- Sitä paitsi niissä kirjoituksissa sanottiin myös että tuhottuaan kaiken se lähtee kohti aavoja. Laivaa. Mgia ja muut ovat laivalla. Samoin Peili. Jos Dani nyt onnistuu, hän saa Peilin melko varmasti. Mgia on loistava velho, mutta kun Danilla on Shian apunaan… C'Torin pyöritti päätään.

- Ongelmia? Heidän vierellään näytti olevan puhuva pensas.

- Comlett, muistivat professorit, eivätkä olleet tällä kertaa sydänkohtauksen partaalla, kuten ensimmäisellä kerralla velhon tavattuaan. Pensas värjyi takaisin Muodonmuutosmestariksi.

- Kuinka paljon kuulit?

- Kaiken.

- Mitä voimme tehdä?

- Rosalind on hyvä velho.

- Aivan, mutta hän ei kuitenkaan osaa epäillä Dania. Siis epäillä, että Dani on valmis tuhoamaan kaiken, hänetkin.

C'Torin oli mietteliään näköinen.

- Ne henget joista puhuit, ne jotka asuvat metsässä. Voisivatko ne auttaa?

- En tiedä. Ne elävät sellaisessa olemisen tasossa, josta emme osaa edes kuvitella. Siinä tasossa ei paljon maallisista asioista piitata. Ettekö vain voisi varottaa Rosalindia?

- Silloin Rosalind joutuisi tappamaan Danin. Pystyisikö hän siihen? Ja uskoisiko hän edes meitä? Sitä paitsi Dani on Shianin velho, hän ei välttämättä pelaa samojen sääntöjen mukaan kuin Rosalind.

- Niitä henkiä Dani ei osaisi odottaa.

- Voinhan minä yrittää, Comlett myöntyi. –Mutta älkää odottako liikoja, kuten sanoin, niitä eivät meidän murheemme paljon kiinnosta.

Hän lähti kohti metsää ja katosi. Professorit odottelivat ja pureskelivat kynsiään hermostuksissaan. Dani ja Rosalind juttelivat yhä.

- Pitäisikö meidän mennä jutusteluun mukaan, ehdotti Tystos.

- Liekö siitä mitään apua, epäili Wellett. –Mutta kokeillaan.

Professorit lähestyivät äitiä ja tytärtä, jotka edelleen valppaina tarkkailivat toisiaan.

- Kaunis päivä näyttää olevan tulossa, Tystos aloitti.

- Vaikka tuolla näyttäisi olevan mahdollisia sadepilviä, jatkoi Wellett.

- No, sade tekee vain hyvää tälle kuivalle maalle.

Rosalind ja Dani katsoivat miehiä kummissaan.

- Kaunista keliä onkin jo pitänyt pitkään.

- Kesällä se on tarkoituskin, mitä siitä tulisi jos kesällä olisi halla.

- Mutta olisiko talvella sitten helle?

- Silloinhan ”kesä” sanana merkitsisi samaa kuin ”talvi” ja päinvastoin.

- Totta. Tuohan onkin erinomainen havainto.

- Mitä ihmettä te oikein höpötätte? Rosalind kummasteli.

- Keskustelemme ilmoista.

- Menkää keskustelemaan jonnekin muualla, tiuskaisi Dani.

- Tämä on ihan hyvä paikka keskustella.

- Muistatteko Shaelin valoisat kesäyöt, jolloin väittelimme tuntikausia asioista kuin asioista.

- Shael on tuhottu, ilmoitti Dani tylysti.

- On se niin sääli, pyöritti Wellett päätään ja huokaisi raskaasti C'Torinin ja Tystoksen nyökytellessä vieressä.

- Miten yliopisto jaksaa? Vieläkö se on pystyssä?

- Se on minun ja joukkojeni päämaja, vastasi Dani ihmetellen samalla, mihin nämä typerykset oikein pyrkivät.

- No, sehän on hienoa. Pysyy rakennus noin niin kuin ammatti-ihmisen hallussa, vitsaili Tystos lyöden leikillään nyrkillä Danin olkavartta. Dani katsoi professoreita. Olivatko nämä tulleet ihan hulluiksi? Mihin Shian muka näitä tomppeleita tarvitsi? Ja kuvitteli vielä näistä olevan jotain suurta hyötyäkin?

Yhtäkkiä Dania kylmäsi. Hän tunsi jäätävän henkäyksen niskassaan. Hän värisi. Jokin tarttui hänen käteensä ja sen kosketus oli niin kylmä, että hänen kätensä alkoi muuttua pikkuhiljaa sinertäväksi. Dani yritti vetää kättään näkymättömän otteesta, mutta ei onnistunut. Kauhu alkoi hiipiä hänen katseeseensa. Hän tunsi jäätävät otteet myös nilkkojensa ympärillä ja kaulassaan. Dani joutui paniikkiin. Mitä tämä oli? Hän katsoi professoreita arvaten, että tämä oli jotenkin aikaansaatu heidän avustuksellaan. Siksi he olivat tulleet pölisemään kaikkea typerää viedäkseen hänen huomionsa muualle. Vanhat miehet katsoivat Dania uteliaana. Rosalind katsoi kummissaan taustalla häämöttävää Comlettia, jolla näytti olevan jotain tekemistä tämän asian kanssa.
Dani tunsi tajuntansa pimenevän. Hän ei voinut tehdä mitään, sillä otteet hänen kurkustaan ja käsistään estivät häntä käyttämästä loitsujaan. Ja mitä loitsuja hän olisi voinut edes käyttää, kun ei tiennyt mikä hänen kimppuunsa oli käynyt.
Henget! Metsässä asuvat henget, hän tajusi kauhistuneena.
Dani pyörtyi. Rosalind kumartui tyttärensä puoleen, koetti tämän kaulavaltimosta pulssia ja sen löydettyään katsoi ihmeissään ympärilleen.

- Voisiko joku ystävällisesti selittää, mitä täällä tapahtui?

Professorit näyttivät tyytyväisiltä ja katsoivat Comlettia kuin salaliittolaista. Rosalind vilkaisi Tutvotia, joka kohautti harteitaan.

- Kannetaan Dani johonkin vankityrmään.

- Ei täällä ole vankityrmiä, vastasi Tutvot. –Tyrmät eivät yleensä pidättele velhoja.

- Nostetaan hänet lohikäärmeensä selkään ja pyydetään sitä lentämään jonnekin mahdollisimman kauas, ehdotti C'Torin.

- Virottuaan hän tulee takaisin. Dani, siis, lohikäärmeestä en tiedä, Tystos selvensi.

- Mutta silloin olemme valmistautuneet, muistutti Wellett.

- Mistä te oikein puhutte?

Professorit kääntyivät Rosalindin puoleen.

- Ennustuksista.

- Tarkoitatteko, että te ratkaisitte ne?

- No, emme tietenkään kaikkia.

Professorit selvittivät Rosalindille, Tutvotille ja Comlettille mitä he olivat päätelleet ja Danin ilmestyttyä kaikki oli yllättäen loksahtanut paikoilleen. Ainakin sen yhden ennustuksen suhteen.

- Ne muut ovat vielä hämärän peitossa.

