Velho ja taikajuoma
Etusivulle
Ajankohtaista kirjastossa
Aukioloajat
Yhteystiedot
Käyttösäännöt
Maksut
Verkkokirjasto
Verkkokirjaston käyttöohjeet
Verkkokirjaston käyttö matkapuhelimella
Sähköisten kirjojen lainaus
Kirjastossa käytettävissä olevat tietokannat
Uutuuksia
Lehdet
Kirjan matkassa
Satuvisa
Satutunnit
Kuvia
Lue fantasiakirja Etern
Lähetä palautetta kirjastolle
Kaukolainapyyntö
Osoitteenmuutos
Hankintatoivomus
Linkkejä
Tilastotietoa Pöytyän kirjastosta
Pöytyän kunnan sivuille


Sydämet
Kesäinen kertomus

Puut humisivat hiljaa tuulessa ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta, muutaman pilvenhahtuvan ollessa siellä sen seurana. Oli vihdoin kesä. Jalmari oli laittanut itsensä pitkälleen niitylle ja hän katsoi lintujen lentoa ja kuunteli sirkkojen siritystä.
Hän alkoi nuokahdella.
Muurahaisia -On se hävytöntä…Laittaa nyt itsensä tuohon juuri meidän kulkureitillemme…
Jalmari katsoo muurahaisia Jalmari avasi silmänsä. Hän kohottautui kyynärpäidensä varaan ja katsoi ympärilleen. Hän oli yksin. Hän pisti uudelleen maate.
-Olisi voinut ihan hyvin mennä muualle…Pitäisi varmaan kulkea hänen ylitseen ihan kiusaksi…Muurahaisia
Jalmari ponkaisi istualleen. Hän katsoi vauhkona ympärilleen uudelleen, mutta ei edelleenkään nähnyt ketään muuta ja silti hän oli aivan varma siitä, että oli kuullut ääniä aivan läheltään. Hän tunsi kuinka jokin kutitti hänen käsivarsiaan ja huomasi muurahaiset.
-Äsh, tietysti osuin juuri muurahaisten kulkureitille…Jalmari vaikeni siinä paikassa ja katsoi kuin parhaimmassakin kauhufilmissä pieniä ötököitä.
–Ei millään, poika sanoi, en ole voinut kuulla ja ymmärtää muurahaisten puhetta.
-No, ne nyt on muutenkin ihan tyhjänpuhujia. Aina vaan tekemässä työtä ja työtä. Eivät koskaan pidä hauskaa.
Jalmari tutki jälleen kerran ympäristöä ja edelleenkään siellä ei ollut muita. Olenko minä tulossa täyskahjoksi, poika ajatteli ja sitten hänen katseensa osui ruohonkorrella olevaan heinäsirkkaan, joka tapitti häntä silmillään.
-Joo, kyllä minä olen sitä mieltä, että välillä täytyy pitää, kuule, vähän vapaatakin. Soitella ja laulella ja sillee.
Linnut laulavat
-Heinäsirkat, pyh! Eivät muuta tekisikään kun soittaisivat kaiket päivät, kuului yläilmoista.
–Eivätkä ne edes osaa kunnolla soittaa, toista se on kun me laulamme. Jalmari katsoi ylös ja näki puunoksalla kaksi lintua.
Seuraavaksi Jalmari juoksi lähellä solisevan puron rantaan ja kastoi päänsä vilvoittavaan veteen.
Olen varmaan saanut auringonpistoksen tai lämpöhalvauksen, hän tuumaili.
-Kivat sulle. Työntää nyt pää toisten juomapaikkaan. Jalmari kohotti katseensa ja näki jäniksen vastarannalla. Eih, poika voihkaisi.
Jänis – Ymmärrätkö sinä minun puhettani? (Tässä sitä ollaan ja puhutaan jänikselle, vaikutanpa tosi täysipäiseltä.)
-Joo, mutta en mä nyt jaksa sun kanssa kauemmin pölistä. Täytyy mennä, terve! Jänis loikki matkoihinsa.
Poika jäi istumaan paikalleen puron rannalle ja piteli päätään. Ihan mahdotonta! Minä ymmärrän eläinten puhetta ja ne ymmärtävät minun.
-Mitä mies? Jalmari käänsi katseensa viereensä ja huomasi siinä istuvan kissan.
-Ei tässä mitään, hulluksi olen vissiin tulossa…
-Jaa, sellaista se on. Hupsista, tuolta tulee koira! Kissa livahti tiehensä ja jätti Jalmarin ihmettelemään hulluksi tuloaan yksinään.
KissaKoira tulla tepasteli pojan luokse. Hän tunsi koiran, se oli hänen omansa. Hetken aikaa koira ja poika tuijottivat toisiaan. Koira ei kuitenkaan sanonut sanaakaan.
-Huhhuh! Jalmari huokaisi. - Mikä minulla sitten olikin on onneksi mennyt ohi!
-Mikä sinulla sitten oli?
-Kuulin eläinten puh…EI! Ei, ei,ei…
-Äitisi käski sinun tulla syömään.
-Syömään, syömään! Ei minulla ole aikaa tulla syömään, minä olen tulossa sekopäiseksi, ihan pöpiksi, valmiiksi pehmustettuun huoneeseen.
-No, kuten vanha kansanviisauskin sanoo: Hulluna on hyvä olla, kun ei vaan järki puutu.

