Velho ja taikajuoma
Etusivulle
Ajankohtaista kirjastossa
Aukioloajat
Yhteystiedot
Käyttösäännöt
Maksut
Verkkokirjasto
Verkkokirjaston käyttöohjeet
Verkkokirjaston käyttö matkapuhelimella
Sähköisten kirjojen lainaus
Kirjastossa käytettävissä olevat tietokannat
Uutuuksia
Lehdet
Kirjan matkassa
Satuvisa
Satutunnit
Kuvia
Lue fantasiakirja Etern
Lähetä palautetta kirjastolle
Kaukolainapyyntö
Osoitteenmuutos
Hankintatoivomus
Linkkejä
Tilastotietoa Pöytyän kirjastosta
Pöytyän kunnan sivuille


Sydämet
Vanha lato
Syksy teki jo tuloaan lyhyeksi jääneen kesän jälkeen. Kylmä tuuli puhalteli puiden latvoissa
Syksyiset puut ja sai aikaan mukavaa ujeltelua talojen nurkissa. Aurinko yritti vielä
lämmittää ilmaa, mutta pilvet olivat kuin yhteisestä
sopimuksesta kerääntyneet niin tiiviiksi peitteeksi taivaalle, että aurinko ei voinut muuta kuin huokaista ja antaa koko asian olla.
Metsässä oli vanha ränsistynyt lato. Tai sitten se oli ollut talo. Tai jokin muu rakennus.
Se oli todellakin niin rähjäisessä kunnossa, että sitä ei,
kuka sen silloin joskus aikanaan oli rakentanutkaan,
kehtaisi enää omakseen väittää.
Rakennuksen lähistöltä kuului ääniä. Leikkivät lapset tulivat nauraen talon pihalle (tai siis oletetulle pihalle, sillä mistä sen enää tietää oliko se joskus ollut piha).
Nyt se oli villiintynyt metsäniitty, jossa kasvoi ties minkälaista kasvia ja puuta.
Lapset pysähtyivät rakennuksen nähdessään.