Rosalind alkoi miettiä. Laiva. Mgia ja toiset olivat lähteneet laivalla kohti Niarnia. Ja Peili oli mukana. Hän naputteli kynsillään leukaansa. Jos Dani olisi onnistunut täällä, hän olisi seuraavaksi lähtenyt laivan perään ja todennäköisesti tuhonnut kaiken paitsi Peilin, jonka hän olisi kiikuttanut Shianille. Silloin Tuhon jumalalla olisi ollut sekä Peili että Unienmestari.

- Mennäänpä tutkimaan sitä kirjaa uudelleen.

He lähtivät kaikki ylös Rosalind ensimmäisenä ja Comlett viimeisenä. Hän oli lähtenyt mukaan uteliaisuuttaan vaikkakin jutun alku oli hänelle täysin tuntematon. Hän toivoi, että hänellekin selviäisi mistä oli oikein kysymys, sillä tähänastisen perusteella juttu vaikutti vallan mielenkiintoiselta.
Rosalind nosti kirjan pöydälle ja avasi sen oikeasta kohtaa. Hän luki siihen kirjoitetun ennustuksen.

- Tuleva uhka…, lähtee tavoittamaan aavoja.

- Ja sitten se toinen ennustus.

- Aavoja juoksee alus, jota on kohdannut ennen kokematon menetys…

Rosalind nosti katseensa kirjasta ja kohtasi pelokkaita silmiä, sillä 'ennen kokematon menetys' ei kuullostanut hyvältä.

- Mitä siellä laivalla on mahtanut tapahtua?

- Jos nämä ennustukset liittyvät toisiinsa. Kun ensimmäinen ei toteutunut, ehkä toinenkaan ei toteudu, toivoi Tystos.

- Valitettavasti tämä ei taida toimia niin, pahoitteli Tutvot.

- Zumarker oli omituinen velho, mutta hänen ennustuksensa pitävät yllättävän hyvin kutinsa.

- Mikäli ne osaa tulkita oikein, lisäsi Comlett.

- Eikö tätä kirjaa voisi käyttää yleishyödylliseen tarkoitukseen?

Rosalind katsoi Tystosta pitkin nenänvarttaan.

- Ai, ennustajaeukoiksi pukeutuneina markkinoille, vai?

Naisen jäätävä ääni sai professorin punastumaan.

- Ei, kun tarkoitin sitä, jos nämä pitävät paikkansa, eikö niitä voisi hyödyntää niin, että niiden avulla voisi välttää onnettomuuksia.

- Ja tehdä aina oikeita ratkaisuja, innostui Wellettkin.

- Hyvät ystävät, aloitti Rosalind. –Olette itse lukeneet näitä ennustuksia ja todenneet niiden olevan enemmän tai vähemmän sekavia. Teillekin valkeni vasta viime hetkellä, mitä lukemanne ennustus tarkoitti. Kuvitelkaa mitä tapahtuisi jos levittäisimme nämä ympäri Eterniä.

Professorit saattoivat hyvinkin kuvitella. Ihmiset alkaisivat elää ennustusten mukaan. Tai lähinnä sen mukaan miten olivat ne tulkinneet. Ennustuksista tulisi itsensä toteuttavia. Jos ennustuksessa sanottaisiin, että suuri sortaja syntyy silloin ja silloin, mitä ihmiset tekisivät? Tappaisivat kaikki siihen aikaan syntyneet. Niin ihmiset toimivat. Velhot olivat oikeassa. Tämä Ennustuksia kirja kuului tänne, lukkojen taakse, ikkunattomaan huoneeseen.

- Sitä paitsi, jumalat ovat suunnitelleet tapahtumat, ihmiset eivät voi niitä muuttaa, Comlett sanoi.

- Mutta muutimmehan mekin hetki sitten kirjan ennustuksen.

- Kirjassa ei mainittu lopputulosta. Siinä vain kerrottiin tapahtumat. Uhka tulee, se on häikäilemätön, eikä epäile tuhota kaikkea. Ei muuta. Zumarker näki tulevaisuuden tapahtumat, mutta koska kaikella on vaihtoehtonsa hän ei nähnyt loppua. Tai jos näkikin, miten hän voisi olla varma, että se oli oikea. Hän ei uskaltanut kirjoittaa sitä minkä uskoi todeksi todellisuudeksi, sillä jos hän olisikin väärässä? Entä sitten? Olisiko hän kirjoituksillaan ja omalla päättelyllään muuttanut jumalien tarkoittaman todellisuuden. Riski oli liian suuri, siksi hän kirjoitti ne tähän muotoon ja vailla loppua. Ainoastaan tapahtumat tiettyyn pisteeseen asti, vailla nimiä, aikoja tai muita tunnistettavia tekijöitä.

- Mutta mitähän laivalla on tapahtunut? Muisti C'Torin.

- En uskalla edes ajatella, vastasi Wellett.

Myrsky raivosi edelleen. Aallot hyökyivät laivan kannelle ja yli kannen. Mustat pilvet roikkuivat matalalla ja salamat repivät niitä rikki. Tuuli ujelsi mastoissa. Sen ulvonnan ylitti ainoastaan Mgian ja Eleonooran huuto, kun he huusivat raivoaan ja epätoivoaan.
Alhaalla hytissä Ghor yhtyi huutoon ja hyvin merisairas Anselm tuskin tajusi mitä ympärillä tapahtui. Tomas oli jossain muualla, sillä hän oli menettänyt tajuntansa laivan heittäessä hänet päin tuolia. Tai sitten tuolin Tomasta kohti.
Litimärkä kapteeni Taavits ilmestyi jostain Mgian ja Eleonooran vierelle. Hän sanoi jotain, mutta tuuli vei sanat jonnekin muualle. Kapteeni huusi suoraan Eleonooran korvaan, johon noita pudisti päätään. Mgian huulet muodostivat sanan ”mitä?” ja Eleonoora huusi Mgian korvaan.

- Kapteeni haluaa että menemme takaisin hyttiin!

