Ulkona satoi märkää lunta. Taivas oli harmaa ja pilvinen. Antero käveli pitkin tietä ja mutisi itsekseen: "Aina sataa jotain. Miksei aurinko voisi välillä paistaa?"
Hän potkaisi kiukuspäissään kiveä, joka osui hänen tielleen.
-Antero! huusi joku jossain.
Antero kääntyi katsomaan ja näki Oskari Russakon huitovan vähän matkan päässä.
-Tuletko lumisotasille?
-No, en varmana tule, Antero sanoi. –Tämä ilma on kertakaikkisen ällöttävä!
Oskari jäi katsomaan Anteron perään hämmästyneenä. Mikä sitä nyt oikein vaivasi?
Antero Jänönen tuli kotiin. Äiti oli keittiössä laittamassa ruokaa ja hän kääntyi katsomaan kun kuuli oven käyvän.
-Mitä ihmettä sinä jo kotona teet?
Antero istua lysähti tuolille ja näytti myrtyneeltä.
-Ulkona on typerä ilma!
Äiti Jänönen katsoi ikkunasta ulos. "Eikö tämä ole hieno ilma käydä vaikka lumisotaa, kun voi tehdä lumipalloja."
-Ei, tämä ilma on inhottava!

*

Säidenhaltia, jonka nimi oli Artturi Pilviparta, katsoi näyttökiveään ja huokaisi. Kyllä tämä ilmojen säätely oli toivoton tehtävä. Aina joku valitti, satoi sitten tai paistoi. Oli tämä ja viheliäinen ammatti. Miksei hän voinut syntyä keijuksi tai kukkienhaltiaksi tai puidenpaimeneksi?
Autiomaassa ei saanut sataa, sillä mikä autiomaa se sitten olisi. Välillä hänen kyllä olisi tehnyt mieli ropsauttaa sinne oikein kunnon rankkasade. Mikä kukkien keidas siitä olisikaan syntynyt? Säidenhaltia jäi hetkeksi aatoksiinsa, joissa näkyi kaunis vihreä kukkaniitty. Mutta ei. Kun oli sitten erikseen sademetsät jotka vaativat niin paljon vettä, että sitä ei voinut kuluttaa ihan mihin vaan.
Voi voi sentään, ajatteli Artturi ja katsoi jälleen näyttökiveään. Tuo maa tuolla tarvitsee sadekuuron ja tuonne on luotava hellettä…
-Heippa Artturi, kujersi tuttu ääni hänen korvaansa. Helinä Keijukielokki istui hänen vasemmalla puolellaan, hymyili kauniisti ja katsoi häntä orvokinsinisillä silmillään.
-Ei, ei ja ei! Minä en aio laittaa pientä sadekuuroa kastelemaan sinun niittykukkasiasi.
Helinä katsoi Artturia nyreästi: Mistä tiesit että aioin pyytää sinua tekemään niin?
-Siksi, koska sinä aina pyydät! Et sinä ikinä mitään muuta pyydäkään: Voi Artturi kiltti kulta, etkö voisi vähän laittaa sadetta itäniityille tai länsiylämään nummelle tai…
-Artturi kiltti, kuulehan kun minulla on sinulle ehdotus…
Voi ei, Artturi ajatteli ja huokaisi. Nyt tänne tuli Niittyneilikka Sininen. Siinä oli vallan rasittava haltia.
-Hei Pilviparta, huusi Ylermi Puuntaimen. Puuntaimen huusi aina vaikka seisoisi vain metrin päässä. – Minun puuni pohjanmaalla eivät kestä tällaista sadetta…
-Arggg!!! Minä en kestä enää, Artturi huusi ja juoksi pois.
-No, mikä hänelle nyt tuli, Ylermi, Niittyneilikka ja Helinä kummastuivat. –Hän on yhtä epävakainen kuin säänsä, Ylermi Puuntaimen lisäsi ja nauroi itsekseen kuin hyvällekin vitsille. Keijun ja haltian katseet kuitenkin hiljensivät hänet.
-Ehkä me vaadimme häneltä liikaa, Niittyneilikka sanoi.
-Äsh, mikä homma nyt tämä on, Ylermi sanoi ja istui Artturin paikalle näyttökivien keskelle. – Odottakaas nyt neidit, niin minä näytän miten tämä homma hoituu.
Niittyneilikka ja Helinä katsoivat toisiinsa ja pyörittivät päätään. Puunvartijat!

*

Viikon kuluttua Artturi Pilviparran lähdöstä koko maailman säätilanne oli aivan sekaisin. Aurinko paistoi liikaa ja vilja uhkasi kärventyä, toisaalla taas satoi niin paljon, että joet uhkasivat tulvia uomistaan.
-Voi Ylermi, kauhisteli Helinä Keijukielokki ja katseli Ylermi Puuntaimenta surkean näköisenä. – Kaikki on ihan sekaisin.
-Niin, ehkä minä hieman aliarvioin Artturin töitä.
-Tai yliarvioit omia kykyjäsi, Niittyneilikka Sininen totesi purevasti.
Ovi avautui ja sisään astui Artturi Pilviparta. Sanaakaan sanomatta hän poisti huoneesta Ylermin, Niittyneilikan ja Helinän ja ryhtyi töihin.
Häneltä meni viikko jos toinenkin korjatessaan Ylermin aiheuttamia säätilavahinkoja. Suutari pysyköön lestissään, hän ajatteli ja nojautui tuolissaan taaksepäin ja siemaisi kupista höyryävän kuumaa teetä.

Antero Jänönen katsoi ikkunasta ulos. Vihdoinkin paistoi aurinko. Hän otti takin naulakosta ja juoksi ulos leikkimään kavereidensa kanssa. Olisi se ehkä sittenkin aika tylsää jos aina olisi samanlainen sää. Tai ehkä sitten jos aina paistaisi aurinko eikä koskaan sataisi, mutta sitten taas tulisi kuivuus ja vesi loppuisi. Antero mietti itsekseen kuinka kauhean vaikeaa oli sään säätely. Onneksi minä en siitä vastaa, Antero Jänönen ajatteli helpottuneena ja juoksi kiinni Oskari Russakon ja yhdessä he pinkoivat pitkin vesilätäköiden pilkuttamaa tietä.

Sadun kirjoitti © Design : Minna Leinonen
Tarinan kopiointi ei sallittua ilman tekijän lupaa.

Kuvat © Design : Pauliina Ihalainen
Kuvien käyttö ja kopiointi muuhun tarkoitukseen vain tekijän luvalla.

Lisää satuvisailuja...

         

Ajankohtaista | Aukioloajat | Etusivu | Yhteystiedot | Käyttösäännöt | Maksut | Verkkokirjasto | Verkkokirjaston käyttöohjeet | Käyttöohjeet matkapuhelimelle | E-kirjan käyttöohjeet | Satuvisa | Tietokannat | Uuutuudet | Lehdet | Kirjan matkassa | Satutunnit | Kuvia kirjastoista | Fantasiakirja | Palaute | Kaukolainapyyntö | Osoitteenmuutos | Hankintapyyntö | Linkkejä | Tilastotietoja Pöytyän kirjastosta | Pöytyän kunnan sivuille |