitä paitsi, sillä tavoin olisit itse päässyt eroon minusta ja tehtävästäsi saattaa hiukseni ennalleen, mikä ei näytä onnistuvan millään ilveellä... -Mistä asiasta kuningas puhui ennen lohikäärmettä, velho tiedusteli vaihtaen hänelle kiusallista aihetta. -Minä olen kadottanut kruununi, kuningas kuiskasi. –Ilman sitä en voi olla kuningas. -Anteeksi jälleen, kuului yläilmoista. – Minulle tuli tuossa mieleeni, että jos minä ottaisin kuninkaan vangiksi ja sitten urheat prinsessat yrittäisivät vapauttaa hänet? -Kyllä sen täytyy olla prinsessa, en usko, että naiset lähtisivät vapauttamaan yhtään ainoaa miestä, Kesäheinä vastasi purevasti katsoen samalla velhoa ja kuningasta. –Mutta jos viet nämä kaksi tästä niin minä olen sinulle ikuisesti kiitollinen. -Ei ei, kyllä sen täytyy olla prinsessa, Nytsemyrkynlykkäs ja Seistop vakuuttivat yhteen ääneen lohikäärmeelle. -Mihin sinä kruunusi olet kadottanut? velho kysyi kun Savuailmantulta oli lähtenyt. 
-Mistä minä tiedän? Jos tietäisin niin ei kai se sitten olisi kadonnut, vai kuinka?-Onkohan se varastettu? Voisin tehdä jonkinlaisen loitsun… -Olet varmasti vain laittanut sen väärään paikkaa, Kesäheinä sanoi. – Mennään katsomaan. He lähtivät kuninkaanlinnan siihen huoneeseen jossa säilytettiin kaikkia kruununkalleuksia. Se tyyny, jolla kuninkaankruunun olisi pitänyt olla, oli tyhjä. He katsoivat kaikkialta huoneesta, mutta kruunu oli ja pysyi kadoksissa. Kuningas oli onneton, sillä huomenna hänen pitäisi esiintyä eräässä tilaisuudessa kruunu päässään, ja miten se nyt onnistuisi? -Voivoivoivoi, kuningas valitteli ja käveli pitkin huonetta. -Voisin tehdä joukkohypnoosiloitsun, Nytsemyrkynlykkäs ehdotti. –Silloin kaikki luulisivat näkevänsä sinulla kruunun päässä vaikka näin ei olisikaan. -Mutta minä tietäisin, että se puuttuu, Seistop sanoi. 
Kesäheinä oli poistunut huoneesta. Hän oli aivan varma, että kuningas oli vain hukannut kruununsa. Tyttö käveli alaeteiseen ja katseli ympärilleen. Peili, taulu, lamppu, hattuhylly, tuoli, vaatenaulakko… hattuhylly… Kesäheinä meni ja katsoi tarkemmin. Siellä kimalteli kultainen jalokivin koristeltu kruunu tavallisten myssyjen ja hattujen seassa. -Tässä on sinun kruunusi, Kesäheinä sanoi Seistopille joka edelleen voivotteli yläkerran huoneessa päätään pidellen. -Minun kruununi! Ihanaa! Mistä sen löysit? Saitko varkaan kiinni? Kuka sen oli vienyt? -Se oli hattuhyllyllä, olit itse sen sinne jättänyt. 
Kuningas meni hölmistyneen näköiseksi. Sitten hänen ilmeensä muuttui noloksi.-Jaa, niin taisin sen tosiaan sinne viime kerralla viskata kun se tuntui niin painavalta… Kesäheinä laski kruunun kuninkaan päähän ja sanoi: Pidä se siinä missä sen kuuluu ollakin. Nytsemyrkynlykkäs ja Kesäheinä poistuivat linnasta johon kuningas jäi onnellisena katselemaan peilistä itseään ja päässään olevaa kruunua. -Nyt keskityn sinun hiustesi ennalleen saattamiseen, velho lupasi. -Äsh, anna olla, Kesäheinä sanoi heilauttaen huolettomasti kättään. – Jos minua hiusteni puolesta luullaan prinsessaksi niin se todistaa, että hiusteni värissä ei ole mitään vikaa. 
Sadun kirjoitti © Design : Minna Leinonen |
| Kysymykset | |
| 1. Miksi lohikäärme luuli Kesäheinää? | |
| 2. Voiko kuningas olla vankina linnassa, jota prinsessat yrittävät pelastaa? | |
| 3. Missä kruunu oli? | |
| 4. Miksi lohikäärme luuli, että Kesäheinä olisi prinsessa? | |