Mgia sanoi jotain. Eleonoora pudisti päätään merkiksi ettei ollut kuullut. Suuri salama välkähti ja saman tien kumea jyrinä täytti taivaan. Taas salama, joka näytti ulottuvan maasta taivaaseen ja kova jyrinä seurasi heti perässä. Sitä toistui puolenkymmentä kertaa ja sitten yhtäkkiä…
Hiljaisuus.
Kaikki laivalla olijat katsoivat ylös ja ympärilleen, uskaltamatta puhua. Musta peitto repesi ja kirkas auringon säde ilmestyi pilvien välistä. Meri tyyntyi ja rauhoittui, aallot vaimenivat ja tuuli katosi. Epätodellinen hiljaisuus.
Sitten Mgian sanat rikkoivat äänettömyyden. Hän lausui sanat kuiskaten, mutta ne kuuluivat kaikkialla laivassa: Easin on hukkunut.
Ghor kömpi ylös kannelle ja katsoi kalpeana kahta vettätippuvaa naista, joiden hiukset olivat pitkin päätä ja viitat olivat liimautuneet heidän vartaloidensa ympärille. Hiljaisia merimiehiä ja yhtä vaitelias kapteeni. Vettä lainehti yhä kannella ja kaikkialla oli märkää ja vetistä. Musta taivas, jonka yhdestä kohtaa pilkisti aurinko, musta meri, joka oli nyt täysin tyyntynyt. Ei merkkiäkään siitä helvetistä mikä oli vallinnut vain muutama hetki sitten.
Kirkaisu. Kaikki hätkähtivät. Lokki liiteli mastojen yläpuolella.
Kaikki oli ohi.
Anselm tuli vihertävänä kannelle. Yksi vilkaisu heidän kasvoihinsa riitti. Hän vajosi kannelle ja hautasi kasvot käsiinsä, hartioiden tärinä paljasti Anselmin itkevän.
Kapteeni katsoi seuruetta murheellisena. Hän ei tiennyt täysin mitä kaikkea oli menetetty, mutta sen surun ja tuskan määrässä, joka tuosta seurueesta huokui, sen oli täytynyt olla jotain todella merkittävää.
Mgia ja Eleonoora pitivät yhä kouristuksenomaisesti kiinni köysistä, Ghor seisoi parin metrin päässä oikealla ja Anselm oli heidän takanaan edelleen kasvot käsiin peitettyinä. Hiljaiset merimiehet seisoivat ympäri laivaa, samoilla paikoilla joissa he olivat vähän aikaa sitten taistelleet armotonta myrskyä vastaan. Eleonoora pyyhki kyyneleet poskiltaan.
Mgia käveli reelingille ja katsoi aavaa merta. Tuolla jossain oli nyt Easinin ruumis. Ghor tuli hänen viereensä ja huokaisi raskaasti.

- Tähänkö tämä nyt sitten päättyi?

- Vähän siltä näyttää.

- On tietysti aina se vaihtoehto, että saamme Lisan ryöstettyä takaisin Shianilta.

- Niin.

- Luuletko, että Shian nosti myrskyn?

Mgia kohautti harteitaan.

- Mistä sen tietää? Toisaalta hän otti suuren riskin, sillä Peili olisi uponnut aluksen mukana.

- Peilin olisi saanut nostettua merenpohjasta vahingoittumattomana, toisin kuin…

- Joku auttoi meitä, sanoi Mgia hetken hiljaisuuden jälkeen.

Ghor katsoi kysyvästi serkkuaan.

- Oletko muka ikinä kuullut tällaisen myräkän tyyntyvän yhtä nopeasti?

- Valitettavasti apu tuli liian myöhään Easinin kannalta.

Anselm tuli heidän luokseen silmät itkusta punaisena.

- Tämä on liian kauheaa ollakseen totta.

- Maailmassa tapahtuu tällä hetkellä kamalia asioita, Eleonoora sanoi tullessaan heidän viereensä. Tomaskin oli tullut kannelle. Hän vaikutti vieläkin hieman poissaolevalta, sillä tuoli oli iskenyt häneltä tajun joksikin aikaa.

- Mutta miksi juuri Easin?

- Easin on Emisiorin sukulinjaa, Eleonoora sanoi.

- Siis sittenkin. Äiti ei kertonut koko totuutta.

- Ei Emisiorilla ollut lapsia. Siinä historiankirjat eivät valehtele. Ne ovat vain jättäneet mainitsematta, että Emisiorilla oli veli, Erhard. Easin polveutuu suoraan hänestä. Rosalindin tyttärenpoika, Marcus, oli naimisissa Erhardin pojanpojantyttären, Julien, kanssa. Siksi Easin pystyi kommunikoimaan Peilissä olevan Emisiorin kanssa.

- Miten sinä nämä asiat sitten tiedät, Mgia kysyi Eleonooralta. –Et taida itsekään olla se mikä sanot olevasi.

- Tällä hetkellä se tieto saa kelvata, että olen Eleonoora Parantaja.

- Yhdentekevää kuka olet kunhan vain olet meidän puolellamme, sanoi Ghor.

- Jatkammeko yhä Niarniin? Kysyi Tomas.

- Kyllä. Lohikäärmeet ovat välttämättömiä tämän sodan kannalta, ilman niitä tappio on lähestulkoon varma. Nyt kun Peili on vielä meillä, on sentään jotain toivoa.

- Mitä teemme sille? Kukaan meistä ei voi siihen koskea.

- Easinilla oli se repussa. Eiköhän sen kantaminen onnistu sillä tavoin meiltäkin, ehdotti Anselm.

- Tomas saa vastuulleen repun ja Peilin.

Nuori mies katsoi Eleonooraa hämmästyneenä.

- Miksi hän, halusi Mgia tietää.

- Sitä kautta hän oppii vastuuta.

Tomas aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta päättikin siiten sulkea sen suosiolla. Hän tyytyi vain murjottamaan ristimällä kätensä rinnalleen ja vetämällä suunsa mutruun.

- Liikettä paapuurin puolella, huusi mies märssykorista.

Lähes koko laivan väki kerääntyi sen vasemmalle puolelle katsomaan horisonttiin. Siellä ei näkynyt mitään.

- Katsokaa ylöspäin, kuului neuvo ylhäältä.

Pieni piste näkyi taivaalla. Mutta se suureni koko ajan, josta voitiin päätellä sen lähestyvän melko kovaa vauhtia.

- Mikä tuo on?

- Se on lohikäärme, sanoi Mgia.

Kapteeni vilkaisi velhoa ja katsoi uudelleen taivaanrantaa. Vieläkään hänen silmänsä eivät havainneet muuta kuin sen mustan pisteen.

- Oletko varma? Hän kysyi epäusko äänessään.

- Yhtä varma kuin siitä, että serkkuni on haltia.

Ghor virnisti kapteenille ja riisui valeasunsa. Peittely oli tässä vaiheessa enää turhaa.

- No, voihan märssypurjeet, hän manasi ja karjui sitten jalkapertillä seisoville miehille. –Irrottakaa ne seisinkinarut ja vähän äkkiä sittenkin.

Miehet tekivät työtä käskettyä, mutta tuulta ei ollut nimeksikään joten purjeet roikkuivat kuin entisen akan pyykki. Paniikki alkoi vallata laivaa ja mikä ihme se oli, kun miehet ensi kerran näkivät tarinoiden hirviön lentävän heitä kohti.
Mgia näki sen olevan punainen lohikäärme ja kirosi raskaasti.

- Dani.

Lohikäärme kaarteli mastojen yläpuolella. Se päästi turhautuneen kirkaisun, kun laivan kannelle ei mahtunut laskeutumaan. Miehet juoksentelivat kannella päämäärättömästi kauhunsa ajamina. Kapteenikin näytti hermostuneelta vaikka hän yritti näyttää rauhalliselta. Taavits yritti saada miehistöään rauhoittumaan jakamalla näille tuttuja käskyjä kun äkkiä köysi ilmestyi hänen hämmästyneiden silmiensä eteen. Se näytti tipahtaneen suoraan taivalta. Kapteeni katsoi ylös ja, totta vieköön, joku oli laskeutumassa lohikäärmeen selästä. Mgia, Eleonoora, Ghor, Anselm ja Tomas katsoivat uteliaina ylöspäin. Tomaksen mielestä koko juttu oli saanut niin omituisen käänteen, että hän alkoi jopa nauttia olostaan. Tosin Easinin hukkuminen oli kurjaa, sillä poika oli ollut mukava.
- Sehän on äiti, huudahti Mgia hämmästyneenä tunnistaessaan laskeutujan. Sitten hän pelästyi. Oliko äiti mennyt Danin kelkkaan sittenkin?