-Hui sentään, tuohan näyttää ihan kuin jostain kauhuleffasta, sanoi Katja.
-Pöh, vastasi tähän Tommi, vanha lato se on, eikä mitään sen kummempaa.
-Kyllä siinä on jotain aavemaista, Tiina sanoi katsoessaan latoa tarkemmin,
Vanha lato uskaltautuipa hän jopa kurkkaamaan sen ikkuna-aukosta sisään.
Tosin hän seisoi noin kymmenen metrin päässä, joten hän ei kovin hyvin nähnyt mitä sisällä oli.
Tommi käveli Kalevin kanssa rehvakkaasti ovelle. Kalevi tarttui ovenripaan ja nykäisi.
Ovi ei auennut. Hän tempoi ovea oikein voimiensa takaa, mutta tuloksetta.
Harmistuneena hän poistui ovelta Tommin luokse, mutta silloin kuului narinaa.
Ovi oli auennut. Pojat menivät lähemmäs ovea, tytöt tulivat perässä huomattavasti varovaisemmin.
-Onkohan tämä viisasta? tytöt supisivat keskenään.
-Tämä on vanha lato. Emme ole edelleenkään missään kauhuleffassa.
Pojat katsoivat ovesta sisälle. Rakennuksessa oli hämärää.
Katossa olevista aukoista virtasi sisään päivänvaloa, se siivilöityi ympäri pimeää tilaa, joka ahmaisi sen ja jätti tilalle vain ilmassa leijuvia pölyhiutusia.
Siellä täällä näkyi tummia esineitä, kaiken kokoisia, kaikennäköisiä.
Tommi uskaltautui sisälle. Lattia narisi varoittavasti, mutta poika otti siitä välittämättä toisenkin askeleen.
Kalevi tuli perässä eikä hänkään huolinut lattian varoituksesta. Tytöt jäivät seisomaan ovensuuhun.
Rukki Heidän mielestään tuolla tavoin nariseva lattia oli ehdottomasti vaarallinen.
-Tämä on vanha rukki, Tommi ilmoitti toisille koskettaessaan yhtä esineistä.
-Täällä on tuoli, kertoi puolestaan Kalevi. –Ja jotain kaappeja ja mitähän nuo mahtavat olla…
Tytötkin uskaltautuivat sisälle. He kävelivät varoen, kuunnellen tarkasti lattian narahduksia ja katsellen ympärilleen tarkasti.
Kaikkialla leijuva pöly kävi heidän nenäänsä ja kohta Tiina jo aivastikin kuuluvasti.
-Mennään pois, kuiskasi Katja Tiinalle joka nyökkäsi samanmielisyyden merkiksi.
Vanha pölyinen lato ei ollut heidän mielestään mitenkään kiinnostava vaan pikemminkin vaarallinen paikka.
Ei siksi, että he luulisivat siellä olevan kummituksia vaan ihan sen takia, että se oli ränsistynyt. Katto saattaisi pudota heidän päälleen ja lattia saattaisi pettää heidän altaan.
-Keinutuoli, huudahti Kalevi hieman pettyneenä. Hän oli luullut löytäneensä jotain mielenkiintoisempaa.
-Ei täällä ole mitään ihmeellistä, mennään takaisin ulos, sanoi Tommi, joka oli myös aivastellut pari kertaa pölyn tunkeutuessa hänen nenäänsä. Tytöt odottivat heitä jo ulkona, turvallisen välimatkan päässä rakennuksesta.
Lapset -Pelkäättekö edelleen tuota latoa?
-Bhöööö…, kiusasi Tommi.
Ladosta kuului kolahdus ja sen jälkeen melko yhtäjaksoista narinaa.
Ystävykset katsoivat toisiaan ja siirtyivät uteliaisuuden voimasta lähemmäs ovea.
He kurkkasivat kaikki sisälle ja näkivät keinutuolin kiikkuvan yksinään edestakaisin.
-Ihan kuin joku keinuisi tuossa…, aloitti Tiina.
Kummitus keinutuolissa Yhtäkkiä lato ei tuntunutkaan pelkältä ladolta. Lapset lähtivät paikalta nopeasti ja kuulivat kuinka ovi pamahti kiinni heidän takanaan. Yhtäkkiä heistä tuntuikin siltä kuin he olisivat kauhuleffassa.
-Ehkä on parempi, että emme puhu tästä kenellekään muulle, he päättivät yhdessä.
Ketään ei heitä kuitenkaan uskoisi ja mistä sitä tietää vaikka kaikkeen löytyisi kuitenkin ihan luonnollinen selitys.
Katja, Tiina, Tommi ja Kalevi poistuivat metsästä. Sitä ennen he kuitenkin katsoivat vielä kerran taakseen.
Vanha lato oli siellä, sen ovi oli kiinni ja kaikki näytti ihan tavalliselta.
Ehkä me kuitenkin vain kuvittelimme kaiken, he tuumivat ja lähtivät koteihinsa.

Sadun kirjoitti © Design : Minna Leinonen
Tarinan kopiointi ei sallittua ilman tekijän lupaa.

Kuvat © Design : Pauliina Ihalainen
Kuvien käyttö ja kopiointi muuhun tarkoitukseen vain tekijän luvalla.

Kysymykset
1. Mikä vuodenaika oli?
2. Minkä esineen Tommi löysi?
3. Mikä lapsia aivastutti?
4. Uskotko sinä kummituksiin?

Lisää satuvisailuja...

Jakaja  Jakaja  Jakaja Jakaja  Jakaja  Jakaja Jakaja

Ajankohtaista | Aukioloajat | Etusivu | Yhteystiedot | Käyttösäännöt | Maksut | Verkkokirjasto | Verkkokirjaston käyttöohjeet | Käyttöohjeet matkapuhelimelle | E-kirjan käyttöohjeet | Satuvisa | Tietokannat | Uuutuudet | Lehdet | Kirjan matkassa | Satutunnit | Kuvia kirjastoista | Fantasiakirja | Palaute | Kaukolainapyyntö | Osoitteenmuutos | Hankintapyyntö | Linkkejä | Tilastotietoja Pöytyän kirjastosta | Pöytyän kunnan sivuille |