Velho ja taikajuoma
Etusivulle
Ajankohtaista kirjastossa
Aukioloajat
Yhteystiedot
Käyttösäännöt
Maksut
Verkkokirjasto
Verkkokirjaston käyttöohjeet
Verkkokirjaston käyttö matkapuhelimella
Sähköisten kirjojen lainaus
Kirjastossa käytettävissä olevat tietokannat
Uutuuksia
Lehdet
Kirjan matkassa
Satuvisa
Satutunnit
Kuvia
Lue fantasiakirja Etern
Lähetä palautetta kirjastolle
Kaukolainapyyntö
Osoitteenmuutos
Hankintatoivomus
Linkkejä
Tilastotietoa Pöytyän kirjastosta
Pöytyän kunnan sivuille


Sydämet
Pieni tarina kummituksesta
Tuuli ulisi talon nurkissa. Se pääsi sisälle rikkonaisista ikkunoista ja kierteli talon sisällä. Talo oli selvästi ollut autiona ja pidemmän aikaa, sillä kaikkialla oli pölyä ja hämähäkinseittejä. Muutama vanha huonekalu oli jäänyt taloon ja nekin olivat jo parhaat aikansa nähneet. Hiiret olivat syöneet niihin reikiä, pöly piti niitä vallassaan ja ajan lahottava voima oli katkaissut muutaman tuolin jalat. Tuuli meni talon yläkertaan. Se oli tyytyväinen ettei joutunut käyttämään rappusia, sillä ne olivat selvästi hengenvaarallisen huonossa kunnossa. Tarpeeksi painoa jollekin askelmalle ja se pettäisi kuin alkutalven ohut jää. Tuuli kuuli ääniä talossa, jotka eivät olleet sen aiheuttamia.
- Mitä sinä oikein teet?
Tuuli meni alakertaan katsomaan kuka puhui ja kenelle. Se näki sohvalla istumassa päättömän ruumiin ja kummituksen. Sinällään siinä ei ollut mitään omituista, että tällaisessa talossa näki kummituksia, mutta silti tuulta vähän arvelutti tuo päätön ruumis. Se nimittäin piteli päätään sylissään ja kaiveli omia hampaitaan.
Kummitus näytti lakanansa alla närkästyneeltä.
- Laita pääsi takaisin paikalleen. Tuo on ällöttävää.
Torso laittoi päänsä paikalleen.
Tuuli päätti lähteä muualle. Tuuli on levoton eikä jaksa kauan samassa paikassa puhallella. Vaikka tuuli poistuikin autiosta talosta, kummitus ja 'päätön' ruumis eli Pärrä, jäivät sinne istuskelemaan. Toinen tuuli tuli paikalle ja vinkui ja ulisi talon nurkissa, helisytteli rikkinäisiä ikkunoita ja sai repaleiset verhot lepattamaan. Erään voimakkaan tuulenpuuskan mukana taloon tuli lepakko. Se ripustautui tuhahtaen kattoparruun ja katseli ylösalaisin kahta sohvalla istuvaa olentoa.
- Törkeätä tuollainen, se sanoi ja niiskautti nenäänsä. – Tuuli riepottaa minua kuin olisin joku pahainen rätti ilmassa. No, se minusta. Mitäs teille kuuluu?
Lepakko katsoi kummitusta ja Pärrää joka puolestaan kaiveli silmäänsä.
- Laita se silmäsi takaisin paikalleen, kummitus sanoi tiukasti. – Olen sanonut miljoona kertaa, että tuollainen on ällöttävää.
Kummitus huokaisi raskaasti sanojensa päätteeksi ja näytti erittäin masentuneelta. Lakanaan tuli pari ylimääräistä ryppyä alaspäin kääntyneiden suunpielien kohdalle ja mustat silmäaukot valahtivat hiukkasen alemmas poskille, niin että se onnistui näyttämään surulliselta.
- Mitä sinä huokailet?
Pärrä selitti, että kummitus oli huokaillut pitemmän aikaa. Ulinan ja valituksen ja kahleiden kolistelun kyllä vielä sieti, mutta tuo ainainen huokailu alkoi käydä hermoille.
Kummitus sanoi olevansa kyllästynyt pelottelemaan ihmisiä. Pärrä ja lepakko katsoivat kummitusta hämmästyneenä. Kummitus, joka ei halunnut pelotella ihmisiä, oli kuin kala, joka ei halunnut uida. Kummitus selitti, että häntä tympi, kun joka kerran, kun hän näyttäytyi ihmisille jossain, nämä heti kiljuivat ja juoksivat karkuun.
- Sehän on suurenmoista…
- No, joka tapauksessa, kummitus jatkoi välittämättä toisten välihuomautuksesta, kaikki tämä alkaa jossain välissä kyllästyttää. Aina joku kiljuu ja kirkuu. Tai ainakin juostaan karkuun ja huudetaan juostessa, jotta "Iiikkk, kummitus!" niin eikö se ala pikku hiljaa syödä itsetuntoa, mitä?
- Eikö se kuitenkin ole tarkoituskin, että sinä pelottelet ihmisiä? Eli en nyt oikein ymmärrä, mikä tässä mättää, sanoi lepakko.
- No, kun ei yhtään arvosteta.
Lepakko ja Pärrä ehdottivat kummitukselle loman pitämistä. Se saattaisi piristää. Eikös sinulla ollut setä Skotlannissa, jospa kävisit siellä, he sanoivat. Vähän vaihtelua, eikö?

***

Puolen vuoden kuluttua Pärrä ja lepakko saivat kortin kummitukselta. Kortin kuvapuolella oli linna keskellä nummimaisemaa ja kortin takana luki: Täällä on kerta kaikkiaan loistavaa, en ole ikinä ollut yhtä onnellinen. Tämä on oikea kummituslinnojen luvattu maa. Kaikki arvostavat kummituksia ja me olemme oikein kunnia-asia linnoille. Tekin voitte tulla tänne käymään, sillä täällä on aina kysyntää uusille pelottelijoille.
Terveisiä kaikille! Nähdään!

Sadun kirjoitti © Design : Minna Leinonen
Tarinan kopiointi ei sallittua ilman tekijän lupaa.

Kuvat © Design : Pauliina Ihalainen
Kuvien käyttö ja kopiointi muuhun tarkoitukseen vain tekijän luvalla.

Avoin ikkuna


Mies pää kainalossa

Kummitus istuu tuolissa

Lepakko




Kirje ja linna. Kummitus iloisena
Kysymykset
1. Mikä Pärrä on?
2. Mitä kautta tuuli tuli sisään?
3. Miksi kummitus oli myrtynyt?
4. Mitkä olivat syöneet huonekaluja?

Lisää satuvisailuja...

Jakaja  Jakaja  Jakaja Jakaja  Jakaja  Jakaja Jakaja

Ajankohtaista | Aukioloajat | Etusivu | Yhteystiedot | Käyttösäännöt | Maksut | Verkkokirjasto | Verkkokirjaston käyttöohjeet | Käyttöohjeet matkapuhelimelle | E-kirjan käyttöohjeet | Satuvisa | Tietokannat | Uuutuudet | Lehdet | Kirjan matkassa | Satutunnit | Kuvia kirjastoista | Fantasiakirja | Palaute | Kaukolainapyyntö | Osoitteenmuutos | Hankintapyyntö | Linkkejä | Tilastotietoja Pöytyän kirjastosta | Pöytyän kunnan sivuille |