- Saimmepas teidät kiinni.

- Mitä sinä täällä teet?

- Pitkä juttu, mutta tärkeimmät asiat ensin. Mitä täällä on tapahtunut?

- Miten sinä siitä tiedät?

- Kirjasta tietenkin.

Lohikäärme huusi jotain ja he katsoivat ylös. Sen selästä oli laskeutumassa vielä yksi henkilö.

- Kuka tuo on? Daniko?

Rosalind katsoi tytärtään hieman ärtyisesti.

- Miksi minä Danin tänne toisin? En minä nyt sentään ihan hullu ole. Dani on hyvin vartioituna Ammarin metsässä.

Mgia näytti elävältä kysymysmerkiltä.

- Nyt en kyllä täysin ymmärrä…

- Kerro nyt mitä täällä on tapahtunut? Rosalind hoputti.

- Easin on hukkunut, sanoi Ghor.

Rosalind huudahti ja hän peitti suunsa käsillään. Suuret kyyneleet alkoivat virrata hänen poskiaan pitkin. Ghor kertoi mitä oli tapahtunut. Jälleen kerran kaikki olivat hiljaa miettien kukin keskuudessaan surullista tapahtumaa. Sillä välin Lisa oli laskeutunut kannelle ja seisoi heidän takanaan hiljaa, reagoimatta mitenkään ympärillä tapahtuviin asioihin.

- Miksi ja miten te olette täällä? Mgia kysyi viitaten äitiinsä ja Lisaan.

- Nythän homma helpottui huomattavasti, Ghor sanoi serkulleen. –Meillä on Peili ja meillä on Unienmestari eli Lisa. Ei tarvitsekaan ryöstää häntä Shianilta. Ja se jos mikä on helpottavaa.

Rosalind kertoi miten Dani oli tullut Ammariin Lisa mukanaan. Danin oli tarkoitus raivata hänet pois tieltä ja lähteä sitten tavoittelemaan tätä laivaa ja Peiliä.
Se olisi onnistunut vain minun kuolleen ruumiini yli, Mgia sanoi ja Rosalind vastasi, että se oli juuri Danin tarkoituskin.

- Ja tällä hetkellä Dani on metsässä henkien vartioimina? Varmisti Mgia haluten tietää, että oli ymmärtänyt oikein. –Mutta miten ne henget ovat tähän mukaan joutuneet? Eiväthän ne yleensä välitä profaaneista asioista.

-Mistä? Tomas ihmetteli.

-Maallisista, selvensi Ghor nuorta prinssiä.

-Aha, sanoi nuori mies ja lähti hakemaan reppua joka sisälsi Peilin.

- Comlett sai ne jotenkin suostumaan, en kyllä tiedä miten, Rosalind jatkoi selontekoaan Mgialle.

- Entä lohikäärme?

- Egna oli niin ystävällinen, että antoi meille kyydin. Hän sanoi jatkavansa tästä takaisin Niarniin, sillä häntä ei Shianin palveleminen kiinnosta varsinkaan nyt kun Dani on poissa.

- Ja sinä uskoit?

- Ei ollut muuta keinoa. Kirja kertoi, että jotain kamalaa oli tapahtunut ja tämä oli ainoa keino saada selville mitä.

Mgia katsoi Lisaa.

- Tyttöparka. Täysin Shianin vallassa.

- Osaakohan hän tulkita Peiliä? Ghor epäili.

Kuin vastauksena kysymykseen Tomas tuli kannelle kantaen Easinin reppua. Hän piteli sitä käsivarren pituisen matkan päässä itsestään, aivan kuin reppu olisi sisältänyt myrkkykäärmeitä. Tomas laski repun mastoa vasten.

-Siinä on Peilinne.

Nyt jonkun olisi otettava Peili pois repusta. Kaikki katsoivat toisiaan, nyökkäilivät reppua kohden pyytäen näin jotakuta muuta kokeilemaan onneaan Peilin suhteen. Kukaan ei halunnut koskea siihen tietäen, että Peili antaisin jonkin, hyvinkin sormia satuttavan, muistutuksen siitä, että Peiliin ei pystynyt koskemaan kuin harvat ja valitut. Ja heidän harva ja valittunsa oli hukkunut.
Ghor kokeili ensimmäisenä, mutta joutui vetämään kätensä pois. Sitten Tomas ja hänkin vetäisi sormensa pois puhaltaen niihin vilvoittavasti ja kiroten koska kipu oli niinkin voimakas. Kuin olisi saanut hiirenloukusta sormilleen, hän sanoi. Mgia ja Rosalind eivät edes yrittäneet sillä he olivat jo kerran kokeilleet, eivätkä olleet valmiit tekemään sitä toiste. Eleonoora kieltäytyi myös. Mgia alkoi katsella merimiehiä, mutta nämä kiinnostuivat juuri sillä hetkellä muista asioista, kuten laivan purjeista, tai muistivat jättäneensä jonkin äärettömän tärkeän homman, kuten haiden ruokkimisen, kesken.
Lisa liikahti yllättäen ja lähti kohti reppua. Anselm koetti ensin estää, mutta Mgia viittasi Anselmia olemaan paikoillaan. Lisa nosti Peilin repusta ja katsoi siihen.

- Mitä näet, kysyi Rosalind.

- Musta Peili, Lisa sanoi. –Minä näen…

Hänen ympärillään olevat ihmiset katsoivat toisiaan kiihtyneenä. Tyttö puhui! Peili taisi sittenkin totella häntä! Tai miksi ei tottelisi, sillä Easin, Emisiorin viimeinen sukulainen oli kuollut.
Lisa tuijotti Peiliä intensiivisesti. Yhtäkkiä hän otti Peilistä kunnon otteen ja juoksi laivan keulaan kohti kaljuunanokkaa. Egna suhahti yläilmoista alas laivan vierelle ja Lisa hyppäsi hänen selkäänsä. Kaikki kävi niin nopeasti, että kannella olijat olivat vasta suunnilleen tajunneet, että Lisa otti Peilin. Seuraava asia, jonka he ymmärsivät oli, että Lisa oli lohikäärmeen selässä matkalla jonnekin, eli jonnekin Shianin luokse. He katsoivat toisiaan järkyttyneinä. Karmea totuus valkeni heille kertaheitolla.. Shianilla olisi kohta sekä Peili että Unienmestari. Mikään ei enää estäisi Tuhon jumalaa.
Anselm nieleskeli kiihtyneenä.

- Tä-tämähän on aivan kauheaa.

Eleonoora istui alas, nojasi päänsä käsiinsä ja sulki silmänsä.

- Mitä me nyt teemme, kysyi Tomas katsellen taivaanrantaan katoavaa lohikäärmettä.

- Mitä jos Lisa hakee Danin metsästä, Anselm sanoi katsoen Rosalindiin.

