 
|
Matkakirje Australiasta
Hei taas pitkästä aikaa!
Viimeksihän kirjoittelin teille Afrikasta joitakin kuukausia taaksepäin. Lähdin sieltä pois muutama viikko sitten kun kyllästyin siellä olemiseen.
Aina sain tapella leijonien ja muiden vähemmän ystävällisten eläinten kanssa.
Lisäksi hyeenoiden jatkuvaluonteinen, pilkkaavakin, nauru kävi liikaa hermoilleni. Muutenkaan en ymmärtänyt koko hyeenoita.
 Mitä ihmeen nauramista on joka asiassa? Jos leijona ajoi minua takaa, en nähnyt tilanteessa mitään huvittavaa. Hyeenat kyllä kiereskelivät maassa ja nauroivat minkä jaksoivat.
Kirahveja ja seeproja tulee hieman ikävä, mutta lupasin kirjoitella niille.
Mahdatteko arvata missä olen nyt?
Olen, kuten paikalliset sanovat "down under". Tänne karkotettiin ennen muinoin vankeja tuolta Englannista.
Eli miltei kaikki asukkaat polveutuvat vangeista.
Aika pelottava ajatus, kun sitä tarkemmin pohtii. En ollut ajatellut tuota aiemmin, sillä jos olisin, en ehkä olisi tullutkaan tänne…
No, sama se mistä sitä polveutuu. Nämä australialaiset ovat todella mukavaa porukkaa.
Yksi ihme juttu liittyy minun kohdallani Australiaan. En ikinä muista mikä on Australian pääkaupunki: onko se Melbourne, Sydney, Brisbane vai Canberra? En muista sitä muuten nytkään.
Telttaani en pystyttänyt kaupunkiin vaan tänne jonnekin autiomaahan, jossa hiekka on punaista.
Ensimmäisenä yönä tänne saavuttuani, olin niin väsynyt, että en jaksanut pystyttää telttaa lainkaan.
Etsin ja löysin itselleni ihanan pehmeän kolon ja nukahdin sinne.
 Mutta kun heräsin, olin jossain ihan muualla.
Olin mennyt vahingossa nukkumaan kengurun pussiin.
Olin melkoisen harmissani, sillä telttani ja muuta tavarani olivat nyt eri paikassa kuin minä. Yritin saada kengurua viemään minut takaisin, mutta se ei suostunut.
Se oli muutenkin selvästi nyreissään siitä, että olin muka salamatkustanut sen pussissa.
En minä ollut salaa matkustanut, se oli ollut vahinko. Jos olisin matkustanut tahallani salaa, olisin tietenkin ottanut tavarani mukaan.
Tämä selitys vakuutti kengurun, mutta silti se ei suostunut kuljettamaan minua takaisin.
Se suositti kysymään emuilta kuljetuspalvelusta. Ensin kuulin väärin ja luulin kengurun väittävän, että lemusin. Ehdin jo kiihtyä moisesta loukkauksesta, mutta sitten muistin, että kengurut ovat erinomaisia nyrkkeilijöitä.
Käännyin matkaongelmani kanssa emujen puoleen. Emut ovat lentokyvyttömiä lintuja, mutta tästä ei kannata niille mainita mitään.
Loukkaantuvat erittäin helposti, jos menet sanomaan jotain, esimerkiksi: olet lintu mutta et osaa lentää.
Emuilla on vietävän vahvat jalat. Kokemusta on, sillä yksi niistä potkaisi minua takamukseen, mainittuani siitä lentokyvyttömyydestä.
Ne myös juoksevat nopeasti, jopa nopeammin kuin hevoset. Aika hyvin linnulta.
En siis saanut apua emuilta. Olin siinä vaiheessa jo todella turhautunut.
Silloin näin puussa sellaisen isokorvaisen otuksen. Vahingosta viisastuneena en sanonut mitään kaverin korvista.
Kiipesin eukalyptuspuuhun sen kanssa juttelemaan ja kyselemään kuljetusta matkatavaroideni luokse.
Koala [se isokorvainen tyyppi] sanoi kysyvänsä asiasta vompatilta.
---
Kolme päivää myöhemmin olin erittäin kyllästynyt istuskelemaan puussa ja jyrsimään eukalyptuksen lehtiä.
Koala ei ollut saanut mitään aikaiseksi, joten päätin hyvästellä ja lähteä.
Kävellessäni kuulin lintujen huutelevan minulle jotain dingosta. Minua ei siinä tilanteessa pätkääkään kiinnostanut suomalainen 1980-luvun popyhtye.
Olin kyllä erittäin hämmästynyt siitä, että Dingo- yhtye oli täällä ylipäätään tunnettu.
Krokotiiliin törmäsin kun istuskelin joenpenkalla. Se tarjosi minulle kyytiä jokea pitkin.
Ensin ilahduin suunnattomasti, mutta kun se avasi suunsa ja käski hypätä sisään tulin epäluuloiseksi. Päätin kieltäytyä kunniasta.Krokotiili näytti pettyneeltä.
Voitte kuvitella kuinka ilahtunut olin, kun yllättäen näin matkatavarani ihan siinä vähän matkan päässä siitä, missä olin sillä hetkellä.
Kenguru loikki jostain luokseni ja sanoi ajatelleensa asiaa ja tarjoavansa sittenkin minulle kyydin.
Osoitin tavaroitani ja sanoin, että kiitos vaan, mutta enköhän minä jaksa itsekin nuo parikymmentä metriä kävellä.
Kenguru ihmetteli, miksi sitten ylipäätään olin siltä kyytiä pyytänyt.
Voi kiessus sentään, kun joskus on eläinten kanssa vaikea tulla toimeen. Enhän minä silloin kyytiä pyytäessäni ollut ollut kahdenkymmenen metrin päässä tavaroistani, vaan pikemminkin 20 kilometrin!
Täällä sitä nyt kuitenkin ollaan, omassa teltassa, kaikessa rauhassa tätä kirjettä kirjoitellen.
No, rauhassa ja rauhassa.
Kukaan ei tullut minulle kertoneeksi kuinka paljon hyönteisiä, hämähäkkejä, liskoja ja käärmeitä tällä mantereella on.
Liskolajeja on yli 230, käärmelajeja yli 140, hämähäkkejä ja hyönteisiä ketään ei varmaan ole viitsinyt edes laskea.
Mutta tervetuloa tänne minun telttaani, sillä ne taitavat kaikki löytyä täältä!
Terveisin,
Urho-Tarmo Uskalijakko (ja ne miljoona ötökkää)
Sadun kirjoitti © Design : Minna Leinonen
Tarinan kopiointi ei sallittua ilman tekijän lupaa.
Kuvat © Design : Pauliina Ihalainen
Kuvien käyttö ja kopiointi muuhun tarkoitukseen vain tekijän luvalla.
|
