| Eriskummallinen talo | |
| Olipa kerran sellainen erikoinen
talo, missä mikään ei koskaan muuttunut. Ensi alkuun ketään ei sitä
huomannut, sillä siinä talossa ihmiset vain kävivät ja lähtivät
jälleen. Kerran kävi niin, että eräs pieni tyttö, joka oli käynyt siinä talossa useaan kertaan ja usean vuoden ajan huomasi, että paikassa ja sen ihmisissä oli jotain omituista. Mikään ei ollut muuttunut siinä talossa näiden vuosien aikana, mutta kun hän itse katsoi itseään peilistä, hän huomasi vanhentuneensa siitä viisivuotiaasta tytöstä neljätoistavuotiaaksi, mutta talon asukkaat eivät olleet muuttuneet tai vanhentuneet yhtään. Tyttö kysyi äidiltään, miltä naiset olivat ennen näyttäneet? -Ketkä naiset, äiti kysyi. -Ne naiset tämän kadun varrella olevassa talossa? -Jaa, he, no ennen he näyttivät…hmm…odotas nyt…he ovat näyttäneet aivan samanlaisilta niin kauan kuin muistan. Onpa merkillistä! -Eikö siinä ole jotain omituista, siis, että ei vanhene lainkaan? -Kyllä, kieltämättä se on todella omituista. Ensin olemme lapsia, sitten nuoria, aikuisia ja viimein vanhoja. Minä käyn siinä talossa tutkimassa asiaa, tyttö ajatteli itsekseen ja seuraavana päivänä hän meni jälleen käymään talossa. Ihmiset työskentelivät siellä kuten ennenkin, hymyilivät hänelle ystävällisesti ja kysyivät mitä hänelle kuuluu. Päällisin puolin kaikki näytti olevan kunnossa ja samalla tavalla kuin muuallakin maailmassa. Sillä kerralla tyttö ei pystynyt sanomaan mikä talossa olisi aiheuttanut sen, että kukaan ei siellä vanhentunut eikä mikään muuttunut. Toisellakaan kerralla tyttö ei sitä huomannut, vaikka hän vietti siinä talossa monta tuntia. Kolmannella kerralla tyttö huomasi, että talon kaikki kellot olivat pysähtyneet näyttämään mikä mitäkin aikaa. Yksi oli tasan kello kaksitoista, toinen näytti 6.30 ja yksi kelloista näytti 10.14. Olisiko tässä syy talon ajattomuuteen? Tyttö katsoi omaa kelloaan, joka myös oli pysähtynyt. Mutta kun hän poistui talosta, hänen kellonsa alkoi toimia moitteettomasti ja näytti täsmälleen oikeaa aikaa, vaikka se oli ollut pysähdyksissä ainakin kaksi tuntia. Kyllä on todella merkillinen talo, tyttö ajatteli ja katsoi tien toisella puolen olevaa taloa, joka oli suuri, kaksikerroksinen, valkoiseksi maalattu puurakennus, jossa oli kauniit isot ikkunat ja kivat vihreät ikkunaluukut. Talon oikealla puolella oli pieni torni ja taloa ympäröivät korkeat puut. Kaiken kaikkiaan paikka oli erittäin viehättävä. Usean vuoden tyttö kävi talossa säännöllisesti, vietti siellä aikaansa, mutta hänelle ei selvinnyt miksi aika talossa oli pysähtynyt. Erään kerran hänen ystävänsä sanoi hänelle: sinä näytät todella nuorelta ollaksesi jo kahdenkymmenenviiden. Minä olen samanikäinen, mutta näytän vanhemmalta. Sinä näytät aivan viisi-kuusitoistavuotiaalta. Tyttö katsoi itseään peilistä ja aivan totta, hän näytti paljon ikäistään nuoremmalta. Mahtaako tämä johtua siitä, että olen viettänyt niin pitkän aikaa siinä talossa? Tyttö lakkasi käymästä talossa ja muutaman vuoden kuluttua hän näytti aivan ikäiseltään ja hän tunsi itsensä väsyneeksi ja ehkä pikkuisen masentuneeksikin. Oli raskasta elää jatkuvan kiireen keskellä. Silloin tyttö muisti tutun valkoisen talon ja päätti mennä käymään. Hän
ei ollut käynyt pitkään, pitkään aikaan tuossa paikassa, mutta kuten
arvata saattaa, siellä oli kaikki ennallaan. |
 
|
Sadun kirjoitti © Design : Minna Leinonen |
|
| Kysymykset | |
| 1. Minkä värinen talo oli? | |
| 2. Mikä talossa oli omituista? | |
| 3. Mitä tytölle tapahtui, kun hän lakkasi käymästä talossa? | |
| 4. Toimivatko talon kellot? | |