- Ei Shianilla ole enää käyttöä Danille. Ainoa syy miksi Shian sieti Dania näinkin kauan oli se, että hän oli meidän sukuamme. Tuhon jumalalla on paljon Dania voimakkaampia velhoja joukoissaan, ei hän Dania kaipaa. Hänhän oli ainoastaan tätä tehtävää varten tärkeä Shianille, nyt se on suoritettu joten Dani on Shianin puolesta yhdentekevä henkilö.

- Mutta mitä me teemme? Jatkammeko…

- Tuhkan saaret edessä! Huusi märssykorissa tähystävä merimies.

Eleonoora katsoi ympärilleen. Hänen silmänsä loistivat epätavallisen kirkkaasti, ottaen huomioon, että kaikki oli menossa päin Adaalreeta, eterniläisten manalaa, missä kolmipäiset hirviöt kiduttivat sinne joutuneita kurjia sielupoloja.

- Kapteeni, kurssi kohti saaria!

Kapteeni Taavits toisti noidan huutaman käskyn miehilleen. Aurus Nektarian purjeita alettiin reivata ja hetken päästä laskettiin ankkuri Tuhkan saarten isoimman saaren edustalle.

- Me menemme maihin, sanoi Eleonoora osoittaen itseään, Mgiaa ja Rosalindia.

- Entäs me, kysyivät Ghor, Tomas ja Anselm.

-Te jäätte tänne.

- Selvä, sanoivat miehet, sillä Eleonooran äänensävy oli sellainen, että mikään mitä he sanoisivat voisi muuttaa sitä tosiseikkaa.

Vene laskettiin vesille ja miehet soutivat sen ripeästi rantaan. Naiset nousivat veneestä harmaan hiekan peittämälle rannalle, joka näytti jatkuvan koko saaren ympäri. Tuhkan saaret olivat oletettavasti syntyneet merenalaisen tulivuoren purkauksessa. Kasvustoa saarella oli, mutta asutusta ei. Saaret olivat liian kaukana ja liian eristyksissä kiinnostaakseen ketään ja yhtenä häiritsevänä seikkana oli myös se, että lohikäärmeiden asuinpaikka Niarn oli liian lähellä. Saaren maaperä näytti harmaalta, mutta todennäköisesti se oli kuitenkin erittäin ravinnepitoista, sillä kasvit, jotka kasvoivat saaren sisäosassa näyttivät reheviltä ja hyvinvoivilta.

- Jäämmekö odottamaan teitä, merimies kysyi.

- Ei, te voitte palata laivaan odottamaan.

Eleonoora näytti tietävän minne oli menossa, sillä kertaakaan hän ei epäröinyt suuntaa valitessaan. Ilmasto oli kuuma ja kostea ja pian heidän vaatteensa olivat liimautuneet kiinni ihoon ja Rosalindin luonnonkiharat hiukset olivat epämääräisenä pörröpesänä.

- Tämähän on kuin kasvihuone, puuskutti Rosalind. –Minne olemme menossa?

Eleonoora ei vastannut vaan kiristi vauhtiaan.

- Mikä kauhea kiire sinulla on? Mgia halusi tietää. Hänellä oli epämiellyttävä olo. Hänen koko ihonsa oli hikikerroksen peittämä ja sitä valui noroina pitkin hänen päätään, kainaloitaan ja selkäänsä.

- Minä ainakin olen aivan poikki, sanoi Rosalind ja jäi nojaamaan erääseen puuhun. –En jaksa ottaa enää yhtään askelta.

- Meidän on ehdittävä luolaan ennen kuin Goadi haistaa meidät.

- Mikä?

Maata vavisuttava karjunta vastasi Rosalindin kysymykseen.

- Onko tuo Goadi?

- Mitä me oikein viivyttelemme, hoputti Rosalind. –Vauhtia, vauhtia! Ikäloppu mummokin voittaisi meidät tätä menoa.

Hän porhalsi kovaa kyytiä Eleonooran ja Mgian ohitse.

- Hei, odota! Väärä suunta! Noita huitoi Rosalindille käskyn kulkea vasemmalle.

Erittäin hikisen marssimisen jälkeen he saapuivat määränpäähänsä. Valtava kallioseinämä kohosi heidän edessään ja sen juurella oli musta aukko. Luola. Mutta hieman erikoinen sillä tämän luolan suuaukon peitti rautainen ovi. Mgia ja Rosalind olivat liian väsyneitä ihmetelläkseen moista kummallisuutta.

- Miten pääsemme sisälle?

Goadin karjunta tuntui lähenevän koko ajan.

- Koputamme.

- Koputamme?

Kumea metallinen ääni lähti ovesta, kun Eleonoora koputti. Mitään ei tapahtunut. Eleonoora yritti uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Hänen kasvoilleen tuli kärsimätön ilme. Goadi karjui lähellä. Eleonoora hakkasi ovea molemmin nyrkein. Rosalind ja Mgia yhtyivät siihen ja kumea pauke kaikui kautta saaren.

- Emmekö voi loitsia sitä auki, ehdotti Rosalind.

- Ei tätä ovea.

- Niin, kuului ääni oven takaa.

- Mitä niin? Avaa tämä ovi ja äkkiä sittenkin! Karjui Eleonoora, sillä suuri, tumma varjo alkoi lähestyä heitä kasvillisuuden joukosta.

- Kuka siellä on?

- Voi ..[sensuroitu] ! Avaa nyt tämä ovi!

Korvia särkevä karjahdus kuului aivan läheltä. Rosalind ja Mgia katsoivat pelokkaina taakseen. Lähes nelimetrinen otus kohosi kasviston yläpuolelle. Se karjui ja heilutti isoa päätään. Tai päitään, sillä otuksella oli niitä kaksi. Valtavat raateluhampaat pistivät ulos sen suunpielistä ja sen suut olivat niin suuret että se pystyisi vaivatta nielemään heidät kaikki pureskelematta. Etu- ja takajaloissa oli sellaisen kokoluokan ja terävyysasteen kynnet, joilla se läimäyttäisi heidät helposti kuoliaaksi tai raapaisisi palasiksi yhdellä hipaisulla.

- Emisior, senkin vanha ukko, päästä meidät sisään ja äkkiä! Huusi Eleonoora raivoissaan.

- Emisior? Rosalind ja Mgia katsoivat hämmästyneinä toisiaan, eivätkä huomanneet olla lainkaan varuillaan Goadin suhteen. Valtava käpälä lennähti heidän päittensä yli ja iskeytyi kallionseinään, oven yläpuolelle. Kalliosta ropisi irtosi muutama suurehko kivilohkare ja he onnistuivat juuri ja juuri välttämään niiden saamisen niskaansa.

- Emisior!!!!!

- No hyvä on, ei tarvitse koko ovea rikkoa.

Ovi avautui. Kolme naista heittäytyivät sisälle ja Goadi jäi parkumaan karkuun päässyttä ateriaa.

Heppettin kuninkaanlinnassa kävi kova häly. Kiramin, Sowanin ja Fennin herttuat ja Efflanin herttuatar olivat saapuneet. Kuningas Rebal kohotti kättään saadakseen vastaanottosalissa aikaan hiljaisuuden, mutta se oli aivan turhaa. Kaikki puhuivat toistensa sanojen päälle, kuuntelematta lainkaan mitä toiset sanoivat. Rebal istui huokaisten korokkeella olevalle istuimelleen ja nojasi poskensa käteensä.

