 
|
Kirjoja ahmiva valas
Valas ajelehti merivirran mukana. Aina silloin tällöin se avasi suunsa ja söi muutaman sata kiloa planktonia.
Valas oli ajatuksissaan tai oikeastaan se ei ajatellut yhtään mitään. Voiko olla ajatuksissaan vaikka ei ajattele mitään?
Mielenkiintoinen ongelma, valas ajatteli. – Eli minä ajattelen vaikka en ajattele.
(Valas oli luonteeltaan melko filosofinen, kuten varmaan jo huomasitte.)
Valas avasi jälleen suunsa välipalaa saadakseen. Se ei huomannut lainkaan, että samalla sen suuhun meni kirja.
Valas nielaisi kirjan ja röyhtäisi. Hupsis, anteeksi, se sanoi itselleen.
Jonkin ajan kuluttua valas huomasi outojen ajatusten tulevan mieleensä. Hän ei lainkaan tunnistanut niitä omakseen.
-Ihmeellistä, valas sanoi itsekseen.
Hänen mieleensä tuli kuvia oudoista paikoista, tapahtumista, eläimistä ja ihmisistä. Välillä valasta jännitti kovasti, välillä häntä nauratti ja toisinaan taas itketti. Ja sitten tuli hiljaisuus.
-Mitäs nyt tapahtui, hän ajatteli. – Miksi tämä kertomus päässäni päättyi?
Delfiiniparvi ui häntä vastaan. Ne hyppelivät ja iloitsivat delfiinimäiseen tyyliin.
-Hei, valas huusi niille.
Delfiinit pysähtyivät ja uivat valaan luokse. Valas kertoi mitä sille oli tapahtunut hetkeä aiemmin.
-Kaikki ne kivat asiat ja tarinat, miten saan ne takaisin?
-Ensin sinun täytyy selvittää mistä ne tulivat, delfiinit vastasivat.
-Ne vain tulivat yhtäkkiä, en minä tiedä mistä.
-Minä olen joskus kuullut merimiehiltä kirjoista, joissa on kaikenlaisia tarinoita, yksi delfiini sanoi.
-Kirja? Mikä on kirja?
Delfiinit uiskentelivat valaan ympärillä, tekivät välillä piruetteja ja kävivät hypähtelemässä meren pinnan yllä.
-Kirja on kaiketi jonkinnäköinen tekstikokoelma. Siinä on papereista tehtyjä sivuja, joilla on kirjoitusta.
-Enhän minä osaa edes lukea! valas huudahti. – Ja miten näillä eväillä voi edes jotain tekstikokoelmaa pitää kiinni?
-Minä tiedän, eräs delfiineistä huudahti samalla kun se hyppäsi ilmaan ja sukelsi takaisin valaan luokse. – Sinä olet varmaan nielaissut kirjan ja sitten siinä kirjassa olevat asiat ovat jotenkin kulkeutuneet vatsastasi päähäsi.
-Kuulostaa kyllä melko omituiselta, valas epäili.
-Onko sinulla itselläsi parempi selitys, delfiini kysyi.
-Testataan asiaa, toinen delfiini sanoi. - Me tuomme sinulle jonkin löytämämme kirjan, syöt sen ja sitten katsotaan mitä tapahtuu.
Näin sovittiin, vaikkakin valas vastusteli jonkin verran. Delfiinit lähtivät uiskentelemaan eikä kulunut kauaakaan, kun ne jo tulivat valaan luokse kirja mukanaan.
-Tässä on, syö tämä.
Valas katsoi opusta epäluuloisena. Se oli valaan mielestä pieni ja ohut kuin silakka, eikä näyttänyt lainkaan herkulliselta.
Mutta mitäpä sitä ei tekisi tieteellisen kokeilun nimissä. Valas nielaisi kirjan. Delfiinit katsoivat sitä uteliaasti. Ainakaan ulkoisesti valas ei muuttunut mitenkään.
-No, tapahtuuko jotain? ne kysyivät.
-Hmm…, valas vastasi. – Mieleeni alkaa tulla outoja kuvia…
-Niin…, delfiinit sanoivat odottavasti.
-Tässä on jokin lintu, varmaankin ankka ja sillä on merimiesasu päällä.
-Jippii, huusivat delfiinit, se toimii.
Ja siitä lähtien delfiinit toivat aina mukanaan lehtiä ja kirjoja valaalle, joka söi ne ja kertoi sitten heille ja muulle meren väelle niissä olevat tarinat.
Sadun kirjoitti © Design : Minna Leinonen
Tarinan kopiointi ei sallittua ilman tekijän lupaa.
Kuvat © Design : Pauliina Ihalainen
Kuvien käyttö ja kopiointi muuhun tarkoitukseen vain tekijän luvalla.
|