Jalmari säikähtäneen näköisenä
Jalmari hätkähti hereille. Aurinko paistoi edelleen ja linnut lauloivat ja sirkat sirittivät. Poika ei kuitenkaan ymmärtänyt mitään. Se oli unta! Se oli onneksi vain unta. Jalmari huokaisi helpotuksesta. Hän nousi ylös ja päätti lähteä kotiinsa.
-Hyvää päivänjatkoa!
-Kiitos samoin, vastasi Jalmari automaattisesti ja jatkoi matkaansa. Sitten hän seisahtui kuin seinään ja katsoi taakseen. Hänen lisäkseen tiellä ei ollut muita, mutta tien viereisellä laitumella oli muutamia hevosia, joista yksi oli aivan Jalmarin lähellä. Hän katsoi hevosta suu avoinna ja lähti sitten juosten kotiin, rikkoen todennäköisesti sadan metrin maailmanennätyksen siinä samalla.
Hevosen takaa tuli esiin tyttö, joka katsoi ihmeissään tietä pitkin pinkovaa poikaa.
-Mikä kumman kiire Jalmarille tuli? tyttö ihmetteli ja taputteli hevosen kaulaa. Hevonen pyöritti päätään ja jatkoi ruohon syöntiä.

Sadun kirjoitti © Design : Minna Leinonen
Tarinan kopiointi ei sallittua ilman tekijän lupaa.

Kuvat © Design : Pauliina Ihalainen
Kuvien käyttö ja kopiointi muuhun tarkoitukseen vain tekijän luvalla.

Kysymykset
1. Keiden mielestä heinäsirkat eivät osaa soittaa?
2. Kuka ei pitänyt siitä, että Jalmari kastoi päänsä puuroon?
3. Miksi kissa lähti pois?
4. Puhuiko hevonen?

Lisää satuvisailuja...



Jakaja  Jakaja  Jakaja Jakaja  Jakaja  Jakaja Jakaja

Ajankohtaista | Aukioloajat | Etusivu | Yhteystiedot | Käyttösäännöt | Maksut | Verkkokirjasto | Verkkokirjaston käyttöohjeet | Käyttöohjeet matkapuhelimelle | E-kirjan käyttöohjeet | Satuvisa | Tietokannat | Uuutuudet | Lehdet | Kirjan matkassa | Satutunnit | Kuvia kirjastoista | Fantasiakirja | Palaute | Kaukolainapyyntö | Osoitteenmuutos | Hankintapyyntö | Linkkejä | Tilastotietoja Pöytyän kirjastosta | Pöytyän kunnan sivuille |