 | |
| |
  Aika oli pysähtynyt. Sitä ei nähnyt siitä, että puut olivat liikkumatta, tai vilja seisoi huojumatta, sillä tuulettomalla ilmalla ne olivat samalla tavalla hiljaa. Ajan pysähtymisen näki siitä, että linnut olivat liikkumattomia, lennossaan kesken jähmettyneitä, kolmiulotteisia kuvia taivasta vasten. Kaikki oli pysähtynyttä niin ihmiset, eläimet kuin kasvillisuuskin. -Loistavaa! huusi ääni hiljaisuudessa. Ajan pysähtyessä myös äänet olivat lakanneet. Paitsi tietenkin tämän tyypin, joka huusi juuri äsken, kuten kaikki kuulimme.  Puiden takaa astui esiin lyhyenläntä mies, jolla oli päässään omituisen näköinen hattu. Selkeästi ompelutaidoton henkilö oli ommellut siihen tähtiä ja kuunsirppejä. Hattu oli miehelle liian iso, ja ainoastaan hänen korvansa estivät hatun tipahtamisen miehen silmille. Miehen olkapäällä istui iso korppi. Aina silloin tällöin mies yritti irrottaa korppia olaltaan siinä kuitenkaan onnistumatta. -Äh! Miksi en tajunnut hätistää Kraata pois olaltani ennen taian langettamista, mies mutisi yrittäen jälleen päästä eroon olkapäällään nököttävästä linnusta. Turhaan. Miehen nimi oli Simpsala, ja hän oli taikuri, joka oli juuri taikonut maailman pysähtyneeksi. Siis kaiken muun paitsi itsensä. Hänen tarkoituksensa oli käydä varastamassa taikaloitsu Abrakalta, joka oli myös taikuri. Simpsala oli järkeillyt, tai lähinnä hoksannut lukuisten yritysten ja erehdyksen kautta, että ainoa tapa saada loitsu oli kaiken pysäyttäminen. Siten hän pystyisi menemään Abrakan taloon ja kähveltämään loitsun Abrakan huomaamatta.  Simpsala käveli kohti Abrakan taloa jähmettynyt korppinsa olalla keikkuen. Ensimmäisen ongelmansa Simpsala kohtasi oven kanssa. Se oli kiinni. Eikä sitä saanut auki. Toisen ongelmansa hän koki ikkunoiden kanssa. Nekin olivat kiinni. Kolmas ongelma esiintyi kellariluukun muodossa. Aikansa luukkua kiskottuaan Simpsala luovutti. Tätä hän ei ollut osannut ennakoida suunnitelmaa laatiessaan: ajan pysähdyttyä kaikki jähmettyivät, eikä kiinni olevia ovia tahi ikkunoita saanut auki. -Luulisi, että Abrakalla olisi edes yksi ikkuna auki, Simpsala mutisi itsekseen. Hän kiersi taloa tutkien jokaista ikkunaa huolella. -Hahaa! hän huudahti. 
Yläkerrassa oli yksi ikkuna raollaan. Simpsala kiipesi tikapuita pitkin katolle ja ikkunan luo. Hän yritti mahduttaa itsensä ikkunasta sisälle, ja tässä hän kohtasi neljännen ongelmansa. Hän olisi mahtunut ikkunasta sisään – ilman korppia. Ja korppiahan hän ei saanut poistettua olaltaan. Simpsalan suusta pääsi niin rumia sanoja, että hänen äitinsä olisi pessyt suun saippualla. Jälleen Simpsala yritti irrottaa korppia olaltaan. 
Oikein tarkkaavainen henkilö olisi huomannut kuinka Kraan höyhenpeitteestä irtautui yksi pikkiriikkinen höyhen.
Simpsala oli niin keskittynyt korpin irrottamiseen, ettei tätä huomannut. Mistä lie ajatus taikurin päähän juolahtanut, kun hän äkisti hoksasi asian: miksei hän riisuisi pois taikurin takkiaan. Hän alkoi riisua takkia päältään. Hetken hän sai tehdä töitä siinä kohtaa, jossa korppi istui, mutta kävi kuten hän oli ajatellutkin: korppi irtautui takin mukana hänen olkapäältään. 
-Jippiii! Olenpa minä viisas! Simpsala huusi ja hihkui ja meni ikkunasta sisään.Hän meni Abrakan työhuoneeseen ja alkoi etsiä loitsua. Hän meni Abrakan kirjastoon etsimään loitsua. Keittiö, olohuone, makuuhuone, eteinen, kylpyhuone, vessa…., mistään hän ei kuitenkaan etsimäänsä löytänyt. -Arggggh! huusi Simpsala kiskoen hiuksiaan. – Missä se voi olla? Ja missä muuten Abraka on? 
-Kraak!Simpsala kääntyi äänen suuntaan. Kraa istui Abrakan nojatuolilla, ja Simpsalan silmien edessä korppi muuttui vihreän taikapilven myötä taikuri Abrakaksi. Simpsalan suu loksahti auki hämmästyksestä. Abraka hymyili, napsautti sormiaan, ja aika alkoi jälleen kulkea normaalisti. Abraka ojensi Simpsalalle tämän katolle riisumansa takin. Simpsala otti takin ja sanoi: Vielä minä keksin keinon saada loitsusi. -Juuri sitä odotankin, vastasi Abraka hymyillen. – Haluaisitko teetä? -Pah! vastasi Simpsala heittäen takkinsa tuolille. – Otan teeheni kaksi palaa sokeria ja maitoa, kiitos, hän jatkoi ja istui tuolille.  Sadun kirjoitti&kuvien väritys: Minna Leinonen Kuvat piirsi: Sarri Nykänen Tarinan tai kuvien kopiointi ei ole sallittua ilman tekijöiden lupaa. 
Aikaisemmin julkaistuja satuvisailuja...
| |