- Aina sama juttu, hän sanoi serkulleen, kapteeni Gutrinille, joka seisoi hänen tuolinsa vieressä.

Herttuatar Saran ääni kaikui kaikkein ylimpänä. Hän oli pitkä, viehättävä nainen, jonka lyhyet tummanruskeat hiukset kehystivät hänen hieman pyöreitä poskiaan. Tummat, isot silmät katsoivat kaikkia tarkasti ja niistä paistoi älykkyys, jota sai taas turhaan etsiä Kiramin herttua Owesta. Owe oli miellyttävä mies, lyhyt ja hieman tanakka. Hänen maantienväriset hiuksensa olivat lyhyet ja siististi leikatut. Mutta hänellä ei ikinä ollut omaa mielipidettä mistään asiasta. Rebal oli monta kertaa repinyt miltei hiukset päästään neuvotellessaan Owen kanssa.
Fennin herttua Karry erottui päätään pidempänä kaikkia muita. Hän oli vakava mies, jonka hieman surumielisissä kasvoissa paistoi vähän liiallinenkin ymmärrys tämän maailman pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Hän huokaili alituiseen ja hänen harmaisiin silmiinsä nousivat helposti kyyneleet, mutta heikko hän ei ollut, ei fyysisesti eikä henkisesti. Karry oli voimakas ja häneen Rebal luotti eniten, herttuattar Saran lisäksi. Kaikkein vähiten kuningas luotti Sowanin herttuaan Netoniin. Mies oli pieni, hintelä (mutta häntä ei saanut erehtyä pitämään fyysisesti heikkona, sillä sitä hän ei ollut) ja hänellä oli viekas katse vihertävissä silmissään. Hieman punertavat hiukset olivat itsepäisesti aina sekaisin ja se sai Netonin näyttämään pojankoltiaiselta, jolla oli aina pahat mielessä. Ei Rebal Netonia petturuudesta epäillyt, sillä mies oli ehdottoman uskollinen kuninkaalleen, mutta Rebalin mielestä linnasta puuttui aina joitain esineitä Netonin vierailun jälkeen.
Kuningas huokaisi uudelleen. Tätä menoa hänestä tulisi samanlainen huokailija kuin Karrysta. Ovella seisova vartija tuntui huutavan jotain, mutta Rebal ei saanut mitään selvää siitä mitä mies huusi. Kuningas viittasi lähellä seisovan lakeijan luokseen ja käski tämän mennä kysymään mikä oli hätänä. Lakeija tuli kohta takaisin.

-Kenraali Askelhelm on saapunut.

-Käske vartijaa päästämään hänet sisään.

Lakeija nyökkäsi ja meni suorittamaan annettua tehtävää. Vartija avasi oven ja ryhdikäs, vanha mies astui sisälle. Hänen pitkät harmaat viiksensä roikkuivat leukojen alapuolella ja toisessa silmässään hänellä oli monokkeli ja se sai hänet aina näyttämään tavattoman kiukkuiselta, mikä toisaalta ei ollut täysin väärä arvio. Vanha kenraali oli tarkka, täsmällinen, tiukka ja tuikea, mutta hän oli loistava strategi ja mitä urhoollisin sotilas, joka valoi miehiin sellaista uskoa ja luottamusta, että sai heidät menemään vaikka läpi tulen. Kenraali Askelhelm katsoi häliseviä herttuoita ja herttuatarta ja paheksuva ilme nousi hänen kapeille kasvoilleen.

- HILJAA!

Sali vaikeni heti ja ihmiset katsoivat ovella seisovaa miestä. Salissa oli herttuakuntien päämiesten lisäksi liuta alempia virkamiehiä ja herttuattaren ja herttuoiden mukanaan tuomaa omaa virkamieskuntaa sekä kansansalien jäseniä. Lähettiläät olivat myös läsnä, mutta he juttelivat hiljaa omassa nurkkauksessaan, osallistumatta yleiseen huutoon ja hälinään.

- Mitä tällainen mekastus oikein tarkoittaa?

-Arvoisa kenraali, tulkaa toki tänne, kutsui kuningas nousten istuimeltaan ja laskeutuen alas korokkeelta.

Kenraali käveli hitaan arvokkaasti, keppiinsä nojaten kuninkaan luokse. Hän nyökkäsi Rebalille ja jäi odottamaan.

-Jospa siirtyisimme tuonne pöydän ääreen ja aloittaisimme neuvottelun, sanoi kuningas siirtyen samalla omalle paikalleen pöytään. Toiset seurasivat hänen esimerkkiään ja kohta kaikki olivat löytäneet oman paikkansa. Kuninkaan vieressä istuivat kenraali ja kapteeni. Herttuatar istui kenraalin vieressä ja Saran vieressä istui Karry. Owe istui Gutrinin viereen ja Neton istui hänen toisella puolellaan tarkkaillen kiinnostuneena kullattua kynää. Heidän jälkeensä tulivat lähettiläät ja lähettiläiden jälkeen aivan pöydän toisessa päässä istuivat kansansalien jäsenet. Kirjurit istuivat aivan neuvottelijoiden takana jotta yksikään sana ei pääsisi heiltä karkuun ja ylöskirjaamatta.
Kuningas köhäisi ja aloitti.

-Kaikki ovat saaneet esityslistat lähettiläiltä, joten ehdotan, että käymme suoraan asiaan. Kenenkään on turha uskotella, että tilanne ei olisi paha. Me olemme liemessä kaulaamme myöten. Shian on jo vallannut Westlowin ja Haminin, tappanut herttuat ja paronit ja ties keitä kaikkia muita. Vakoojat ovat tulossa tänne kertomaan viimeisimpiä uutisia, mutta sitä odottaessamme meidän on sovittava joukkojen liikekannallepanosta ja strategiasta. Kaikki ovat varmasti samaa mieltä siitä, että kenraali Askelhelm on kaikkein sopivin strategin tehtävään ja ylikomentajaksi.

-Luovutko sinä omasta oikeudestasi olla joukkojen komentaja, kysyi Owe.

-Kyllä.

Ihmiset pöydän ääressä hakkasivat käsillään pöydän hyvin kiilloitettua tummaa mahonkipintaa hyväksyntänsä merkiksi. Kirjurit kirjoittivat sulkakynät hulmuten.

Kenraali nousi ylös ja puhui lujalla äänellä.

-Olen jo mobilisoinut Tranin joukot. Paroneille meni käsky heti saman päivänä kun sain kuninkaalta tiedon mitä tässä maailmassa on taas tapahtumassa. Fakta on se että Tran on pieni kunta, josta kolmasosa on metsän peitossa.
Me tarvitsemme teidän miehiänne ja naisianne!
Meidän on käytävä taistoon, sillä koko meidän olemassaolomme on uhattuna ehkä pahemmin kuin koskaan ennen. Aika on tullut! Nyt otetaan mittaa siitä olemmeko ansainneet tämän maailman vai emme. Jos jumalat ovat meidän puolellamme, niin tulemme voittamaan. Mutta jumalat eivät käy tätä taistelua vaan me.

