 |
Uskotko kummituksiin? |
 |
|
-Uskotko sinä kummituksiin? kysyi Anna äkkiä ystävältään heidän istuessaan puistonpenkillä kauniina aurinkoisena kevätpäivänä. -Enpä taida uskoa, uskotko sinä? Mari kysyi takaisin. -En oikein tiedä. Voi olla, hän sanoi varovaisesti katsoen samalla Maria tutkivasti. Kaikilta ihmisiltä ei voi mennä kysymään suoraan uskooko kummituksiin. Se olisi vähän sama jos kysyisi uskotko ufoihin. Kysymyksen esittäjää saatettaisiin pitää outona otuksena, jota pian tulisivat hakemaan kiltit valkotakkiset sedät, joilla olisi mukanaan paita jossa on oikein piiiitkät hihat… Hetken aikaa he istuivat hiljaa ja antoivat auringon lämmittää kasvojaan. -Minun tätini on kyllä kertonut nähneensä haamun, jatkoi Mari äkkiä. -Niin, innostui Anna. – Kerro. -Täti oli ollut jossain vanhan talon kellarissa ja sitten hän oli nähnyt naisen…ääh, tämä kuulostaa ihan älyttömältä…varsinkin kun tätä kertoo tällaisena kauniina aurinkoisena päivänä. Myrskyiltana tämä voisi olla edes jotenkin uskottavaa. 
-Ei, ei, kerro lisää.-No, se nainen oli sitten hävinnyt siinä Riitta-tädin silmien edessä, ihan tuosta noin vaan. Kadonnut jonnekin...minne kummitukset sitten menevätkin. Mutta en minä taida siihen oikein uskoa. Kaikki tällainen kummitustouhu ei ole oikein uskottavaa. Tarkoitan, että eihän niitä voi olla olemassa. -No, miten sitten selität sen, että keinutuoli voi keinua itsekseen? -Ei kai se yksistään keinukaan! Ilmavirta voi keinuttaa sitä tai jotain. -Entä ne tilanteet kun koira katsoo jotain paikkaa ja murisee ja siellä ei ole mitään eikä ketään? -Kaipa koira voi nähdä harhoja siinä kuin ihminenkin. -Mutta eikö koirilla ja yleensä eläimillä sanota olevan jokin kuudes aisti, jolla ne näkevät asioita joita ihmiset eivät huomaa, intti Anna. Mari kohautti olkapäitään. Mistä hän tuollaiset asiat tietäisi? -Kerran Sari oli yöpynyt erään kaverinsa luona ja yöllä hän oli herännyt siihen tunteeseen, tiedäthän, että joku tuijottaa sinua. Sari oli avannut silmänsä ja huomannut utuisen hahmon vuoteensa vieressä. -Älä? Mitä Sari teki? -Hän oli vetänyt peiton päänsä yli ja hetken päästä kurkannut oliko se olento vielä siinä. -Oliko ollut? Kysyi Mari jo hieman uteliaana. -Ei. Mutta Sari oli ottanut tyynyn ja peiton ja mennyt olohuoneen sohvalle nukkumaan. 
Tytöt nauroivat ajatellessaan ystäväänsä juoksemassa vieraassa talossa tyyny kainalossa kohti olohuonetta. Mahtoi talon väki aamulla herätessään ihmetellä miksi vieras oli siellä eikä makuuhuoneen sängyssä nukkumassa. 
Tyttöjen viereen oli sillä välin tullut istumaan vanha nainen.-Anteeksi, mutta en voinut olla kuulematta mitä te äsken puhuitte, vanhus sanoi tytöille. – Maailmassa on asioita joita ei voi selittää. Esimerkiksi miten selittäisitte tämän? Nainen otti kiinni päästään, nosti sen pois ja laittoi kassiinsa. Tyttöjen suut loksahtivat auki ja hetken kuluttua heidän kurkuistaan vyöryi sellainen kirkuna, jolla oli kaikki mahdollisuudet saada lähellä olevien ihmisten korvat pariksi tunniksi lukkoon. He hyppäsivät penkiltä ylös ja juoksivat karkuun minkä kintuistaan pääsivät. -Niinpä, kuului vanhan naisen ääni laukusta. – Kaikkia asioita maailmassa ei voida selittää. Sadun kirjoitti © Design : Minna Leinonen Tarinan kopiointi ei sallittua ilman tekijän lupaa. Kuvat © Design : Pauliina Ihalainen Kuvien käyttö ja kopiointi muuhun tarkoitukseen vain tekijän luvalla. |
||