 | |
| |
 Leipoalan kylässä oli paljon leipomoja ja paljon leipureita. Kylän asukkaat söivät paljon leipää. He söivät leipää aamulla, päivällä, lounaalla, kahvitauoilla, päivällisellä, illallisella, iltateellä ja yöllä, jos nälkä sattui yllättämään. Käydessään kyläilemässä ystäviensä luona siellä tarjottiin leipää. Voisi sanoa, että Leipoalan kylä eli leivästä.  Kerran kylään tuli uudenlainen leipuri. Tämä leipuri, jonka nimi oli Torrtu, ei leiponutkaan tavallisia leipiä. Hän leipoi makeita leipiä. Kaikki muut leipurit kylässä nauroivat hänelle ja sanoivat Torrtun olevan ihan hoopo, kun laittaa suolan sijaan sokeria leipiinsä. Torrtu vastasi, ettei hän leiponut leipiä, vaan hän teki kakkuja ja pullia. -Kakku? Pulla? ihmettelivät toiset leipurit. Mikä kumma on kakku? Tai pulla? -Kakku on kakku ja pulla on pulla, vastasi Torrtu. Näette sitten kun olen niitä leiponut. -Ei sinun leivonnaisiasi ketään osta. Täällä syödään leipää, totesivat leipurit ja kävelivät takaisin omiin pikku leipomoihinsa leipomaan erilaisia leipiä kyläläisille ja itselleen. Jonkin ajan kuluttua ilmassa alkoi tuoksua hyvältä. Tuoksu kiemurteli jokaisen Leipoalan asukkaan nenään, kutkutteli hajuhermoja ja viestitti aivoille, että tämän tuoksuista herkkua pitäisi päästä maistamaan. 
Kyläläiset tulivat taloistaan ulos tielle, nuuskivat ilmaa ja seurasivat tuoksun jälkeä, joka johti Torrtun leipomoon.-Mitä hän oikein leipoo, kun näin hyvältä tuoksuu? kyselivät ihmiset toinen toisiltaan. -Ei meidän leipämme normaalisti tällaiselta tuoksu. -Hrmmm! kuului paheksuva äännähdys viimeisimmän kommentin sanoneen selän takana. Tuon ärähdyksen lähde oli eräs leipuri, joka oli myös tullut paikalle tuoksun houkuttelemana. Torrtu tuli ulos leipomostaan ja näki väkijoukon. -Voi kuinka mukavaa, että teitä on näin moni tullut minua katsomaan! hän huudahti ilahtuneena. -Ei me sinua olla katsomaan tultu, vaan sitä mistä tuo erinomaisen hyvä tuoksu on peräisin. Torrtu piipahti leipomonsa sisällä ja tuli hetimiten takaisin käsissään hieno, koristeltu leipä. -Minkä ihmeen takia olet mennyt leivän koristelemaan tuolla tavalla? katsojien joukossa seisonut leipuri kysyi ihmeissään. -Tämä ei olekaan leipä. Tämä on kakku. Tämä on täytekakku, jossa on makeita taikinasta tehtyjä levyjä, joiden välissä on maustettua kermavaahtoa, hedelmiä, paahdettuja manteleita ja marenkia. -Oooooh! sanoivat kyläläiset, sillä he eivät oikein tienneet mitä muutakaan sanoa, sillä tuo täytekakku oli todella herkullisen näköinen. -Minä haluan ostaa sen! huusi kylän rikkain mies, sillä hän halusi sen itselleen, koska kenelläkään kyläläisistä ei tuollaista ollut koskaan ollut, ja jos se jollekin menisi niin se olisi hän: kylän rikkain mies. -Tämä ei ole myytävänä, sanoi Torrtu. Minä leivoin tämän teille kaikille tervetuliaiskakuksi. Sitten hän leikkasi kakusta jokaiselle yhtä suuren palan, ja kaikkien kyläläisten mielestä se oli parasta mitä he olivat ikinä saaneet maistaa.  -Täällä on vielä yksi pala kakkua jäljellä, Torrtu huomasi. Kuka ei ole saanut kakkua?-Leipuri Suuramo puuttuu, hoksasi yksi kylän asukas. Minkähän takia hän ei ole täällä? -Minä taidan tietää. Hänellä ei ole lainkaan hajuaistia, sillä hänhän sai silloin kerran sen painavan limpun päähänsä. Sen jälkeen hän ei ole haistanut mitään. Juuri sillä hetkellä leipuri Suuramo astui leipomonsa ovesta ulos ja näki kaikkien kyläläisten olevan kadulla. Hän ihmetteli tavattomasti mitä he kaikki oikein täällä tekivät, ja mikä tärkeintä: mitä ihmettä he oikein söivät? Leipuri Suuramon vaimo oli ottanut miehensä kakkupalan Torrtulta ja vei sen Suuramolle. -Tässä on, vaimo Suuramo sanoi. Maista!  -Enkä maista. Se näyttää epämääräiseltä.-Suu auki, käski vaimo, ja hänen miehensä totteli kiltisti, sillä miehen tulee aina totella vaimoaan. Leipurin kasvoille nousi tyrmistynyt ilme. Hän ei ollut koskaan, ikinä, maistanut mitään tämän makuista. Koska leipuri ei haistanut mitään, oli hänen makuaistinsa kehittyneempi kuin muilla. -Tässähän maistuu manteli, banaani, vadelma, mansikka, mustikka, vanilja…jajaja…sokeri! hän huudahti ja tuli vahingossa heittäneeksi kädessään pitämänsä leivän ilmaan. Ja eikös tämäkin leipä alas tullessaan iskeytynyt hänen päähänsä. Onnekseen tällä kertaa kyse oli pehmeästä ranskanleivästä, joten Suuramolle ei käynyt kuinkaan. Leipoalan kylän leipureista lähes puolet alkoi leipoa sokerikakkuja, ja vanhoillisempi puoli jatkoi leivän leivontaa, sillä eihän tuollaisilla sokerisilla leivillä kukaan elä. Näinhän se on. Sadun kirjoitti © Design : Minna Leinonen Kuvat © Design: Merja Kallio Kuvittajan blogi Tarinan tai kuvien kopiointi ei ole sallittua ilman tekijöiden lupaa.  Aikaisemmin julkaistuja satuvisailuja...
| |