Yleisön joukossa kävi supina. Oliko kenraali tullut vanhaksi? Nimenomaan jumalaa vastaan tässä taisteltiin ja mikäli Luojajumalat ja Ylijumala eivät puuttuisi asiaan sota olisi nimeltään ”Ihmiset vs. Tuhon jumala ja hänen joukkonsa”.
Kenraali katsoi häntä katsovia ihmisiä.

-Luulette että olen tullut vanhuudenhöperöksi, mutta minä tiedän jotain mitä te ette vielä tiedä. Musta Peili on meidän hallussamme!

Kohina läpäisi läsnäolevien joukon.

-Öhöm! Kuului ikkunan luota.

Pöydän ääressä istuvat kääntyivät rykäisijän suuntaan.

-Tomas, huudahti kuningas.

-Poikkesin vain tuomaan viestin.

-No, kerro.

-Musta Peili on varastettu.

Kova kohina ja häly peittivät alleen kaikki muut mahdolliset äänet. Kenraali istui alas kalpeana, mutta kuningas puolestaan nousi pystyyn kasvot punaisina.

-Miten se on mahdollista?!

Tomas selitti isälleen ja kaikille muille läsnäolijoille, kuinka Easin oli hukkunut ja Lisa oli vienyt Peilin.

-Mutta osaako tämä Unienmestari tulkita Peiliä oikein? Tiedusteli Sara.

-Nyt sille ei ole mitään estettä kun Easin on poissa.

-Eli olemme hävinneet taistelun jo ennalta, huokaisi Karry.

-Älkäämme vielä heittäkö kirvestä korpeen, sanoi Neton. –Vaikka Shian onkin jumala niin tässä maallisessa hahmossa hän ei ainakaan kykene olemaan kaikkialla yhtä aikaa vaan on sidottu kehonsa kanssa samoihin fysiikan lakeihin kuin meidätkin.

-Mitä tarkoitat, Owe ihmetteli.

-Me pystymme voittamaan heidät mikäli toimimme yhdessä ja saamme apua. Jossain vaiheessa ryöstämme Mustan Peilin takaisin.

Sanan ”ryöstämme” kohdalla Netonin silmät kiiluivat innosta. Kuningas katsoi herttuaansa. Kuninkaalle selveni vihdoin, että tämä oli ilmiselvä varas, mutta ehkä sellaisesta olisi nyt hyötyä. Onneksi Neton ei pystyisi varastamaan Peiliä itselleen. Tai toivottavasti ei. Tuosta miehestä kun ei koskaan tiennyt mihin kaikkeen hän kykeni.

-Tässä on vielä viesti professoreilta. Tomas ojensi isälleen taitetun ja sinetöidyn paperiarkin.

Rebal mursi sinetin ja luki mitä arkille oli kirjoitettu.

”Arvoisa kuningas ja muut läsnä olevat,

me olemme tutkineet Ennustusten –kirjaa täällä Ammarin linnassa ollessamme ja olemme löytäneet kirjasta selvän viittauksen ongelmaamme. Kirjan ennustuksia on hieman hankala tulkita, mutta olemme tehneet parhaamme saattaaksemme sen niin oikeaan tulkintaan kuin mahdollista. Varmuuden vuoksi kirjoitamme vielä alkuperäisen tekstin, jos vaikka teillä olisi parempaa tietoa käytettävissänne.

Terveisin ja kaikkea hyvää, C'Torin, Wellett ja Tystos”

-Keitä nämä professorit ovat, halusi Kiramin lähettiläs tietää.

-Kerron sitten aikanaan. Lukekaamme nyt ennustukset.

”On viety jotain tärkeää, sitä en kiellä, ja kuka sen käsiinsä saa, sitä en tiedä. Mutta muista tämä: ihmisen vaatteissa kaikki ovat samanarvoisia”, luki kuningas paperista.

-Siis mitä, ihmetteli Owe katsellen ympärilleen ahdistuneena. –En ymmärtänyt mitään.

-No, kieltämättä en minäkään sitä oikein ymmärtänyt, tunnusti kuningas.

-Siinä on professoreiden tulkinta ennustuksesta, sanoi Tomas.
Rebal jatkoi lukemistaan.

”Tulkitsimme tekstin jotakuinkin näin:
jotain arvokasta on viety eli Peili.
Ennustusten laatija velho Zumarker ei kuitenkaan halunnut nimetä sitä henkilöä, jolle se menee, mutta emme varmasti ole kovinkaan kaukana jos epäilemme Shiania. Ja tuo lause: ihmisen vaatteissa kaikki ovat samanarvoisia, viittaisi siihen, että kyse todella on Tuhon jumalasta, joka tällä hetkellä on ottanut ruumillisen muodon eli on ihmisen vaatteissa.”

-Juuri niinhän minä sanoin, iloitsi Neton katsellen ylpeänä ympärilleen.

-Sanoitko, kummasteli Owe.

-Mitä hyötyä tuosta nyt sitten oli? Protestoi eräs kokouksen osanottaja.

-Tiedämme ainakin, että Shian on nyt tavallaan ihminen.

-Hänellä on kuitenkin voimansa.

-Mutta hän ei voi olla kaikkialla samaan aikaan.

-Täällä on vielä lisää: ” Viejä on kaikesta huolimatta viaton ja tämä teidän tulee muistaa: vietyä ei tulkita voi, sen te tiedätte, mutta hän ei.”

Professorit ovat tulkinneet asian näin:
”Tämä on hieman epäselvempi, mutta Lisa, Unienmestari siis, vei Peilin, mutta vain Shianin loitsun alaisena. Oikeasti tyttö on oikeamielinen ja ystävällinen. Mutta tuo Peilin tulkitsemisjuttu on vielä hieman epäselvä, sillä jos Easin on (oli) Emisiorin viimeinen jäljellä oleva sukulainen ja nyt hän on kuollut, kaikkien tietojen mukaan Peiliä pystytään nyt tulkitsemaan Unienmestarin johdolla oikein.
Ennustus antaa kuitenkin ymmärtää, että Shian luulee Peiliä nyt voivan tulkita, mutta hän olisikin väärässä. Eli onko Emisiorilla sittenkin sukulaisia vielä jossain?”

Hiljaisuus laskeutui saliin. Kaikki miettivät kuumeisesti kuultua viestiä. Jos asia todella olisi näin, siinä heidän mahdollisuutensa olisi. Mutta heidän tulisi olla ovelia, sillä jos Shian huomaisi liian aikaisin, että Peili puhuu yhä edelleen omiaan…

-Onko ajatuksia, tiedusteli kuningas.

-Minun on nyt lähdettävä.

-Minne sinä menet?

-Takaisin Ammariin, vastasi Tomas kävellen kohti ikkunaa.

-On meillä ovikin, tiedotti Gutrin serkkunsa pojalle.

-Tiedän, mutta Rolf odottaa täällä.

-Kuka on Rolf, uteli Owe.

-Lohikäärme.

Iso liuta suita loksahti auki. Tomas hypähti ikkunalaudalle.

-Et kai sinä meinaa hypätä alas, huolestui Rebal.

-En nyt sentään.

Samalla ikkunan ulkopuolelle nousi jokin valtava tummansininen olento. Hän katsoi sisällä olevia ihmisiä ja hönkäisi pienen savupilven sieraimestaan. Tomas kiipesi Rolfin selkään, huiskutti näkemiin ja lensi lohikäärmeen selässä pois.

-On tämä aika erikoista, totesi Neton hetken kummastuneen hiljaisuuden jälkeen. –Minä jopa luulen, että meillä on vielä sananen sanottavana tässä peilissä.

-Pitäisikö meidän lähteä Ammariin, ehdotti Sara.

-Miksi? Halusi Neton tietää.

-Tuo kirja mistä ennustukset ovat peräisin saattaisi osoittautua hyödylliseksi.

-En minä ainakaan ala sitä tulkita, vastusti Owe vetäytyen taaksepäin pöydästä.

-En tarkoittanutkaan, että me kaikki lähtisimme sinne. Ainoastaan sellaiset, jotka voivat ymmärtää poliittisia viittauksia joita yliopiston professorit eivät välttämättä huomaa.

-Hyvä ajatus, tunnusti kuningas. –Kuka sinne sitten lähtisi? Onko vapaaehtoisia?

-Asiassa on tietysti vielä se mutta, että velhot eivät päästä saarelleen ketä tahansa, muistutti Sara. –Heiltä täytyy saada lupa.

-Tuntuu vähän älyttömältä mennä lukemaan jotain epäselviä ja päättömiä ennustuksia, sanoi Neton.

-Meidän on yritettävä kaikkea mahdollista, puolusti Sara omaa näkemystään.

-Minulla on siinä tapauksessa ehdotus, sanoi kenraali Askelhelm joka oli tutkinut tiiviisti edessään olevaa karttaa. – Olemme unohtaneet joet, Ceramin ja Aperin.

Kaikki ihmettelivät miten joet kuuluivat tähän Paulkinin saarelle pääsemiseen. Kenraali selitti, että hän oli ajatellut, miten päästä Fennin herttuakuntaan jotain muuta kautta kuin kiertämällä Kiram ja Efflan.
Owe, Kiramin herttua ja Sara, Efflanin herttuatar, katsoivat toisiaan ja sitten kenraalia.

-Arvoisa kenraali, aloitti Owe, mutta Askelhelm keskeytti hänet.

-Olen tutkinut paljon karttoja viime aikoina ja keskustellut merikapteenien kanssa. He ovat sitä mieltä, että se saattaisi onnistua. Ainakin yllätys olisi puolellamme, sillä vihollinen ei varmasti odota meitä sitä kautta. Pääsisimme hyökkäämään suoraan heidän joukkojensa kimppuun ja jos he ovat jo silloin valtaamassa Sowania iskisimme heidän selustaansa. Kun muu sotaväki marssii maitse, niin hyvin käydessä, pääsisimme motittamaan osan Shianin joukoista.

Kenraalin sormi oli koko selvityksen ajan tökkinyt strategisia paikkoja pöydällä olevalta kartalta.

-Mutta, aloitti Sara, vähintään puolet Ceramin joesta kulkee Ceramin ikimetsän kautta.

-Onko se jokin ongelma? Kenraali katsoi herttuatarta.

Saran oli ollut tarkoitus sanoa, että kyllä, sillä siellä sanottiin asuvan haltioita, jotka eivät iloisin mielin katselisi alueelleen tunkeutuvia ihmisiä, mutta hän päättikin olla vaiti. Sen sijaan hän sanoi, että oli ajatellut lähinnä tuuliolosuhteita.

-Hankimme vahvoja työhevosia vetämään laivoja rannalta käsin, jos tarve vaatii.

Saran mielestä metsän läpi meneminen ei ollut hyvä ajatus, mutta hän ei millään saanut sitä sanottua kenraalille. Ei siksi, että hän olisi tätä pelännyt, mutta häntä arvelutti sanoa ääneen syytä epäuskoonsa Ceramin ikimetsän halki menemisestä. Nämä ihmiset eivät pitäneet haltioita vaaratekijöinä, kaikki eivät varmasti uskoisi heitä olevan olemassakaan, mutta Sara tiesi paremmin.
Äkkiä hän tunsi kuinka kaikki katsoivat häneen. Ja niin he tekivätkin.

-Herttuatar, onko jokin vialla, huolestui Karry.

-Ei, olin vain ajatuksissani. Anteeksi.

-Teiltä tiedusteltiin mahdollisuutta lähteä Ammarin linnaan.

-Voin lähteä, ei mitään ongelmia, Sara vastasi nopeasti.

-Hyvä. Sara ja Neton lähtevät Ammariin heti kun se on mahdollista.

Sara katsoi Netonia. Pitikö hänen lähteä tuon kanssa? Miksei hän ollut kuunnellut mitä salissa juteltiin? Neton virnisteli hänelle pöydän toiselta puolen. Sara hymyili miehelle ja ajatteli samalla jättävänsä kaikki korunsa ja muut arvotavaransa Heppettiin. Kokous jatkui yön pikkutunneille saakka. Tehtiin päätöksiä vastuualoista, joukkojen komentajista, esikuntaupseereista, huoltojoukoista, hevosten hankkimisesta, laivojen lähdöistä, joukkojen kokoamisesta, aseiden valmistuksesta ja kaikesta muusta sotaan kuuluvasta. Osa kokoukseen osallistujista oli nukahtanut, suurin osa haukotteli mehevästi, osa raapusteli paperille muistiinpanoja tai piirteli jotain muuta ajankulukseen.

-Ja sitten lohikäärmeet, sanoi kuningas.

Muutama vielä hereillä oleva silmäpari kääntyi häntä kohden kiinnostuneena.

-Mikäli lohikäärmeet suostuvat taistelemaan rinnallamme, joudumme valitsemaan ratsastajat heidän selkäänsä ja vielä valmentamaan nämä eli opettamaan heidät taistelemaan peitsillä lohikäärmeiden selässä. Joukoilta täytyy kysyä vapaaehtoisia ja valmennus on aloitettava heti.

-Vaikkein meillä ole vielä edes lohikäärmeitä?

-Minä voisin olla kiinnostunut, sanoi Owe kaikkien ällistykseksi.

Neton naurahti, mutta Owen loukkaantunut ilme sai hänet pian hiljaiseksi.

-Minä olen aina tullut hyvin toimeen eläinten kanssa, Owe sanoi.

-Lohikäärmeet eivät ole kissanpentuja, sanoi Neton.

-Kyllä minä sen tiedän!

-Jos herttua haluaa lohikäärmeratsastajaksi, niin mikä siinä, sanoi kuningas ilahtuneena, että Owe viimenkin osoitti pystyvänsä muodostamaan oman mielipiteen ja tekemään vielä omatoimisesti aloitteen.

-Jos lopetamme tältä erää tähän. Aamu alkaa kohta sarastaa ja suurin osa läsnäolevista näyttää nukkuvan. Kokous on päättynyt ja jatkamme huomenna puolenpäivän aikoihin uudelleen. Tai siis tänään.
Ihmiset nousivat haukotellen ja menivät nukkumaan.